Puolueiden välitodistus

(Julka­istu kolumn­i­na Suomen Kuvalehdessä)

Kun­nal­lis­vaalit muut­ti­vat poli­it­tista asetel­maa, vaik­ka kan­na­tu­so­suuk­sien muu­tok­set eivät olleet järisyt­täviä. Keskus­tan ja sosi­aalidemokraat­tien tap­pi­ot ker­to­vat näi­den puoluei­den han­kalas­ta tilanteesta.

Keskus­ta on kuin keilaa­ja, jon­ka pitäisi kaataa radan molem­mille reunoille pystyyn jääneet keilat. Kaupungeis­sa pitäisi olla mod­ern­impi pär­jätäk­seen kokoomuk­selle ja syr­jäseudul­la entistäkin maalais­li­it­to­laisem­pi. Kumpikin tavoite on puolueelle vaikea jopa erik­seen saati sit­ten yhdessä.

Ei ole ollut Keskus­tan ansio­ta vaan Kokoomuk­sen heikkout­ta, että ”Maalais­li­it­to” on ollut johta­va por­var­illi­nen puolue kaupungis­tuneessa Suomes­sa. Jopa Helsin­gin hienos­toalueel­la, Kuu­sisaa­res­sa on joudut­tu äänestämään Keskus­taa, kos­ka kokoomus­laisia ei ole pidet­ty pätev­inä toim­i­joina. Nyt­tem­min Kokoomus on alka­nut näyt­tää oikeal­ta puolueelta. Tämä tietää Keskustalle lisää tap­pi­oi­ta ja Kokoomuk­selle lisää voittoja.

Huonot alue­poli­it­tiset uutiset koi­tu­i­v­at Keskus­tan tap­piok­si syr­jäseuduil­la. Huono­ja uutisia tulee lisää, johti hal­li­tus­ta kuka tahansa. Kier­ret­tä on han­kala katkaista, kos­ka yri­tyk­set eivät sijoi­ta toim­into­jaan kun­ti­in, jois­sa väestön medi­aani-ikä läh­estyy kuut­takym­men­tä vuotta.

Suomen Keskus­tan jär­jestörakenne suosii niin vah­vasti pieniä paikkakun­tia, että takamet­sien protes­timieliset voivat hyvinkin val­la­ta puolueen. Kil­pail­i­jat odot­ta­vat kieli pitkäl­lä puolue­si­h­teeri Korho­sen lin­jan voit­toa, mikä merk­it­sisi Keskus­tan vetäy­tymistä Pähk­inäsaaren rauhan rajan pohjois­puolelle.

Ennen vaale­ja päämin­is­teri Van­hanen tuli pääkaupunkiseudul­la näyt­tävästi esille visi­ol­laan puu­tarhakaupungeista. Useim­mista muista vaali­teemoista poiketen kyse oli asi­as­ta, joi­hin kun­nal­lis­vaaleis­sa todel­la vaikute­taan. Min­is­teri Jan Vapaavuori ja minä nousimme näkyvim­min hajakeski­tyk­sen kri­itikoik­si. Kun­nal­lis­vaaleis­sa me ylitimme kahdestaan Suomen Keskus­tan Helsingis­sä saa­man ään­imäärän 16 256 ­ – 11 833.

Sosialidemokraat­tien vaal­i­tap­pi­on syitä on etsit­ty puheen­jo­hta­jan per­soonas­ta, ilmeistä, pukeu­tu­mis­es­ta ja äänen­sävy­istä. Ongel­man ydin on siinä, että tuol­lais­ten seikko­jen voidaan edes ajatel­la ratkai­se­van puolueen men­estyk­sen. Jos on hen­ki pääl­lä, eivät ulkoiset seikat ratkaise. Vah­va viesti menee per­ille vaik­ka änkyttäen.

Eri­no­maises­sa kir­jas­saan, ”Mikä vasem­mis­toa vaivaa” Tom­mi Uschanov ihmettelee, miten vasem­mis­ton kan­na­tus voi olla niin vähäistä, vaik­ka asen­ne­mit­tauk­sis­sa kansan ylivoimainen enem­mistö tukee sen poli­it­tisia tavoit­tei­ta – halu­aa esimerkik­si pienen­tää tuloeroja.

Helsin­gin val­tu­us­toon valit­tu Jor­ma Bergholm (sdp) sanoi Ylen Ykkösaa­mus­sa, että puolueen vuosia har­joit­ta­ma oikeis­to­lainen hal­li­tus­poli­ti­ik­ka oli perussyy demarei­den murskat­ap­pi­oon. Lip­posen poli­ti­ikkaa on tosi­aan vaikea luon­nehtia vasem­mis­to­laisek­si. Mut­ta olisiko tälle oikeis­to­laiselle poli­ti­ikalle ollut toimi­vaa vai­h­toe­htoa? Jos vas­taus tähän kysymyk­seen on kiel­teinen, Bergholmin rehelli­nen ana­lyysi tuot­taa ikävän jatkokysymyksen.

Minus­ta har­joite­tulle poli­ti­ikalle on inhimil­lisem­piä vai­h­toe­hto­ja, mut­ta ei vasem­mis­tode­marien tarkoit­ta­mas­sa suun­nas­sa. Se onkin sit­ten oma tarinansa.

Demar­it ovat jääneet edus­ta­maan ikään­tyvää työväestöä. Puolueen nuorin val­tu­utet­tu Helsingis­sä on 38-vuo­tias Osku Pajamä­ki – jo neljät­tä ker­taa peräkkäin! Vihrei­den val­tu­us­to­ryh­män medi­aani-ikä on 36 vuotta.

Sosialidemokraat­tien, Keskus­tan ja RKP:n tehtävänä on puo­lus­taa äänestäjien­sä etua vääjäämätön­tä muu­tos­ta vas­taan. Jar­ru­miehen tehtävä ei houkut­tele kyvykästä väkeä. Henkilöresurs­seil­taan demar­it ovat kuin var­jo 1980-luvun lois­tokaud­estaan, mut­ta ei mene hyvin ruot­salaisil­lakaan. Oli­han RKP aikoinaan kokoaan merkit­tävämpi puolue taitavien poli­itikko­jen­sa ansiosta.

Vaik­ka Kokoomus siis näyt­tää ulospäin jo oikeal­ta puolueelta, on sil­lä vielä pitkä mat­ka toim­intakykyisek­si joukkueek­si. Puolue on rak­en­tanut ulkoisen imagon­sa ammat­ti­mais­es­ti, mut­ta ainakin ulkop­uolisen on vaikea saa­da selvää puolueen lin­jas­ta. Nykyi­nen por­var­i­hal­li­tus muo­vat­ti­in ilman ennal­ta valmis­tet­tua ohjel­maa toisin kuin Ruot­sis­sa, jos­sa val­lan­vai­h­dok­seen valmis­taudut­ti­in huolel­lis­es­ti ja ruot­salaisen jär­jestelmäl­lis­es­ti. Strate­gisen näke­myk­sen puute Kokoomuk­ses­sa on jopa kansalli­nen ongel­ma, jos puolue kohoaa maa­ta johtavak­si puolueeksi.

Perus­suo­ma­laiset ovat erään­laisia poli­ti­ikan haaskalin­tu­ja. Niiden tehtävä on pitää luon­to puh­taana ja ter­veenä. Saali­ik­si joutu­vat elin­voimansa menet­täneet eläimet.

Perus­suo­ma­laiset ovat rien­täneet apa­jille, kun keskusta­laiset eivät voi mitään alue­poli­ti­ikan lainalaisuuk­sille eivätkä demar­it pysty pitämään van­hanaikaista savupi­ip­pute­ol­lisu­ut­ta pystyssä.

Ulko­maalaiskysymyk­sessä muut puolueet saa­vat syyt­tää itseään. Kyvyt­tömyys keskustel­la asi­as­ta avoimesti ja ymmär­ret­tävästi on antanut tilaa ja tilaus­ta perus­suo­ma­laisille. Vaik­ka kan­natan vapaamielistä lin­jaa suh­teessa työperäiseen maa­han­muut­toon, min­u­akin kiusaa se orwellilainen kieli, jol­la ulko­maalais­poli­ti­ikas­ta puhutaan. Aina­han maa­han­muut­ta­ji­in liit­tyy myös ongelmia. Ne eivät katoa vaiken­e­mal­la. Ruot­sis­sa pystyt­ti­in vielä 1970-luvul­la puhu­maan avoimesti maa­han­muut­ta­jien sopeu­tu­mis­vaikeuk­sista: ”En Finne igen!”

Kasvukeskuk­sis­sa eivät vaalit olisi voineet men­nä Vihrei­den osalta juuri parem­min. Puolue kohosi pääkaupunkiseudul­la sosialidemokraat­te­ja suurem­mak­si puolueek­si ja otti aimo loikkia muis­sakin suuris­sa kaupungeis­sa. Jos vihreil­lä riit­tää taitoa ja malt­tia, puolueen tule­vaisu­us näyt­tää suuris­sa kaupungeis­sa lois­taval­ta. Kyse ei ole enää pir­tanauhaa kuto­vista hipeistä, vaan koulutet­tu­jen kaupunki­lais­ten val­ta­puolueesta. Kaikesta päätellen selvä enem­mistö alle 40-vuo­ti­aista aka­teemis­es­ti koulute­tu­ista nai­sista äänesti Helsingis­sä vihre­itä. Miesten osalta tähän on vielä matkaa. Yksi vihre­itä uhkaav­ista ske­naar­i­oista onkin rajau­tu­mi­nen nais­ten puolueeksi.

Kasvukeskusten nuoriso näyt­tää jakau­tu­van yksilöl­lisyyt­tä korostavi­in kokoomus­laisi­in ja yhteistä hyvää pain­ot­tavi­in vihreisi­in. Jos suun­ta säi­lyy, jo kahdek­san vuo­den vihreät voivat olla toinen suurten kaupunkien val­ta­puolueista toisen ollessa kokoomus. Työn­jakokin on selvä: kokoomuk­sel­la on puolel­laan pääo­ma, vihreil­lä oma pää.

Analysoitavaa on myös net­tikeskustelun ja eri­tyis­es­ti blo­gien osu­udessa vaal­i­t­u­lok­seen. Blo­gi on erään­lainen inter­netis­sä pidet­tävä mielipi­dele­hti, jos­sa blo­gi-isän­tä esit­tää omia ajatuk­si­aan ja muut voivat kom­men­toi­da. Perus­suo­ma­lais­ten maa­han­muut­tokri­it­ti­nen Jus­si Hal­la-aho sai Helsingis­sä liki kol­me­tuhat­ta ään­tä blo­gin­sa ansios­ta ilman mitään vaa­likam­pan­jaa. Uskon myös oman ään­imääräni olleen suurelta osin blogi­ni ansio­ta. Blo­gin pitämi­nen suo poli­itikolle ver­taansa vail­la ole­van mah­dol­lisu­u­den esitel­lä ajatuk­si­aan ja myös tes­ta­ta niitä. Kan­nat­taa käy­dä kat­so­mas­sa: www.soininvaara.fi.

Pidän hyvin toden­näköisenä, että blo­gien tai joidenkin uusien net­tikeskustelu­muo­to­jen merk­i­tys on ensi eduskun­tavaaleis­sa huo­mat­ta­va. Tämä olisi hyvää kehi­tys­tä: ehdokkaat men­esty­i­sivät ajatuk­sil­laan, eivät ulkoisil­la tek­i­jöil­lä. Sisältökysymyk­set palaisi­vat poli­ti­ikkaan eikä puheen­jo­hta­jien ulkoinen ole­mus painaisi niin paljon.