Obaman voitto ja ilmastopolitiikka

Voi että olen iloinen ja helpottunut!

Oba­ma on selkeäsanais­es­ti luvan­nut Yhdys­val­tain tule­van mukaan ilmastopoli­ti­ikkaan. Tämä voi tarkoit­taa, että meil­lä on muu­ta­man vuo­den jäl­keen maail­man­laa­juinen päästökaup­pa­jär­jestelmä. Oli­han koko päästökaup­pamekanis­mi alun­perin Clin­tonin hal­li­tuk­sen luo­mus, vaik­ka jotkut levit­tävätkin huhua, että se olisi Hei­di Hau­ta­lan aikaansaan­nos tai muuten vain vihrei­den keksintöä.

Yhdys­val­lois­sa näyt­tää ole­van val­lal­la, ettei ilmastopoli­ti­ik­ka onnis­tu, elleivät kaik­ki maat osal­lis­tu siihen. Veikkaisin, että koh­ta kaik­ki osal­lis­tu­vat, tai itkevät ja osal­lis­tu­vat. Suos­tut­telu­un ei tarvi­ta ris­teily­ohjuk­sia: sulkem­i­nen vapaakau­pan ulkop­uolelle riit­tää. Se ei olisi edes epäreilua, sil­lä kan­sain­väliseen kil­pailu­un ei voi osal­lis­tua aivan eri­laisin sään­nöin. Olympialaisi­inkaan ei pääse, jos käyt­tää dopingia.

EU:n päästökau­pas­sa kiin­tiöt jaet­ti­in aluk­si ilmaisi­na, mikä oli sen tehokku­u­den kannal­ta vähän type­r­ää. Sitä saat­toi perustel­la sil­lä, että näin tur­vat­ti­in euroop­palais­ten yri­tys­ten kil­pailukyky tilanteessa, jos­sa vain osa maail­mas­ta oli päästökau­pan piiris­sä. Sähkön tuotan­non osalta tässä ainakaan ei ollut mitään järkeä, kos­ka päästöoikeu­den hin­ta siir­tyy sähkön hin­taan, vaik­ka sen saisi ilmaisek­si. Ilmainen päästöoikeus ei tue euroop­palaista teol­lisu­ut­ta vaan sähkön­tuot­ta­jia. Helsinkiläi­nen veron­mak­sa­ja kiit­tää val­tio­ta tästäkin typeryydestä.

Jos kaik­ki maat osal­lis­tu­vat päästökaup­paan, ilmai­sis­sa kiin­tiöis­sä ei ole oikein järkeä järkeä. Sil­loin ei maako­htaisil­la kiin­tiöil­lä myöskään ole teol­lisu­u­den kannal­ta merk­i­tys­tä, kos­ka päästöoikeudelle muo­dos­tuu kaikkial­la maail­maa sama hin­ta. Maako­htaisil­la kii­in­tiöil­lä on merk­i­tys­tä vain sen suh­teen, miten jae­taan tulot päästöki­in­töi­den myyn­nistä val­tioiden kesken. 

Ilmas­to-oikeu­den­mukaisu­u­den puoles­ta puhu­vat esit­tävät, että kiin­tiöt — tai siis kiin­töi­den myyn­nistä saata­vat tulot — jaet­taisi­in tasan väk­ilu­vun suh­teessa.  Tätä on help­po perustel­la sil­lä, että kaikil­la ihmisil­lä on yhtäläi­nen oikeus ilmake­hään. En silti usko, että maail­mas­ta tulee näin oikeu­den­mukaista ihan vähään aikaan.

Päästöki­in­tiöi­den jakami­nen toteu­tuneen kulu­tuk­sen suhteessa

a) palk­it­sisi mai­ta huonos­ta ympäristöpolitiikasta;

b) merk­it­sisi peri­aatet­ta, että vau­rauteen on oikeus vain mail­la, jot­ka rikas­tu­i­v­at ajois­sa ja

c) merk­it­sisi, että maa, jol­la on ener­giaval­taista vien­tiä (esim. Suo­mi) pää­sisi verot­ta­maan kuluttajamaita.

Uskoisin, että kom­pro­mis­si löy­tyy näi­den kah­den peri­aat­teen väliltä, mut­ta ihan help­poa se ei tule olemaan.

Voidaan tietysti kysyä, mik­si men­nä päästökau­pan kaltaiseen mon­imutkaiseen jär­jestelmään, jos se kos­kee kaikkia ja jos ilmais­es­ta alku­jaos­ta luovu­taan. Jos päästöoikeu­den hin­naksi muo­dos­tuu 30 €/tonni, on lop­putu­los jok­seenkin sama, kuin jos meil­lä olisi kan­sain­välis­es­ti har­mon­isoitu hiilid­iok­sidi­vero 30 €/tonni.

Päästökaup­pa­mallis­sa päästöoikeuk­sia voi han­kkia pait­si osta­mal­la myös tekemäl­lä met­si­tyk­sen kaltaisia ilmake­hän hiilid­iok­sidia vähen­täviä toimia. Sama on imple­men­toitavis­sa vero­ma­lli­inkin, mut­ta ei yhtä yksinkertaisesti.

Päästökaup­pa­mallis­sa, jos itse jär­jestelmä ei vuo­da, voidaan taa­ta, että päästöt pysyvät tavoite­ta­sol­la. Jos eivät meinaa pysyä, päästöoikeu­den hin­ta nousee.