Erilaiset Superkarttumat ovat selvästi myöhentäneet eläkeikää. Vikana tässä on vain se, että työnantajan kannalta tämä ei ole aina kovin kannattavaa. Seuraavassa kuvassa on teoreettinen graafi henkilökohtaisen tuottavuuden ja palkan riippumisesta iästä.
Vaikka ikääntyneellä henkilöllä on tuottavuutta jäljellä niin paljon, että hänen työntekonsa on järkevää kansantaloudellisesti, se ei ole järkevää yrityksen kannalta. Työntekijällä on subjektiivinen oikeus pysyä töissä 68-vuotiaaksi asti (itseasiassa kuinka vanhaksi hyvänsä). Työnantaja taas toivoisi, että tämä jäisi eläkkeelle.
Ikä vaikuttaa työntekijän ominaisuuksiin, ja siksi hänen työtehtäviään pitäisi muuttaa. Työnantajalla ei ole motivaatiota sopeuttaa työoloja, jos tosiasiassa toivoo, että työntekijä hakeutuu eläkkeelle. Väitetäänpä joidenkin työnantajien aktiivisesti kiusaavan ikääntyviä eläkkeelle.
Japanissa eläkeikä on 62 vuotta ja ranskassa 65. Kuitenkin ikäluokassa 62–65 vuotta japanilaisista on suurempi osa töissä kuin ranskalaisista. Ranskassa jäädään ennenaikaisesti eläkkeelle samoista syistä kuin Suomessakin. Japanissa työsuhde katkeaa 62-vuotiaana ja työntekijä alkaa saada eläkettä. Solmitaan uisti työsuhde alemmalla palkalla (eläke on siellä pohjalla) ja uudella vanhenevalle paremmin sopivalla toimenkuvalla.
Kaikki osapuolet opvat jaopanissa onnellisempia kuin Ranskassa. Työntekijä on onnellisempi, sillä jos ei olisi, hän voisi tehdä kuten ranskalainen ja jäädä eläkkeelle 62-vuotiaana. Työnantaja on onnellisempi, koska jos ei olisi, hän ei palkkaisi työntekijää uudestaan. Valtiovarainministerikin on onnellisempi, koska japanilainen tekee töitä ja maksaa veroja toisin kuin ranskalainen, joka nostaa vauin eläkettä.
Japanilaista järjestelmää on kokeiltu hyvin tuloksin meillä toimitusjohtajilla, jotka jäävät yleensä eläkkeelle noin 60-vuotiaina ja siirtyvät sen jälkeen hallitusammattilaisiksi.
(Teksti perustuu työeläkepäivillä pitämääni esitykseen, jonka voi kokonaisuudessaan katsoa tästä)