Yksi finanssikriisin syistä on koko järjestelmän heikko vakavaraisuus. Pankkijärjestelmä — tai oikeastaan koko finanssijärjestelmä — on erikoistunut luomaan lisää rahaa.
Jos pankilla on ensin 1000 rahaa ja se lainaa tuosta rahasta minulle 900 ja minä panen sen pankkiin, pankilla on sen jälkeen käytettävissään yhä 1000 rahaa ja minulle 900 eli yhteensä 1800. Pankki voi antaa uuden lainan, joka taas talletetaan pankin tilille ja niin edelleen. Luottoekspansiota rajoitetaan vakavaraisuussäädöksillä, jotka Suomessa ovat kai 8 %. Tämä tarkoittaa, että alkuperäisestä tuhannesta rahasta voidaan luottoekspansion keinoin tehdä 12500 rahaa, mikäli muistan oikein 1970-luvun luentoja.
Tämän jälkeen on kehitetty fiksumpiakin instrumentteja, joiden avulla luottoekspansiota voidaan kiihdyttää entisestään.
Keskuspankin tehtävänä on pitää liikkeellä olevan rahan määrä pienenä. Mitä suurempaa on luottoekspansio, sitä vähemmän keskuspankki voi laskea liikkeelle rahaa ja päinvastoin.
Jos luottoekspansiota hillittäisiin ja käytettävissä olevia instrumentteja karsittaisiin innovatiivisemmasta päästä, liikkeellä olisi vähemmän rahaa ja tulisi lama ja työttömyys — paitsi, jos keskuspankki laskisi liikkelle enemmän rahaa. Eikö tämä olisi vakaampi vaihtoehto?
Jos liikkeellä olisi enemmän keskuspankin rahaa ja vähemmän pankkien luomaa rahaa, silloin tietysti Keskuspankki tuottaisi paremmin ja pankkijärjestelmä huonommin, mutta vastaavasti maksettaisiin vähemmän veroja.
Onhan koko rahajärjestelmän tarkoituksena palvelulla reaalitaloutta, siis ohjata tuotannon allokoinnissa.
Pankeista vapautuisi paljon väkeä tuottavaan työhön.
