Autot ja kaupunki: katutila

Har­va asia herät­tää niin vahvo­ja tun­tei­ta kuin suh­tau­tu­mi­nen autoi­hin ja liiken­teeseen kaupungis­sa. Jos mielipi­de­tiedusteluis­sa kysyy jotain asi­aa, saa halu­a­mansa tulok­sen vähän sana­muo­toa muut­ta­mal­la. Mut­ta jos kysyy suh­tau­tu­mis­es­ta autoi­hin, jakau­ma on kysymyk­ses­tä riip­puen sama: selvä enem­mistö helsinkiläi­sistä on auto­ja vas­taan kaikessa ja yhtä määräti­etoinen vähem­mistö kan­nat­taa autoil­i­joiden etu­ja kaikessa. Tässä mus­tavalkoisu­udessa on se vika, ettei hyviä kom­pro­mis­se­ja voi­da saa­da aikaan.
Olen valin­nut puoleni tässä asi­as­sa jo 40 vuot­ta sit­ten liit­tyessäni Enem­mistö ry:hyn. Yritän lyhyel­lä kir­joi­tus­sar­jal­la silti miet­tiä, miten autot saataisi­in sovite­tuk­si kaupunkielämään pien­im­min mah­dol­lisin vaurioin.
Aloite­taan katutilasta.
Sata vuot­ta sit­ten kaupunkien kadut oli­vat kohtaami­s­paikko­ja, ikään kuin pitkän muo­toisia tore­ja. Nyt autot ovat aja­neet ihmiset kapeille jalka­käytäville. Melu ja liikenne ovat tuhon­neet katutilan.
Mik­si kaikkien katu­jen on olta­va varat­tu autoille? Eikö ruu­tukaavas­sa joka toinen voisi olla pihakatu, jos­sa saa kyl­lä ajaa ovelle, mut­ta läpi­a­jo on kiel­let­ty, nopeusajoi­tus 20 km/h ja auton on väis­tet­tävä vaikka­pa pal­loa pelaavia pikkupoikia. Ihmiset kulk­i­si­vat pihakatu­ja pitkin ja autot autokatu­ja pitkin molem­mat toisi­aan häiritsemättä.
Täl­laista katu­ti­lan jäsen­te­lyä näkee paljon Kes­ki-Euroopas­sa ja Helsingis­säkin sitä joskus yritet­ti­in, mut­ta rohkeus lop­pui. Kaik­ki kadut halu­si­vat pihakaduik­si ja kun kaik­ista ei voin­ut sel­l­aista tehdä, tas­a­puolisu­u­den nimis­sä ei tehty yhdestäkään.