Paperia voi valmistaa joko sellusta tai hierteestä. Sellun keiton yhteydessä puusta irrotetaan ligniini ja muut turhat ainesosat ja jäljelle jää selluloosa. Ligniini poltetaan mustalipeänä. Koko prosessi tuottaa energiaa enemmän kuin siihen menee, joten sellutehtaasta riittää energiaa ulkopuolisillekin.
Hierrettäessä koko puu jauhetaan hierremassaksi, josta saa myös paperia.Silloin paperiksi käytetään puu jokseenkin kokonaan. Hierrerlaitos vaatiii sähköä erittäin paljon, tuollainen 200 MW taitaa olla ihan tavallinen.
Niinpä sellunkeinttoa on pidetty energiataloudellisesti paljon parempana kuin hiertämistä, mutta ei se ole näin yksinkertaista. Sellupaperiin tarvitaan kaksi kertaa enemmän puuta. Puntit tasoittuvat, kun otetaan huomioon tuon haaskatun puun energiasisältö. Jos jakaisimme hierrelaitokseen menevän puupinon kahtia ja polttaisimme toisen puoliskon voimalaitoksessa, se riittäisi tuottamaan hierrelaitoksen vaatiman sähkön ja saisimme yhtä paljon paperia samasta puumäärästä kuin sellutehtaassa ja jokseenkin yhtä vähän ulkoista energiaa käyttäen.
Nyt tulee kysymykseni: Tuo puun hiertäminen on melko alkeellista tekniikkaa, johon on etsitty bioprosesseista huomattavaa tehostusta. Kymmenen vuotta sitten puhuttiin paljon siitä, että jos puuta onnistutaan ennen hiertämistä pehmentämään entsyymeillä, hierralitoksen vaatima energiamäärä putoaisi murto-osaan ja hiertäminen osoittautuisi sellun keittoa huomattavasti edellusemmaksi.
Mitä tälle kuuluu nyt? Ovatko puunjalostusyhtiömme niin masentuneita, etteivät katso tulevaisuuteen enää lainkaan? Kehitteleekö kukaan tätä mullistavaa prosessia vai onko sekin kehitystyö myyty ulkomaille? Kuulin nimittäin, ettei kehitystyö kiinnosta suomalaisia paperiyhtiöitä — sähkö on ilmeisesti niille liian halpaa — mutta Yhdysvalloissa kiinnostusta kyllä on.
Tietääkö joku?