Akateemiusten opintojen elitistisyyttä koskeneessa viestiketjusta nousi esille väite, että koulutuksen ilmaisuus on tulonsiirto köyhiltä rikkaille, koska korkeaswti koulutetut tulevat rikkaista perheistä ja koska heistä itsestään tulee rikkaita.
Argumentti, jonka mukaan koulutus takaa hyvät tulot ei pidä paikkaansa sosiaalityöntekijöiden eikä kirjastonhoitajien keskuudessa, mutta poistakaamme nämä ryhmät tarkjastelusta ja tutkikaamme, lisääkö oikeustieteiden, kauppatieteiden ja insinööritieteiden ilmainen opetus tuloeroja.
Taaksepäin katsoen näin ei ole. Koulutuksen ilmaisuus on tehnyt köyhistä oloista nousseillekin mahdolliseksi päästä osallisesksi yhteiskunnallisesta noususta. Ilman sitä moni Nokian johtaja paistaisi nyt pizzoja kirkonkylänsä pizzeriassa. Koulutuksen ilmaisuus on johtanut Suomessa nopeaan säätykiertoon, paljon nopeampaan kuin Yhdysvalloissa, jonka piti olla mahdollisuuksian maa.
Nyt kuitenkin säätykierto on selvästi hidastunut ja korkeasta koulutuyksesta on tullut — tai ainakin niin väitetään . entistä periytyvämpää.
(Entinen tilastotieteilijä epäilee taas kerran niitä tunnuslukuja, joilla tätä miutataan. Jotkut julkaistguista tunnusluvista ovat olleet sellaisia, että niiden mukaan koulutus muuttuu automaattisesti periytyvämmäksi, kun yleinen koulutustaso nousee. En ole tarkistanut tilastoja)
Se, että koultus muuttuu periytyvämmäksi, sopii erinomaisesti meritokraattiseen malliin. Nopean säätykierron yhteiskunta poimii lahjakkuudet köyhemmistä väestökerroksista ja sysää vaurfaistakin vanhemmista syntyneet tomppelit köyhyyteen. Kun tämä valikointi on tehty, hyväosaisuus alkaa taaas periytyä yhtä voimakkaana kuin lahjakkuus periytyy.
Jos koultus periytyy, ilmainen koulutus on tulonsiirto köyhiltä rikkaille. Tätä on avoimesti pidetty argumenttina opintotuen nostamista vastaan. Maassa, jossa verotus on progressiivista, korkeasti koulutettujen sduuret tulot koituvat kuitenkin kaikkien hyödyksi, mikä puoltaa koulutuksen subventointia. Korkeasti koulutetut maksavat kyllä koulutuksensa takaisin — jos pysyvät Suomessa.
Opintoja tuetaan avokatisimmin Tanskassa ja Suomessa, joissa molemmissa myös tuloerot ovat vähäisimmät. Tämä ei oloe ihan sattuma. Jos opijntoja vastaan pitää ottaa tolkuttomasti velkaa, on luonnollista, että investoinnin on tuotettava hyvin; se on jopa oikeudenmukaista. Nämä kaksi asiaa kulkevat käsi kädessä.
Jos meillä akateeminen eliitti vaatii Suomeen amerikkalaisia tuloeroja, se tulee samalla vahingossa vaatineeksi amerikkalaista omavastuuta koulutusinvestoinneista. Suurten tuloerojen ja tasaveron politiikkaan kuuluu opintojen maksullisuus. Sitä puoltaa myös se, jos koulutettu väki alkaa harjoittaa sosiaalista pujottelua, ottaa ilmaisen koulutuksen Suomesta, muttaa työikäisinä veroparatiisiin ja palaa Suomeen nauttimaan verovaroin tuetuista vanhuspalveluista.