Katoava sosialidemokratia

Hesari ker­too net­ti­sivuil­laan, että Euroopas­sa on enää kolme demar­i­hal­li­tus­ta, Por­tu­galis­sa, Espan­jas­sa ja Bri­tan­ni­as­sa. Bri­tan­ni­akaan ei ole pitkään. Ei ole kauan siitä, kun EU:n päämin­is­terikok­ous koos­t­ui melkein pelk­istä demareista.

Tähän on mielestäni hyvin syvälli­nen demarei­den aat­teel­liseen umpiku­jaan liit­tyvä syy, jos­ta en tässä postauk­ses­sa sano sen enem­pää, kos­ka prag­maat­tisem­pi  tarkastelu osoit­taa demarien alamäen johtu­van melkein pelkästään ulko­maalaisvi­hami­esten oikeustopop­ulis­tis­ten liikkei­den nousus­ta. Vaik­ka nämä luokitel­laan ääri­oikeis­toon, ne eivät ime kan­na­tus­taan oikeistop­uolueil­ta vaan demareilta.

Tämän poh­jal­ta voi ennus­taa, että demar­it kään­tyvät ulko­maalais­vas­taisik­si; ei sik­si, että se on heistä oikein, vaan kos­ka puolueen etu sitä vaatii. Kari Rajamäen val­in­ta min­is­terik­si ei ollut huonoa huumo­ria eikä edes sattuma.