Jonottamisen järkevyydestä

Min­ul­ta jäi Eif­fel-torni­in kiipeämät­tä, kos­ka sinne oli niin val­ta­vat jonot, että en kat­sonut koke­mus­ta sen arvoisek­si. Niin­pä tein tilaa jollekin toiselle, joka halusi torni­in niin paljon enem­män, että kat­soi jonot­tamisen kannattavan.

Jos 30 000 ihmistä päivässä halu­aisi men­nä Eif­fel-torni­in, mut­ta vain 10 000 mah­tuu, onko jonot­ta­mi­nen järkevä tapa kar­sia ylimääräiset 20 000 henkeä pois?

Tarkastel­laan vai­h­toe­hto­ja kar­simisen perustaksi

a) jonot­ta­mi­nen;

b) raipaniskut – päästäk­seen torni­in, on suos­tut­ta­va niin mon­een raipanisku­un, että vain 10 000 päivässä suostuu;

c) hin­ta;

d) arvon­ta.

Aloite­taan puolueet­tomasti arvon­nas­ta. En ota kan­taa siihen, onko arvon­ta ylipään­sä jär­jestet­tävis­sä, enkä toi­vo kom­men­toi­jienkaan otta­van. Olen­naista on peri­aate: olisiko se hyvä, jos se olisi mahdollinen.

Arvon­nan huono puoli on se, että minä, jol­la oli jok­seenkin yhden­tekevää päästä torni­in, olisi joukos­sa samoil­la mah­dol­lisuuk­sis­sa kuin ne, joille koko Pari­isin käyn­ti on turha ilman torni­in pääsemistä. Se ei mit­taa mitenkään preferenssejä.

Hin­ta vai jono? Jos kaik­ki oli­si­vat yhtä varakkai­ta, hin­ta olisi kiis­tat­ta paras tapa kar­sia pois ylimääräiset 20 000 torni­in halu­a­jaa. Torni­in pää­si­sivät ne, jot­ka sinne eniten halu­a­vat, ja kaikil­la on lähtöko­htais­es­ti samat mah­dol­lisu­udet. Kun toiset ovat rikkaampia kuin toiset, hin­ta kar­sii ennen kaikkea pois köy­hät – sen lisäk­si että se kar­sii pois min­un­laiseni, jot­ka eivät koko asi­aa arvosta.

Jono­tus kar­sii pois kiireiset. Onko tas­a­puolisem­paa kar­sia pois ne, joil­la ei ole aikaa kuin ne, joil­la ei rahaa?

Olete­taan, että kaikil­la on yhtä herkkä kipuaisti. Edelleen toivon, ettei tämän ole­tuk­sen kimp­pu­un käytäisi, kos­ka nytkin on kyse peri­aat­teesta. Sil­loin­han raipaniskut oli­si­vat tas­a­puolisin tapa tes­ta­ta, kuka halu­aa torni­in eniten!?

Jokainen ymmärtää, ettei tarpeet­toman kivun aiheut­tamises­sa torni­in pääsyn hin­tana ole mitään järkeä. Tämä vai­h­toe­hto oli mukana vain sen osoit­tamisek­si, kuin­ka jär­jetön on jonot­ta­mi­nen. Se ei aiheuta fyy­sistä kipua, mut­ta muun­laista hait­taa, harmia ja henkistä kär­simys­tä, joka on aivan yhtä jär­jetön­tä kuin nuo raipaniskutkin.

Niistä kymmen­estä­tuhannes­ta sisään päässeestä viimeiset – ne jot­ka oli­vat sil­lä rajal­la jonot­taako vai eikö jono­ta – eivät hyö­tyneet tästä torni­in pääsemis­es­tä juuri mitään, kos­ka jonot­tamisen har­mi suurin piirtein vas­tasi torni­in pääsemisen iloa.

Näin käy tietysti myös sil­loin, kun niukku­ut­ta säädel­lään rahal­la. Viimeiset mukaan lähti­jät hyö­tyvät tor­nista jok­seenkin yhtä paljon kuin menet­tävät hyv­in­voin­tia rahan menet­tämisen muo­dos­sa. Jonot­tamis­es­ta ei kuitenkaan koidu mitään hyö­tyä kenellekään muullekaan – eikä niistä raipaniskuista – mut­ta pää­sylip­putu­lo­ja ei upote­ta kaivoon. Se menee ymmärtääk­seni Pari­isin kaupungille, joka voi hyödyt­tää täl­lä rahal­la kaupunki­laisia eri tavoin.

Jos nuo kymme­nen­tuhat­ta torni­in pääsi­jää jonot­ti­vat keskimäärin kak­si tun­tia ja jos he arvos­ti­vat aikaansa 10 euron hin­taisek­si tun­nil­ta tuo jonot­ta­mi­nen haaskasi hyv­in­voin­tia 200 000 euron edestä päivässä.

Mitä tästä opimme: jonois­sa ei ole järkeä. Ei ole kovin merkit­tävä asia, miten niukku­ut­ta säädel­lään Eif­fel-tor­nissa. Maail­ma on täyn­nä paljon tärkeämpiä niukkuusongelmia.

Kuvitel­laan vielä yksi teo­reet­ti­nen mah­dol­lisu­us, joka on tosin käytän­nössä vielä mah­dot­tomampi kuin se arpomi­nen. Kaik­ki 30 000 torni­in pyrk­i­jää osal­lis­tu­isi­vat huu­tokaup­paan. Eniten mak­sa­vat pää­si­sivät torni­in, mut­ta mak­su tasat­taisi­in niiden kesken, jot­ka eivät torni­in päässeet. Tämä ei toi­mi, kos­ka jokainen Pari­isin sil­to­jen alla majail­e­va olisi päivit­täin mukana huu­tokau­pas­sa, mut­ta mon­es­sa muus­sa asi­as­sa se toimii. Sil­loin, kun yhteiskun­ta jakaa niukku­ut­ta, mak­su tulee kaikkien hyödyk­si, jol­loin ”torni­in pää­sevät” mak­saisi­vat muille. Täl­lä perustel­laan esimerkik­si ruuhka­mak­su­ja ruuhkan sijaan.