Työnteon pitäisi kannattaa köyhällekin

(Kir­joi­tus on julka­istu Suomen Kuvale­hdessä 22/2008)

Perus­tur­va on jäänyt selvästi jäl­keen yleis­es­tä tuloke­hi­tyk­ses­tä. Tätäkin pahempaa on kuitenkin köy­hien näköalat­to­muus, sil­lä monel­la ei ole mitään tietä ulos köyhyydestä.

Helsinkiläi­nen yksi­na­su­va pitkäaikaistyötön – kut­sukaamme hän­tä Mai­jak­si – saa yhteiskunnal­ta asumisku­lun­sa kokon­aan ja sen päälle 400 euroa puh­taana käteen. Elämä 13 eurol­la päivässä ei ole herkkua. Ikäv­in­tä on, ettei Mai­ja voi juuri paran­taa tilan­net­taan men­emäl­lä töi­hin, kos­ka hänelle on puut­teel­lisen koulu­tuk­sen ja muiden syi­den vuok­si tar­jol­la vain pieni­palkkaista työtä.

Men­nessään töi­hin 1300 euron kuukausi­pal­ka­lla Mai­ja menet­täisi tulon­si­ir­rot ja jou­tu­isi mak­samaan itse asumisku­lun­sa . Entiseen ver­rat­tuna palka­s­ta jää käteen noin euro tun­nil­ta. Päiväbud­jetin nousu 13 eurosta 18  euroon on pros­ent­teina paljon, mut­ta siitä on mak­set­ta­va työ­matkat, työhön sovel­tu­vat vaat­teet ja työ­paikkaruokailu. Kovin val­oisia näkymiä työ­paik­ka ei siis Mai­jalle tar­joa varsinkaan, kun vähän arvostet­tu työ ei itsessään tuo­ta tyydytystä.

Eräs yksin­huolta­jaäi­ti kir­joit­ti min­ulle, että hänelle työhön meno on tätäkin kan­nat­ta­mat­tomam­paa. Perus­tur­van varas­sa  elävä voi saa­da sosi­aal­i­toimis­tos­ta harkin­nan­varaista toimeen­tu­lo­tukea las­ten har­ras­tuk­si­in, koulukir­joi­hin, polkupyörään ym.. Tämä ilo lop­puu töi­hin men­nessä samoin kuin las­ten ilmaiset kesäleir­it. Palkan pitää olla varsin korkea, jot­ta pää­sisi edes omilleen. 

Helpoin tapa estää las­ta kiipeämästä katolle on pois­taa tikkaista alin askel­ma.  Mai­jan tilanne on vähän saman­lainen. Hänel­lä ei ole mah­dol­lisu­ut­ta kivu­ta ylöspäin, kos­ka ratkai­se­va puo­la puut­tuu. Hän voi huonos­ti työt­tömänä, eristyy kans­saih­mi­sistään, mut­ta ei pysty aut­ta­maan itseään.

Hyv­in­voin­ti­val­tio­tamme pystytä palaut­ta­maan oikeu­den­mukaisek­si ja tehokkaak­si ellei pieni­palkkaisten ihmis­ten ase­maa paran­neta. Siitä riip­puu melkein kaikki.

Peri­aat­teessa Mai­jan on otet­ta­va vas­taan mikä hyvän­sä työ. Ei siis pitäisi olla merk­i­tys­tä sil­lä, onko töi­hin meno kan­nat­tavaa. Jos työ ei mai­ta, tuet putoa­vat. Yhdestä kieltäy­tymis­es­tä Mai­ja menet­tää 2,60 euroa päivässä ja tois­tu­vas­ta kieltäy­tymis­es­tä 5,20 euroa päivässä.

Tämä on vain teo­ri­aa. Kukaan ei palkkaa vas­ten­tah­toista työn­tek­i­jää. Viiden vuo­den työt­tömyy­den jäl­keen, Mai­ja on menet­tänyt inton­sa tehdä töitä, sem­minkin kun siitä ei näytä seu­raa­van lainkaan kohen­nus­ta taloudel­liseen tilanteeseen. Kun­non työ­panos­ta voi odot­taa vain siltä, joka on itse halun­nut töi­hin ja halu­aa työn­sä säi­lyt­tää. Helsingis­sä on parikym­men­tä tuhat­ta työtön­tä samanaikaises­ti kun on pulaa bus­sikuskeista ja siivoo­jista. En suos­tu usko­maan, ettei yhdestäkään työt­tömästä olisi näi­hin ammatteihin.

 

Suo­ma­lainen hyv­in­voin­tiy­hteiskun­ta toi­mi hyvin vielä 1980-luvun lop­ul­la. Maas­sa oli alue­poli­it­tista työt­tömyyt­tä, mut­ta kasvukeskuk­sis­sa val­lit­si läh­es täystyöl­lisyys. Helsin­gin pitkäaikaistyöt­tömät las­ket­ti­in sadois­sa. Samal­la kuitenkin perus­tur­van varas­sa elävien tulota­so oli lähempänä yleistä tulota­soa kuin nyt. Hyv­in­voin­ti­val­tio edisti yhteiskun­nal­lista tasa-arvoa taloudel­lis­es­ti tehokkaal­la taval­la. Nyt haaskaamme voimavaro­ja rak­en­teel­liseen työt­tömyy­teen samal­la kun köy­hät ovat syr­jäy­tymässä yleisen elämän­muodon ulkopuolelle.

 

Perus­tur­van varaan jäänei­den – pelkän kansaneläk­keen varas­sa sin­nit­televän vam­maisen tai työ­markki­nat­uelle pudon­neen työt­tömän – ansio­ta­so on jäänyt vuodes­ta 1990 jäl­keen keskimääräis­es­tä tulota­sos­ta noin 30 pros­ent­tia. Absolu­ut­tis­es­ti hei­dän tulota­son­sa ei ole laskenut. Tulot riit­tävät samoi­hin hyödykkeisi­in kuin 20 vuot­ta sit­tenkin, jos niitä kaupoista vielä saa.

Suh­teel­lisel­la köy­hyy­del­lä on merk­i­tys­tä. Jonkin määritelmän mukaan köy­hä on se, jol­la ei ole varaa osal­lis­tua val­lit­se­vaan elämän­muo­toon. Köy­hyy­dessä vaar­al­lis­in­ta on eristymi­nen omaan alakult­tuuri­in. Perus­tur­van jäämi­nen jäl­keen yleis­es­tä tulota­sos­ta hävit­tää yhteiskun­nal­lista luot­ta­mus­ta ja syn­nyt­tää rikol­lisu­ut­ta. Suomes­sa kun­nioite­taan yhteisiä pelisään­töjä parem­min kuin muual­la, mut­ta kovalle koe­tuk­selle kun­nioi­tus joutuu, jos kokee yhteiskun­nan pelisään­nöt oma­l­ta kohdal­taan epäreiluiksi.

Köy­hyys pyrkii periy­tymään, jos köy­hät eris­tetään lapsi­neen muiden elämän­muo­dos­ta. Näin on käynyt mon­es­sa pidem­pään eri­ar­voisu­u­teen totutelleessa maas­sa ja näin on käymässä meil­läkin. Tämä ei ole kallista vain sosi­aalis­es­ti; se on hyvin kallista myös julkiselle taloudelle. Köy­hyy­teen kas­vatet­tu ei mak­sa juuri veroja.

Perus­tur­vaa on han­kala nos­taa nykyis­es­tä, ellei pieni­palkkaisen ase­maa paran­neta vähin­tään yhtä paljon. Mai­jan tun­tipalkkaa ei voi eurosta ainakaan alentaa.

 

Kaik­ki hyv­in­voin­ti­val­tiot kamp­pail­e­vat saman ongel­man edessä: miten estää huono-osaisen työvoiman syr­jäy­tymi­nen työ­markki­noil­ta samal­la kun ylläpi­de­tään kat­tavaa sosi­aal­i­tur­vaa. Mon­et maat ovat pää­tyneet alen­ta­maan mata­la­palkkaises­ta työstä perit­täviä vero­ja tai tuke­maan pieni­palkkaista työtä. Keinot tähän löy­tyvät, jos tavoite hyväksytään.

Mieleen tulee tietysti, että Mai­jalle pitäisi mak­saa parem­paa palkkaa. Tässä on se vika, että se hin­noit­telee jotkut kokon­aan pois työ­markki­noil­ta. Kyse ei yleen­sä ole työ­nan­ta­jan saitu­ud­es­ta vaan siitä, paljonko me asi­akkaat suos­tumme mak­samaan palvelusta.

Voidaan luo­da väl­i­työ­markki­nat ja jär­jestää vajaakun­toisille suo­jatyö­paikko­ja. Jär­jestelmä sopii pysyvästi vajaakun­toisille, mut­ta ei niille, joiden työkyky on lähel­lä nor­maalia tai on sel­l­aisek­si palautet­tavis­sa. Väl­i­työ­markki­noil­ta ei joh­da luiskaa ulos. On myös väl­tet­tävä jär­jeste­lyjä, jois­sa vajaakun­toiset pan­naan puuhastele­maan keskenään. Jopa kehi­tys­vam­maiset ovat men­estyneet hyvin muiden joukos­sa nor­maaleil­la työpaikoilla.

Voidaan laskea pien­ten ansio­tu­lo­jen vero­tus­ta. Hal­li­tuk­sel­la on aikei­ta laskea tulovero­ja par­il­la mil­jardil­la eurol­la.  Palka­nsaa­jien tutkimus­laitok­sen johta­ja Jaakko Kian­der on ehdot­tanut, että veronalen­nus toteutet­taisi­in alen­ta­mal­la kaikkien palka­nsaa­jien vero­tus­ta vuosi­ta­sol­la 800 eurol­la sen sijaan, että las­ket­taisi­in suu­rit­u­loisia suosien pros­en­tu­aalis­es­ti. Mai­jan kohdal­la tämä nos­taisi euron net­toan­sio­ta liki 50 pros­en­til­la. Samaan suun­taan johtaisi Kaup­paka­marin alkukeväästä julkaise­ma esi­tys lin­eaaris­es­ta vero­ma­llista. Sen radikaalein vai­h­toe­hto pois­taisi kaik­ki verot alle 10 000 euron vuosi­t­u­loil­ta. Tämä merk­it­sisi kaikille tuloille – myös pääo­mat­u­loille – 42 pros­entin veroa alara­jan ylit­tävältä osalta.

Ennen 1990-luvun lamaa Mai­ja olisi saanut työssä ollessaankin jonkin ver­ran asum­is­tukea, mut­ta laman aikana se säästet­ti­in häneltä pois. Asum­istuen jakami­nen pieni­palkkaisille lisäisi työn­teon kannattavuutta.

Veronalen­nuk­set ja asum­istuen koro­tuk­set valuisi­vat osit­tain ohi kohteen; esimerkik­si kesätöitä tekeville opiske­li­joille ja ansiosi­don­naista työt­tömyys­tur­vaa nos­taville. Täs­mäl­lisim­min kohteeseen­sa osu­isi kuukausi­palkkapo­h­jainen, pien­i­t­u­loisille räätälöi­ty palkkatu­ki, jol­laisia on monis­sa mais­sa. Näitä on yleisiä, kaikille pien­i­t­u­loisille kohdis­tet­tu­ja ja entisille pitkäaikaistyöt­tömille kohdistettuja.

Pieni­palkkaisten ase­man paran­t­a­mi­nen olisi järkevää, kos­ka se mitä ilmeisim­min mak­saisi itsen­sä takaisin paran­ta­mal­la työl­lisyyt­tä. Vaik­ka ei mak­saisi, se olisi ehdot­toman oikeu­den­mukaista. Mik­si emme soisi vähän suurem­paa siivua kansan­talouden kakus­ta niille, jot­ka raata­vat raskaas­sa ja vähän tyy­dy­tys­tä tuot­tavas­sa työssä?

Uud­is­t­a­mi­nen on vaikeaa, kos­ka kaik­ki väestöryh­mät kyt­täävät toisi­aan, ettei vain kukaan men­esty liikaa suh­teessa mui­hin. Jos pieni­palkkaisen siivoo­jan ja laitosa­pu­laisen net­toan­sioi­ta paran­netaan, onko se pois keski­t­u­loiselta akavalaiselta? Ei ole, vaik­ka se ei mak­saisi itseään kokon­aan takaisin paran­tuneena työl­lisyytenä. Keski­t­u­loiset saisi­vat kor­vauk­sen lisään­tyvänä palvelun­tar­jon­tana ja halvemp­ina palveluina.  Jos kansan­talous saadaan toim­i­maan parem­min, kaik­ki voivat hyötyä.

On sitä pait­si hauskem­paa asua maas­sa, jos­sa elää tyy­tyväisiä ihmisiä joil­la on jäl­jel­lä toi­vo paremmasta.