Tyhmä vaalijärjestelmä

Helsin­gin yliopis­ton rehtor­in­vaal­ista on tulos­sa tak­ti­ikkapeli. Tar­jol­la on 12 jok­seenkin tasavah­vaa kan­di­daat­tia ja ehdokas X jolle ei kan­nat­ta­jia löy­dy. Tämä ehdokas X tekee tak­tikoin­nista mie­lenki­in­toisen. Vaali toimite­taan kak­si­vai­heise­na enem­mistö­vaali­na. Oma ehdokas pitää saa­da toiselle kier­rokselle ja tälle vas­tus­ta­jak­si joku tarpeek­si huono.

Riit­tävän iso vähem­mistö – esimerkik­si opiske­li­jat – voivat ratkaista vaalin ehdokkaan Y voitok­si jaka­mal­la äänen­sä ehdokkaiden X ja Y kesken saaden aikaan sen, että nämä molem­mat tule­vat toiselle kier­rokselle. Kos­ka ehdokkaal­la X ei ole kan­na­tus­ta, Y voit­taa varmasti.

Pul­mallisek­si asian tekee se, että jotkut muutkin voivat kek­siä saman juo­nen.  Sil­loin ehdokas X voi saa­da ensim­mäisel­lä kier­roksel­la enem­mistön ja tul­lakin valituksi.

Miten Helsin­gin yliopis­to on voin­ut ottaa käyt­töön noin alkeel­lisen vaal­i­ta­van? Eihän nyt ole aivan yhden­tekevää, kuka val­i­taan rehtorik­si. Joko pitäisi nou­dat­taa samaa menet­te­lyä kuin KOK:ssa valit­taes­sa Olympiakaupunkia. Jos yksikään kaupungeista ei saa enem­mistöä, pudote­taan vähiten ääniä saanut ehdokas pois ja jatke­taan näin, kunnes enem­mistö on muodostunut.

Samaan tulok­seen päästään myös, jos val­it­si­joi­ta kehote­taan lait­ta­maan ehdokkaat parem­muusjärjestyk­seen. Ensin vaaliliput jaotel­laan pinoi­hin ensim­mäisen sijan mukaan. Jos kukaan ei saa enem­mistöä, pudote­taan pois vähin­ten ääniä saanut ehdokas ja hänen lip­pun­sa jae­taan toisen sijaan perus­teel­la mui­hin pinoi­hin. Tämän jäl­keen ote­taan taas pienin pino ja jae­taan se tois­t­en (tai kol­man­sien) ään­ten perus­teel­la jäl­jelle jäävi­in pinoi­hin. Näin jatke­taan, kunnes yhdessä pinos­sa on enemmistö.