Kyse matalapalkkaisen työn tuesta sivusi kysymystä oikeudenmukaisesta palkkarakenteesta. Se olisi helppo ratkaista, jos kaikki ihmiset olisivat yhtä kyvykkäitä ja voisivat tavoitella yhtä menestyksellisesti kaikkia työpaikkoja. Silloin oikeudenmukaisin palkkarakenne syntyisi markkinoilla. Ikävään työhön pitäisi houkutella ihmisiä vähän paremmalla palkalla ja unelma-ammattiin päässeet joutuisivat tyytymään vähän huonompaan palkkaan. Jos joku katsoo tulleensa epäoikeudenmukaisesti kohdelluksi, voisi vaihtaa ammattia ja lopettaa nurinan.
Työn ja pääoman välinen tulonjako hoidettaisiin verotuksella.
Kun kaikki eivät ole identtisiä, vaan jotkut työpaikat ovat vain joidenkin harvojen tavoiteltavissa, emme selviä palkkarakenteesta yhtä helposti. Lopputulos on nurinkurinen. Arvostetuista töistä saa nyt enemmän palkkaa kuin vähemmän arvostetuista, vaikka oikeudenmukaisuus edellyttäisi päinvastaista.
Palkoista sovitaan työehtosopimuksin niin, että kiristysvoima lakkotilanteissa auttaa toisia hankkimaan etuja toisten kustannuksella. En ole lainkaan varma, että tämä mekanismi tekee palkkarakenteesta lainkaan oikeudenmukaisempaa verrattuna siihen, että palkat määräytyisivät vapaasti markkinoilla. Esimerkiksi tuo mainittu siivoojien palkkataso saattaisi ainakin Helsingissä olla nykyistä korkeampi (työvoimapula viittaa tähän) jos palkkoja ei säädeltäisi sopimuksin alaspäin. Aikanaan oli myös selvää, että hoitoalan palkat oli sovittu matalammiksi kuin miksi ne määräytyisivät ilman mitään kartellisopimuksia.
Kannattaa muistaa, että hyväosaiset palkansaajat ovat kokonaan tämän sopimusjärjestelmän ulkopuolella ja markkinahinnoittelevat jo nyt itsensä.
Mielenkiintoinen hypoteesi onkin, olisiko tulonjako oikeudenmukaisempi, jos palkat määräytyisivät vapaasti <b> ja lopputulosta tasoitettaisiin progressiivisella verotuksella ja perustulolla. </b>
