Edellinen viestiketju venyi niin pitkäksi, että aloitan uuden.
Vähän käsitteiden määrittelyä, koska monet ketjun väittelyistä johtuivat siitä, että kirjoittajilla oli eri sisältö käyttämilleen termeille.
Tiedemies ja minä puhuimme tehokkuudesta. Ainakin minä tarkoitin sillä sitä, että kun joudumme joka tapauksessa luopumaan ilmaston hyväksi osasta hyvinvointiamme,tehokas tapa on se,jossa joudutaan luopumaan pienestä ja saavutetaan suuri ilmastohyöty ja tehoton se, jossa hyvinvointia menetetään paljon ja ilmastohyöty on pieni. Olin aistivinani osalla keskustelijoita hyvinvoinnin menettämisen oikeastaan päätavoitteeksi – tai sitten kirjoittajat vain vetivät virheellisen yhtäläisyyden ilmastohyödyn ja hyvinvoinnin menetyksen välille ymmärtämättä, että toiset keinot ovat tehokkaampia kuin toiset.
Henkilökohtaisella päästökiintiöllä minä tarkoitan järjestelmää jossa joko globaalisti tai yhden maan sisällä jokainen saa oikeuden tuottaa tietyn määrän hiilidioksidipäästöjä — eikä kiintiöillä saa käydä kauppaa. Tämä järjestelmä on sekä tehoton, että mahdoton toteuttaa. Tehoton, koska joku tarvitsee kiintiötä enemmän ja joku vähemmän. Kun asun kaukolämmitetyssä talossa 300 metrin päässä ratikkapysäkistä, en tarvitse autoa enkä sähkölämmitystä. Minulta jäisi kiintiötä kovasti yli, joten olisi oikeastaan pakko vähän lennellä ympäri maailmaa. Kuitenkin lentämisen pitäisi olla yhtä syntistä minulle ja nurmijärveläiselle kahden auton sähkölämmitystaloudelle.
Mahdoton tämä on, koska on aivan mahdoton laskea — tai edes määritellä — kuinka paljon hiilidioksidia tuottaa Pukinmäen Siwasta ostettu näkkileipäpaketti. Tämä tieto on kuitenkin välttämätön sen vahtimiseksi, ettei kukaan ylitä kiintiötään.
Jukka Jonnisen malli on paljon järkevämpi, mutta en pidä sitä henkilökohtaisena päästökiintiönä. Siinä valtio huutokauppaa kiintiön sitä tarvitseville. Näkkileipää tuottavien ja kuljettavien on jokaisen ostettava oman kiintiönsä. Näkkileipäesimerkissä leipätehtaalle sähköä toimittavan voimalaitoksen, leipätehtaan (mahdollisesta) lämmityksestä, kuljetusliikkeen, joka kuljettaa leivän, Siwa-kauppiaan lämmitystä ja valaistusta varten ja niin edelleen. Asiakas maksaa kiintiöt arvon tuotteen hinnasta, mutta ei saa koskaan tietää, monestako hiilidioksidikilosta hän maksaa, koska tieto hukkuu tuotteen kokonaishintaan.
Ajatus palauttaa kiintiöstä saatavat tulot yhtä suurena perustulona jokaiselle on kaunis, mutta ei välttämättä täysin oikeudenmukainen. Katajanokkalaiselle kerrostaloasukkaalle se käy, mutta nurmijärveläinen voi olla asiasta toista mieltä — tai Lapissa asuva, paljon lämmitystä tarvitseva.