Lentokoneiden hiilidioksidipäästöjä koskevassa keskustelussa heitettiin ajatus henkilökohtaisesta päästökiintiöstä, joka olisi jokaiselle yhtä suuri. Tätä pidettiin parempana kuin hiilidioksidiveroa, koska se merkitsisi, että rikas voi porskuttaa kuten nyt ja köyhä joutuu unohtamaan etelänlomansa.
Ajatus jakaa jokaiselle tiukka päästökiintiö, jonka sää käyttää talonsa lämmittämiseen tai suihkukoneella lentelyyn,tuntuu loogiselta, mutta se ei ole hyvinvointiteoreettisesti tehokas.
Jos köyhällä Kenialaisella Nairobin slummissa on käyttämnätöntä päästökiintiötä, saako hän myydä sen jollekin, joka tarvitse sitä enemmän samalla kun hän itse tarvitsisi ruokaa lapsilleen? Jos tällainen vaihtokauppa syntyy, se lienee molemmille edullinen, koska molemmat siihen vapaaehtoisesti suostuvat.
Jos päästökiintiön saa myydä, eikä tuon kaupanikäynnin voisi organisoida tehokkaammin pörssissä? Silloin muodostuisi kiinteä hinta henkilökohtaiselle päästöoikeudelle.
Jos kiintiön hinta asettuu 20 euron tasolle tonnilta ja jokaisen kiintiö on 7 tonnia, jokainen saa vuodessa päästökiintiöitä, joiden arvo on 140 euroa.
Eikö olisi yksinkertaisempaa jakaa jokaiselle 140 euroa ja huutokaupata kaikki päästökiintiöt halukkaiden kesken?
Ei oikeastaan olisi järkevämpää verottaa päästöjä 20 euroa tonnilta ja jakaa tulot kansalaispalkkana kaikille?
Ei, tämä viimeinen meni väärin. Mehän emme tiedä, riittääkö tuo 20 euron hinta laskemaan päästöt halutulle tasolle. Ehkä ihmiset vain maksavat ja saastuttavat vanhaan malliin. Siksi on parempi päättää liikkelle laskettujen kiintiöiden määrästä, vaikkapa 7 tonnia/asukas ja huutokaupata ne. Voi olla, että hinta asettuu 20 euroon, mutta se voi yhtä hyvin asettua 30 euroon.
Joka tapauksessa henkilökohtaista päästökiintiötä järkevämpi on huutokaupattava kiintiö, kun huutokaupan tulot jaetaan tasan aikkien kesken.
Se johtaa siihen, että rikkaat tuottavat enemmän hiilidioksidia ja köyhät vähemmän, mutta korvbauksena rahaa siirtyy rikkailta köyhille. Luonto voi tässä tapauksessa yhtä hyvin tai huonosti) mutta sekä rikkaiden että köyhien tilanne on parempi kuin kiintiömallissa. Eihän mikään estä tässä mallissa köyhää käyttäytymässä kuin kiintiömallissa. Hän voi käyttää huutokaupasta saamansa rahan oman kiintiönsä ostamiseen, jos pitää sitä omalta kannaltaa parempana, mutta hän voi ostaa sillä myös jotain muuta, jos tarvitsee sitä muuta enemmän.