Muinaisille suomalaisille karhu oli niin suuri kauhistus, ettei sanaakaan voinut sanoa ääneen, vaan keksittiin mesikämmenen kaltaisia kiertoilmauksia. Harry Potterissa Voldemort oli niin paha, että häntä kutsuttiin nimellä hän-joka-jääköön-nimeämättä.
Tämä tuli mieleeni, kun kirjoitin kolumnia vanhustenhoidosta ja kommentaattori kertoi, ettei sana vanhus ole nykymaailmassa sopiva asiaan liittyvien kielteisten konnotaatioiden vuoksi.
Minusta kiertoilmaukset ovat paljon loukkaavampia kuin kierrettävät sanat, koska tarve kiertoilmaukseen viittaa siihen, että kierrettävä ominaisuus on jotenkin häpeällinen, iljettävä tai muuten niin hirveä, ettei sitä voi sanoa suoraan. Alkoholismi on asia, jota ei kenellekään toivo, mutta minusta on paljon loukkaavampaa sanoa ketään sosiaalisesti työrajoitteiseksi kuin juopoksi. Sosiaalisesti työrajoitteinen tarkoittaa paitsi, että on juoppo, myös sitä, ettei selviä juoppouden takia töistään ja että ilmaisun käyttäjä vertaa juoppoa Voldemortiin.
Olen ymmärtänyt, että jotkut romanit olisivat itsekin mieluummin mustalaisia kuin romaneja. Minulle sana mustalainen tuo mieleen monia myönteisiä asioita mustalaismusiikista ja ‑tanssista alkaen. Viranomaiskielen romani taas tuo mieleen vain vähemmän myönteisiä viranomaisasioita.
Minusta vanhuudessa ei ole mitään häpeällistä. Minä ainakin toivon eläväni vanhaksi. Ennen viisas vanhus oli jotain hyvin kunnioitettavaa. Vanhuuden peiteilmaisut ovat kaikki huonoja. Seniori – sana tulee kreikasta ja on samaa kantaa kuin seniili – alleviivaa sitä, että ei haluta sanoa, mitä tarkoitetaan. Kolmatta ikää elävä on ilmaisuna vähän pitkä ja tuntuu varta vasten keksityltä ja siksi alleviivaa vanhuuden häpeällisyyttä siinä missä seniorikin. Vanheneva ja ikääntyvä ovat aivan hölmöjä, koska määritelmällisesti kaikki ovat sitä syntyhetkestään alkaen. Vanhaa ihmistä sanotaan vanhenevaksi, eikä se tarkoita, että on nyt vanha ja kohta vielä vanhempi?
