Ihmisyhteisöjen heterogeenisuus ja työnjako

Seu­raa­va tek­sti on täysin speku­lati­ivista. Irrot­te­len vähän uuden vuo­den kun­ni­ak­si pohti­mal­la asioi­ta, jot­ka ovat kokon­aan osaamiseni ulkopuolella.

Kaikissa yhteiskun­nis­sa val­lit­see jonk­i­nasteinen työn­jako. Tätä työn­jakoa vahvis­taa taipumusten opit­tu tai perin­nölli­nen eri­laisu­us. Olisiko niin, että tiet­ty kyky­jen ja taipumusten eri­laisu­us tekee yhteisöstä menestyvämmän?

Myös muu­ra­hais­pe­sis­sä on pitkälle kehit­tynyt työnjako.

Kun eri tehtävis­sä tarvi­taan eri­laisia kykyjä ja taipumuk­sia, yhteisö on vahvem­pi, jos se on myös geneet­tis­es­ti eri­lainen. Pythago­ran ner­oudelle oli käyt­töä anti­ikin Kreikas­sa, mut­ta huonos­ti olisi maan käynyt, jos kaik­ki oli­si­vat olleet hänen kaltaisiaan.

Työn­jako oli pitkään (ja on itse asi­as­sa vieläkin) vah­vasti perin­nölli­nen. Kun puoliso yleen­sä valit­ti­in samas­ta väestöryh­mästä, myös geneet­ti­nen het­ero­geenisu­us yhteisössä säi­lyi, vaik­ka geneet­tistä vuorovaiku­tus­ta eri yhteiskun­talu­okkien välil­lä olikin. Intia, jos­sa työn­jako oli viral­lis­tet­tu kasti­jaok­si, eri kastei­hin kuu­lu­vat ovat eriy­tyneet jonkin ver­ran toi­sis­taan myös geneettisesti.

Toimin­nanor­gan­isoimises­sa ja esimerkik­si sota­joukon johtamises­sa tarvi­taan kog­ni­ti­ivisia kykyjä, mut­ta per­in­tei­sis­sä maat­alousy­hteiskun­nan ammateis­sa selvisi vähem­mäl­läkin henkisel­lä lah­jakku­udel­la. Enem­män tarvit­ti­in mui­ta ominaisuuksia.

Biol­o­gis­es­ti asian voi esit­tää niin, että ei ole ole­mas­sa val­in­ta­painet­ta, joka veisi evoluu­tio­ta kohti yhden­laista ihmistä, vaan dar­win­is­tisen kil­pailun olois­sa mon­en­laiset ihmistyyp­it men­esty­i­sivät, eri ”ihmistyyp­it” olo­suhtei­den määrääminä suh­teel­lisi­na osuuksina.

Yhteiskun­nal­lis­es­ta työn­jaos­ta ei ole pitkä mat­ka luokka­jakoon. Kog­ni­ti­ivisia kykyjä tarvit­se­ma pomo-luok­ka on aina ollut kyvykäs määräämään pelisään­nöt sel­l­aisik­si, että jos jotain ylimääräistä vau­raut­ta syn­tyi, se kuu­lui tuolle joukolle. Neu­vos­toli­itossa yritet­ti­in pro­le­tari­aatin dik­tatu­urin nimis­sä toisen­laista nokkimisjärjestystä.

  Sosialidemokraat­ti­nen tasa-arvo­pro­jek­ti on läht­enyt siitä, että vaik­ka työn­jako on ja pysyy, työn­jaon eri osa­puo­let ovat keskenään tasa-arvoisia, tai ainakin tasa-arvoisem­pia kuin puh­taan markki­na­t­alouden oloissa.

Viime vuosikym­meninä yhteiskun­nan työn­jako on mullis­tunut. Kog­ni­ti­ivisia kykyjä edel­lyt­täviä ammat­te­ja on tul­lut lisää, jol­loin kog­ni­ti­ivis­es­ti lah­jakkaista on ollut ylikysyn­tää. Töitä, jois­sa vähem­män lah­jakkaatkin pär­jäi­sivät, on vas­taavasti vähem­män. Ennen rius­ka työmies pär­jäsi voimil­laan, mut­ta nykyaikaises­sa työelämässä on vähän käyt­töä muskeleille. Sik­si tämän joukon luok­ka-ase­ma on heiken­tynyt ja aika paljon väkeä on syr­jäy­tynyt kokon­aan työelämän ulkopuolelle.

Dar­win­isti­nen kil­pailu johtaisi täl­laises­sa muu­tok­ses­sa siihen, että eri ihmistyyp­pi­en suh­teelli­nen osu­us pop­u­laa­tios­sa muut­tuisi. Me emme kuitenkaan enää elä dar­win­is­ti­sis­sa olois­sa, vaik­ka häviölle jäänei­den yhteiskun­talu­okkien kesku­udessa kuolleisu­us onkin selvästi suurem­paa. Pääasi­as­sa muu­tos näkyy sosi­aal­isi­na ongelmi­na ja rak­en­teel­lise­na työttömyytenä.

Taloudelli­nen lib­er­al­is­mi ohjaa tulot ihmis­ten mar­gin­aalisen tuot­tavu­u­den mukaan. Nyky­olois­sa kyvykkyys­markki­noiden ollessa pahasti epä­tas­apain­os­sa, tämä voi johtaa hyvin vääristyneeseen tulon­jakoon ja on johtanutkin.

On poli­it­tis­es­ti epäko­r­rek­tia puhua eri­lais­ten yhteiskun­taryh­mien eri­lai­sista (geneet­ti­sistä tai sosi­aalis­es­ti perin­nöl­li­sistä) omi­naisuuk­sista. Toisaal­ta näi­den ero­jen kieltämi­nen vie moraalisen poh­jan sosi­aal­ista tasa-arvoa edis­tävältä poli­ti­ikalta. Jos kaik­ki ovat yhtä hyviä, kaik­il­ta voi vaa­tia yhtä paljon. Pelkkä mah­dol­lisuuk­sien tasa-arvo riittää.

Tai ehkäpä suh­tau­tu­mi­nen tähän asi­aan pal­jas­taa oikeis­to­laisen ja vasem­mis­to­laisen ajat­telun eri­laisu­u­den. Oikeis­to­laisen ajat­telun mukaan se, että ihmiset syn­tyvät omi­naisuuk­sil­taan eri­laisi­na oikeut­taa yhteiskun­nal­liset erot ”luon­nol­lisi­na”. Vasem­mis­to­laisen – ja kris­til­lisen – ajat­telun mukaan se taas on peruste huono-osaisia suo­jel­e­valle politiikalle.

Ero­jen kieltämi­nen on arvo­maail­mas­ta riip­pumat­ta peruste oikeis­to­laiselle politiikalle.