Seuraava teksti on täysin spekulatiivista. Irrottelen vähän uuden vuoden kunniaksi pohtimalla asioita, jotka ovat kokonaan osaamiseni ulkopuolella.
Kaikissa yhteiskunnissa vallitsee jonkinasteinen työnjako. Tätä työnjakoa vahvistaa taipumusten opittu tai perinnöllinen erilaisuus. Olisiko niin, että tietty kykyjen ja taipumusten erilaisuus tekee yhteisöstä menestyvämmän?
Myös muurahaispesissä on pitkälle kehittynyt työnjako.
Kun eri tehtävissä tarvitaan erilaisia kykyjä ja taipumuksia, yhteisö on vahvempi, jos se on myös geneettisesti erilainen. Pythagoran neroudelle oli käyttöä antiikin Kreikassa, mutta huonosti olisi maan käynyt, jos kaikki olisivat olleet hänen kaltaisiaan.
Työnjako oli pitkään (ja on itse asiassa vieläkin) vahvasti perinnöllinen. Kun puoliso yleensä valittiin samasta väestöryhmästä, myös geneettinen heterogeenisuus yhteisössä säilyi, vaikka geneettistä vuorovaikutusta eri yhteiskuntaluokkien välillä olikin. Intia, jossa työnjako oli virallistettu kastijaoksi, eri kasteihin kuuluvat ovat eriytyneet jonkin verran toisistaan myös geneettisesti.
Toiminnanorganisoimisessa ja esimerkiksi sotajoukon johtamisessa tarvitaan kognitiivisia kykyjä, mutta perinteisissä maatalousyhteiskunnan ammateissa selvisi vähemmälläkin henkisellä lahjakkuudella. Enemmän tarvittiin muita ominaisuuksia.
Biologisesti asian voi esittää niin, että ei ole olemassa valintapainetta, joka veisi evoluutiota kohti yhdenlaista ihmistä, vaan darwinistisen kilpailun oloissa monenlaiset ihmistyypit menestyisivät, eri ”ihmistyypit” olosuhteiden määrääminä suhteellisina osuuksina.
Yhteiskunnallisesta työnjaosta ei ole pitkä matka luokkajakoon. Kognitiivisia kykyjä tarvitsema pomo-luokka on aina ollut kyvykäs määräämään pelisäännöt sellaisiksi, että jos jotain ylimääräistä vaurautta syntyi, se kuului tuolle joukolle. Neuvostoliitossa yritettiin proletariaatin diktatuurin nimissä toisenlaista nokkimisjärjestystä.
Sosialidemokraattinen tasa-arvoprojekti on lähtenyt siitä, että vaikka työnjako on ja pysyy, työnjaon eri osapuolet ovat keskenään tasa-arvoisia, tai ainakin tasa-arvoisempia kuin puhtaan markkinatalouden oloissa.
Viime vuosikymmeninä yhteiskunnan työnjako on mullistunut. Kognitiivisia kykyjä edellyttäviä ammatteja on tullut lisää, jolloin kognitiivisesti lahjakkaista on ollut ylikysyntää. Töitä, joissa vähemmän lahjakkaatkin pärjäisivät, on vastaavasti vähemmän. Ennen riuska työmies pärjäsi voimillaan, mutta nykyaikaisessa työelämässä on vähän käyttöä muskeleille. Siksi tämän joukon luokka-asema on heikentynyt ja aika paljon väkeä on syrjäytynyt kokonaan työelämän ulkopuolelle.
Darwinistinen kilpailu johtaisi tällaisessa muutoksessa siihen, että eri ihmistyyppien suhteellinen osuus populaatiossa muuttuisi. Me emme kuitenkaan enää elä darwinistisissa oloissa, vaikka häviölle jääneiden yhteiskuntaluokkien keskuudessa kuolleisuus onkin selvästi suurempaa. Pääasiassa muutos näkyy sosiaalisina ongelmina ja rakenteellisena työttömyytenä.
Taloudellinen liberalismi ohjaa tulot ihmisten marginaalisen tuottavuuden mukaan. Nykyoloissa kyvykkyysmarkkinoiden ollessa pahasti epätasapainossa, tämä voi johtaa hyvin vääristyneeseen tulonjakoon ja on johtanutkin.
On poliittisesti epäkorrektia puhua erilaisten yhteiskuntaryhmien erilaisista (geneettisistä tai sosiaalisesti perinnöllisistä) ominaisuuksista. Toisaalta näiden erojen kieltäminen vie moraalisen pohjan sosiaalista tasa-arvoa edistävältä politiikalta. Jos kaikki ovat yhtä hyviä, kaikilta voi vaatia yhtä paljon. Pelkkä mahdollisuuksien tasa-arvo riittää.
Tai ehkäpä suhtautuminen tähän asiaan paljastaa oikeistolaisen ja vasemmistolaisen ajattelun erilaisuuden. Oikeistolaisen ajattelun mukaan se, että ihmiset syntyvät ominaisuuksiltaan erilaisina oikeuttaa yhteiskunnalliset erot ”luonnollisina”. Vasemmistolaisen – ja kristillisen – ajattelun mukaan se taas on peruste huono-osaisia suojelevalle politiikalle.
Erojen kieltäminen on arvomaailmasta riippumatta peruste oikeistolaiselle politiikalle.
Geneettisesti suurin ero Intian kastijärjestelmässä löytyy pääkastien eli varnain (‘värien’) väliltä, ei niinkään ammattiryhmien keskuudesta. Kastijärjestelmän toivat Indusjokilaaksoon arjalaiset kansainvaelluksensa yhteydessä, ja varmistivat sen avulla itselleen vallan. Vaikka arjalaiset sekoittuivatkin paikallisväestöön ja kastilaitos on kokenut kriisejä (mm. hunnien tulo) ja muutoksia, voi nykypäivänäkin havaita korkeampaan kastiin kuuluvien intialaisten jakavan vaalean, huomattavan “eurooppalaisen” ulkonäön, kun alemmat kastit ja kastittomat muodostuvat puolestaan tummasta väestönosasta.
Kolmessa viimeisessä kappaleessa osut ns. asian ytimeen, lukuun ottamatta viimeistä lausetta, joka on joko perätön tai jonka merkitystä en aivan ymmärtänyt. Itse kallistun oikeistolaisesti ajattelevien puolelle: jokaiselle ansionsa mukaan, mahdollisuuksien tasa-arvo riittää. Kuitenkin mielestäni “sosiaalisen periytymisen” merkitystä olisi hyvä vähentää, johon on Suomessa pystyttykin. Näin saadaan lahjakkuus ja geneettinen potentiaali paremmin käyttöön. Nyky-yhteiskunnassamme ei köyhyyden sosiaalista periytymistä voi mielestäni enää pitää tasa-arvo ‑ongelmana, niin kauan kuin koulutus on ilmaista.
Vaikka meillä kaikilla olisi yhtä hyvät geneettiset ja sosiaaliset eväät elämään, niin ajautuisimme silti erilaisiin elämäntilanteisiin ja tarvitsisimme turvaverkkoja.
Keskiajalla ihmiset etsivät epäonnistumisille ja onnettomuuksille selityksiä noidista, peikoista jne. Selitykseksi ei kelvannut, että joskus käy hyvä tuuri ja joskus ei, tai että tavoitteet olivat pielessä, tai että kunnollista selitystä ei ole.
Nyt selitämme yhteiskunnallista eriarvoisuutta geenien, äo-pisteiden, cv-merkintöjen ja sosiaalisten kontaktien kautta. Jos ajattelutapamme leimaa jonkun pesunkestäväksi luuseriksi, siitä tuskin on hänelle haittaa koska luuserihan saa aina jostain leivänmuruja?
Mielestäni on ajatusvirhe sanoa, jos kaikki yhteiskuntaluokat oletetaan geneettisesti samanlaisiksi, ei (loogisesti) tarvita vasemmistolaista politiikkaa, sillä mahdollisuuksien tasa-arvo riittää.
Näin olisi, mikäli jokainen lapsi syntyisi yhtä rikkaana, mikä ei tietenkään ole totta. (ja rikkaana tarkoittaa tässä yhteydessä paitsi pääomaa, myös kulttuurista ja osin sosiaalistakin pääomaa, jotka kuitenkin ovat ihan eri asia kuin kunkin yhteiskuntaluokan perimät taipumukset).
Niinpä vaikka olettaisi yhteiskuntaluokkien olevan geneettisesti samanlaisia, voi loogisesti vaatia myös vasemmistolaista politiikkaa — ja nimenomaan lähtötilanteen epätasa-arvoisuuden korjaamisen nimissä.
Ottamatta tähän nyt sitten sellaista kantaa, että miten pitäisi tehdä tahi ei.
Osmo:
“Me emme kuitenkaan enää elä darwinistisissa oloissa, vaikka häviölle jääneiden yhteiskuntaluokkien keskuudessa kuolleisuus onkin selvästi suurempaa.”
Sinivihreä:
Minulla ei ole kyllä lainkaan noin vahvaa käsitystä ihmisen kaikkivoipaisuudesta. Mielipiteeni on, että ihminen ei ole pystynyt irrottautumaan darwinistisista lainalaisuuksista. Jos siltä näyttää, se perustuu tarkastelun yksipuolisuuteen ja tarkastelujänteen lyhyyteen.
Kaikkien niiden rohkaisuksi, jotka kokevat olevansa älyllisesti heikompiosaisia, todettakoon että röyhkeys on monasti älyä tärkeämpi ominaisuus ennustettaessa yksilön tai yhteisön menestystä. Tästä eurooppalainen kulttuuri käy mielestäni vallan hyvästä esimerkistä. Toki röyhkeys on hyvä osata peittää niin, että sitä ei ulkopuolinen kykene havaitsemaan. Röyhkeyden peittämiseen tarvitaan toki jonkin verran älykkyyttä.
Osmo: Kiitos, että kirjoitat aiheesta jossa et omien sanojesi mukaan ole asiantuntija! Pelkkä asioiden pohtiminen ja logiikka näyttää riittävän pitkälle.
Olen Johanneksen kanssa samaa mieltä. Mielestäni kuitenkin Soininvaaran viimeinen lause on ihan ok. Jos ihmiset nähdään rationaalisina toimijoina, jotka punnitsevat toimintansa riskit oikein ja heillä on yhtäläiset mahdollisuudet hallita näitä riskejä ei yhteiskunnan velvollisuus ole turvata suurien riskien ottajien epäonnistumisia aivan samoin, kuin se ei ota onnistumisen hyötyäkään pois riskin ottajalta.
Veikko: eikös Osmo Soininvaara nimen omaan painottanut sitä, että ei ole väliä johtuvatko erot geeneistä vai ympäristön vaikutuksesta? Kaikki eivät tietenkään markkinataloudessa synny yhtä rikkaina. Kysymys onkin suhteellinen: syntyvätkö kaikki suomalaiset riittävän rikkaina, että heillä on mahdollista kehittyä elämässä ja tavoitella onnea. Mielestäni Suomessa nämä erot lähtökohdissa ovat jopa niin pienet, että yksilön vastuuta omasta elämästään tulisi lisätä.
Darwinismista puhuttaessa täytyy nyt varmaan erottaa sosiaalidarwinismi ja biologinen darwinismi toisistaan. Sosiaalidarwinismia ei varmaan esiinny yhtä paljon, mutta seksuaalivalinta pitää huolen siitä, että valintapainetta on. Meidän arvoistamme kertoo paljon se, pidämmekö paineen kohdentumista hyvänä vai huonona, mitään luonnontieteellistä merkitystähän sillä ei ole. Jos joku on huolissaan lajin säilymisestä, kannattaa muistaa, että olemme aika kaukana mahdollisuuksista tuottaa riikinkukon pyrstön kaltaisista seksuaalivalinnan “anomaliaa”.
Osmon johtopäätökset ovat oikeita, mutta tavallaan turhia. Oikeistolaiselle politiikalle oikeutus voidaan hakea joko siitä ettei eroja ole tai siitä että niitä on. Kyse on siis arvomaailmasta, ei tosiasioista. Päämäärät eivät ole riippuvaisia tällaisista tosiasioista. Toki niidenkin on syytä olla realistisia.
Tosiasioita tarvitaan sensijaan siihen, minkälaiset keinot purevat. Jos tarkoituksena on edistää tasa-arvoa, niin se onnistuu parhaiten tutkimalla, miten asiat todellisuudessa menevät, ei kuvittelemalla, että asiat ovat jo valmiiksi niin kuin niiden haluaisi olevan.
Tosiasioiden valossa ihminen on hyvin geneerinen ja absoluuttiset erot pieniä (tilastollisesti ottaen; outlierit ovat harvinaisia). Sensijaan kun teknologia on kehittynyt ottamaan kaiken irti ihmisten kyvykkyydestä, se saa aikaan huimia eroja rajatuottavuudessa. Esimerkiksi ohjelmointityössä tuottavuus erot voivat olla saman koulutuksen saaneiden välillä dekadiluokkaa.
Kun toimitaan ympäristössä, jossa lahjakkaimpienkin yksilöiden kapasiteetti riittää juuri ja juuri jonkin tehtävän tekemiseen, on selvää, että suurin osa on “hyödyttömiä”. Olemme yhteiskuntana kovaa vauhtia lähestymässä tätä pistettä. Sen jälkeen seuraava etappi on se, jossa kaikki ihmiset ovat suurimmassa osassa tuotantoa täysin hyödyttömiä. Ainoastaan palvelut voivat silloin työllistää ylipäätään ketään.
Tämä kuulostaa kovin utopistiselta, mutta mielestäni on vastuutonta olla varautumatta tilanteeseen. Muuten siirtymäkaudella pieni joukko haalii itselleen kaiken pääoman ja ihmiskunnan enemmistö palvelee tätä joukkoa sitten siihen asti kun aurinko sammuu.
“Tai ehkäpä suhtautuminen tähän asiaan paljastaa oikeistolaisen ja vasemmistolaisen ajattelun erilaisuuden. Oikeistolaisen ajattelun mukaan se, että ihmiset syntyvät ominaisuuksiltaan erilaisina oikeuttaa yhteiskunnalliset erot ”luonnollisina”. Vasemmistolaisen – ja kristillisen – ajattelun mukaan se taas on peruste huono-osaisia suojelevalle politiikalle.”
Muistutettakoon muuten, että kiistelty Tatu Vanhanen on pitänyt ihmisyksilöiden synnynnäisiä eroja perusteena hyvinvointivaltion rakentamiselle ja vaalimiselle. Tähän joku voi toki huomauttaa hänen poliittisesti olevan agraarisosialisti…
Tiedemies on oikeassa siinä, että oikeistolaista politiikkaa voi perustella joko sillä, että kaikki ovat samanlaisia tai sillä, että he ovat erilaisia. Vasemmistolaista politiikkaa on huomattavasti helpompi perustella sillä,että ihmiset ovat kyvyiltään erilaisia, jolloin kaikilta ei voi vaatia yhtä paljon.
Veikko ymmärtää mahdollisuuksien tasa-arvon eri tavalla kuin minä. Jos toiset syntyvät rikkaisiin ja toiset köyhiin perheisiin, mahdollisuudet eivät ole yhtä hyviä, eivät myöskään, jos toisten kotitausta on henkisesti heikompi kuin toisten. Mahdollisuuksien tasa-arvo tarkoittaa, että yhteiskunta pyrkii tasaamaan nämä erot ja sen jälkeen jokainen on oman onnensa seppä.
Miksi kirjoitan tällaisista vähän arkaluontoisista aiheista, joista moni katsoo viisaammaksi vaieta. Voisi olla järkevää vaieta ja ohittaa kiusallinen kysymys sillä, että kieltää koko ongelman olemassaolon. Eräs merkittävä asiantuntija kertoi eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle,että henkiset kyvyt eivät periydy geneettisesti, joten mihinkään ikäviin geenitutkimuksen tuomiin yllätyksiin ei tarvitse varautua.
Minusta on hyvä ottaa huomioon sellainenkin mahdollisuus,että geenitutkimus paljastaa kymmenessä vuodessa merkittäviä kytkentöjä geneettisen perimän ja henkisten ominaisuuksien välillä. Tämä nostaa esille eräitä eettisiä kysymyksiä, joita kannattaisi pohtia etukäteen. Nyt työhönottaja saa tehdä hakijoille erilaisia testejä, myös älykkyystestejä. Saako pyytää näiltä myös hiusta geenitestiä varten?
Tiedemies: “Oikeistolaiselle politiikalle oikeutus voidaan hakea joko siitä ettei eroja ole tai siitä että niitä on.” Minusta se onko eroja vai ei on loppujen lopuksi empiirinen kysymys johon on yksilön kohdalla mahdotonta antaa varmaa vastausta a priori. Markkinat tuottavat informaatiota sitä mihin kukin soveltuu, mutta ei tästä seuraa (loogisesti) että epäonnistuneet tai epäonniset pitäisi jättää oman onnensa nojaan.
En ole varsinaisesti ohjelmoija, vaikkakin alalla, mutta väitän että yksilön tuottavuus on nykyisenlaisessa tietotekniikkateollisuudessa etupäässä seurausta oikeassa paikassa olemisesta. Yksittäinen ohjelmoija saattaa ratkaista ongelman nopeammin kuin sadan koodarin tiimi, koska heidän aikansa kuluu keskinäiseen kommunikointiin ja kellään ei ole riittävä kokonaisnäkemystä ja ‑vastuuta. Oikea asiantuntija oikeaan aikaan oikeassa paikassa säästää helposti varttitunnissa kuukauden työn.
Millä tavalla tuottavuus ylipäänsä on yksilön ominaisuus? Se että sosiaalinen älykkyys, tms. tekee yksilöstä tuottavan ryhmässä ei mielestäni ole vastaus kysymykseen.
Tiedemiehen huolesta tulee mieleen Scott Adamsin heitto, että jonain päivänä kaikki työ maailmassa on ulkoistettu yhdelle ihmiselle ja maailmantalous romahtaa kun hän sairastuu.
Artturi Björk
“Jos ihmiset nähdään rationaalisina toimijoina, jotka punnitsevat toimintansa riskit oikein ja heillä on yhtäläiset mahdollisuudet hallita näitä riskejä ei yhteiskunnan velvollisuus ole turvata suurien riskien ottajien epäonnistumisia aivan samoin, kuin se ei ota onnistumisen hyötyäkään pois riskin ottajalta.”
Kyllä yhteiskunta ottaa kohtuullisen korkeat verot, jos esimerkiksi kasvuyritys menestyy. Korkeasti koulutettu, joka luopuu vakituisesta palkkatyöstä ja lähtee rakentamaan kasvuyritystä ottaa melkoisen suuren henkilökohtaisen riskin. Monta vuotta saattaa joutua raatamaan ympärivuorokautisesti ilman palkkaa tai nimellisellä palkalla. Innovaatio-sanaa hoetaan, mutta ei ymmärretä, että kasvuyrityksen rakentaminen vaatii vuosikausien väännön. Institutionaaliset rahoittajat ovat jäykkiä ja katsovat hankkeita suhteellisen lyhyellä aikaperspektiivillä. Kasvuyrittäjien puolisot saattavat olla melko kovilla, kun firma vie kaiken ajan eikä rahaakaan tule.
Riskiraha on Suomessa liian kallista, jotta uusia kasvu-yrityksiä perustettaisiin riittävästi. Raha on bulkkia ja keksinnöt timantteja, mutta nykyisissä oloissa rahoittajat antavat niin vähän rahaa uusien kasvuyritysten osuuksista, että yrityksen kasvaessa kansainväliseen kokoluokkaan omistaja saattaa jäädä aika nahkoille omistusprosenteissa.
Ei ihme että moni valitsee turvallisemman vaihtoehdon ja Suomen viennin jalostusaste suhteessa tuonnin jalostusasteeseen kokoajan laskee.
Instituutionaalisilla sijottajilla on raskas hallintobyrokratia ja tämän aiheuttamat kustannukset ovat syynä kasvuyritysten osuuksista maksettaviin mataliin hintoihin.
Pitäisi olla enemmän mentoreita, varakkaita yksityishenkilöitä, jotka omilla rahoillaan ja hieman Tihonov-tyylisellä tiukalla valmennuksella auttaisivat nuoria innovaattoreita rakentamaan maailmanluokkan kasvuyrityksiä.
Nykytaloudessa on oikealla pohjakoulutuksella, sparrauksella, nokkeluudella, onnella mahdollista saada koko elämän ajaksi tarvittavat tulot 10 vuoden tiukalla väännöllä. Toki tuo on USA:ssa ja Englannissakin vaikeaa ja meillä vielä vaikeampaa.
Suomen yritysmetsä kuitenkin tarvitsee lisää biodiversiteettiä ja nopeakasvuisia lajikkeita sekä (korkeasti) koulutettujen tulotason parantamiseksi että parempilaatuisen verosadon korjaamiseksi. Kun saadaan huippujen tulot lähemmäksi maailmanluokkaa ja lisää huippuja sekä keskivertoakateemisen tulot lähemmäksi eurooppalaista tasoa, niin ainakaan köyhyysrajan alapuolella sinnitteleviltä ei ole enää välttämätöntä kerätä veroja yritystukien maksamiseksi aluepoliittisilla perusteilla.
Jos elättelee käsitystä siirtymisestä asiantuntijoiden hallitsemaan yhteiskuntaan tai työhön kannattaa lukea The Wisdom of Crowds.
http://www.amazon.com/Wisdom-Crowds-Collective-Economies-Societies/dp/0385503865
Ainakin tilastotieteilijöille ilmiö lienee tuttu: ryhmä on periaatteessa aina viisaampi kuin kukaan ryhmän yksittäinen jäsen kunhan ryhmän jäsenillä on hiukankin puhdasta arvausta parempi näkemys. Tietysti vaaditaan myös organisoitumista tiedon tuottamiseksi, esim. vaalikampanja ja äänestys. Tämä on muuten erinomainen demokratian puolustus myös kaikenmaailman platoneita vastaan.
Varmasti ryhmän voima ei ole pelkästään sen “viisaudessa”, erityisesti jos viisaudella tarkoitetaan älykkyystutkimuksen mittaamaa “nokkeluutta”. Miten tylsää olisikaan jos vaikkapa ei olisi ystäviä tai kaikki ystävät kuuluisivat Mensaan? Evoluutio on tietysti tuonut mukanaan sellaista heterogeenisyyttä, joka auttaa ryhmää selviytymään mutta silloin älykkyyttä tärkeämpää on varmasti ollut suurimman osan historiaa vaikkapa hyvä muisti tai kaunis lauluääni.
En ole vakuuttunut, että edes nykyaika on tuonut tullessaan pelkästään nokkelien ihmisten “ylikysyntää”. Äkkiseltään tulee mieleen ainakin ystävällisten ihmisten pula palveluammateissa tai vaikkapa lahjakkaiden elokuvantekijöiden pula Suomessa.
Ehkä joku osaa kertoa, miksi sitten niin paljon energiaa käytetään tuon yhden ominaisuuden eli älykkyyden tutkimiseen ja siitä kiistelemiseen. Miksi ei samassa määrin tutkita vaikkapa kauneuden tai ystävällisyyden periytymistä ja sen vaikutusta kansakunnan vaurauteen tai peräti ihmisten onnellisuuteen? Veikkaan, että monasti ne ovat älykkyyttä tärkeämpiä tuossa mielessä.
Voisikohan Vanhanen seuraavaksi tutkia vaikka juuri kauneuden vaikutusta BKT:hen ja sitä miten suomalaisista saataisiin nätimpiä?
Suomessa ennen harvat puhuivat roduista tai niistä voitiin puhua vapaasti mutta se ollut mitenkään pinnassa poliittisesti. Uskon että kasvavan maahanmuuton takia meidän alkaa pitää keskustella “roduista” ja samalla kasvavan heterogeenisyyden vaikutuksesta yhteiskunta malliimme. Mielestäni olemme luomassa ensimmäistä todellista alaluokkaa Suomeen ja samalla Suomalainen homogeeninen yhteiskunta joka mahdollisti hyvinvointivaltion on loppumassa.
Milton Friedman sanoi: You can have the Welfare State or open borders but not both. Open borders with a huge increase in government entitlements like those proposed by John Edwards cannot be reconciled. If nothing else, tax fraud will increase as the middle class tries to protect its assets from the the entitlement fueled lowered classes.
Milton ei varmaan ollut koskaan kuullut Ruotsista — hän taisikin olla enemmän Pinochetin miehiä. Nykyisellä maahanmuuttotahdilla Suomen heterogeenisyys saavuttaa Ruotsin tason kymmenien vuosien päästä, ja siis silloinkaan ei hyvinvointiyhteiskunnan tarvitse olla sen pahemmassa kriisissä kuin se nyt on Ruotsissa, maassa joka lienee edelleen maailman “hyvinvointiyhteiskuntamaisin”.
Eikä muissakaan heterogeenisissä maissa kuten vaikkapa Kanadassa tai Ranskassa ole hyvinvointirakenteita purettu. Syy on kai se, että nuo hyvinvointirakenteet eivät välttämättä ole ongelma vaan päin vastoin ratkaisu, jolla maahanmuuttajat integroidaan. Friedmanin kaltaiset libertaarit eivät sitä kuitenkaan kuunaan myöntäisi. Ihan vakavasti en heitä osaa ottaa, koska juuri tuo ideologinen yksisilmäisyys tuppaa hämärtämään näkökykyä.
“Riskiraha on Suomessa liian kallista, jotta uusia kasvu-yrityksiä perustettaisiin riittävästi.” Jotain perusteluja, kiitos. Oma käsitykseni, olkoonkin että anekdoottipohjalta, on että riskirahan tarjonta on nykyisin kysyntää suurempi.
1. “Mielestäni olemme luomassa ensimmäistä todellista alaluokkaa Suomeen ja samalla Suomalainen homogeeninen yhteiskunta joka mahdollisti hyvinvointivaltion on loppumassa.”
Toisaalta voidaan kysyä, olisiko Suomi kuitenkaan pärjännyt globalisaatiokilvassa nykyisenkaltaisena hyvinvojntivaltiona. Oletus nimittäin voisi olla, että elinkeinoelämän kilpailukyvyn takaamiseksi matalan koulutuksen hanttihommat on kyettävä tuottamaan nykyistä huomattavasti halvemmalla jotta Suomi pärjäisi kilpailussa mm. Aasian ja it-Euroopan nousevia talouksia kanssa, joissa bulkkiduuni tuotetaan vain murto-osalla siitä hinnasta mitä Suomessa ja jotka tänä päivänä kykenevät jo tarjoamaan lähes vastavan osaamispotentiaalin korkeaa koulutusta vaativille aloille. Ainakin koulutuksellista eroa kurotaan kiinni vuosi vuodelta kiihtyvällä tahdilla.
Massoittainen maahanmuutto kehitysmaista olisi ratkaisu tuottaa Suomeenkin vastaavanlainen halpatyövoimareservi kuin on nousevissa talouksissa. Reservi ei tosin tulisi elinkeinoelämän käyttöön kuin vasta sosiaaliturvajärjestelmän romahduksen myötä, mutta tämän toteutuminenhan on massamaahanmuuton tapauksessa vain ajan kysymys. Lisäksi kalliin ja raskaan sosiaaliturvajärjestelmän romahdus mahdollistaa veroprogression jyrkän laskemisen mikä osaltaan nostaisi Suomen kilpailukyä.
Heitän tämän vain veikkauksena, koska mistään en ole lukenut mitään virallisia selityksia oikeiston hingulle haalia mittavia määriä kehitysmaalaisia Suomeen. Mutta koska talouselämä on ainakin perinteisesti pyrkinyt toimimaan jonkin järjellisen logiikan mukaisesti, niin epäilen että ekonomistit jossain ovat vain laskutoimituksissaan päätyneet lopputulemaan ettei hyvinvointijärjestelmästä luopumiselle ja luokkayhteiskuntaan siirtymiselle vain yksinkertaisesti ole kelvollisia vaihtoehtoja.
Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta lienee juuri nyt paremmassa kunnossa kuin ehkä koskaan aikaisemmin. Ainakin rahaa on nyt pistää enemmän hyvinvointirakenteisiin kuin koskaan aiemmin. En myöskään näe näköpiirissä mitään erityistä syytä, miksi tämä Suomeksi kutsuttu, maailman tehokkaimpiin kuuluva talouskone olisi juuri nyt menossa rikki. Oikeistolaistenkaan tuskin kannattaa haaveilla luopumista järjestelmästä, jossa firmat useina vuosina ovat tehneet parempaa voittoa kuin missään muualla. No joo, toisen sukupolven syrjäytyneet ja huoltosuhteen huononeminen ovat oikeita ongelmia.mutta tuskin nekään sellaista katastrofia aiheuttavat kuin ainaiset pahanilmanlinnut maalailevat.
Ruotsi mallimaa ? tajuatko kuinka moni maahanmuuttaja on hyvinvointipalvelujen varassa, ja kuinka Ruotsin rikollisuus on noussut korkeammalle kuin Suomessa ja jne. http://www.sci.fi/~draxl/Suhteellinen_rikollisuus_Ruotsissa_ja_Suomessa_Suomi=1_v2.png
Ihmisissä on eroja mutta sen toteaminen ei pelkästään riitä sillä erojen seuraukset ulottuvat kaikkialle ihmisen toimintaan. Ihmiset joutuvat siis muuttamaan koko yhteiskunnalisen ajattelunsa periaatteet tullessaan tietoiseksi eroista, tietenkin voidaan kieltää ne mutta silloin sinun pitää alkaa uskonnolliseksi fanaatikoksi.
Tonni käteen: Kommentoin Osmon blogin ajatusta Johannekselle. En väitä, että suomalainen yhteiskunta toimisi oikeistolaisesti, missä mahdollisuuksien tasa-arvoisuus koettaisiin riittäväksi vaan joukkoon on sekoitettu aimo annos riskin ottajien suojelua omalta itseltään. (Niin menestyksissä kuin epäonnistumisissakin.) Selitin vaan ajatusta rationaalisesta toimijasta, jolla on kyky arvioida riskejään ja suojautua niiltä perusteluna politiikalle, jossa yksilöllä on suuret vapaudet.
Mainitsemistasi bisnesenkeleistä: Pääoman on erittäin liikkuvaa. Voisiko ajatella, että bisnesenkelien puute Suomessa johtuu kysynnän puutteesta?
Olen kanssasi siitä samaa mieltä, että suuri osa tämän kysynnän alhaisuudesta johtuu korkeasta verotuksesta. Tässä tulee esille taas julkisen sektorin ongelmat, joissa yksi toimenpide johtaa ongelmiin joita sitten yritetään korjata taas julkista sektoria kasvattamalla. (Maksamalla jotain verotukia yms. bisnesenkeleille.) Parempi vastaus olisi poistaa alkuperäisen ongelman aiheuttaja eli alentaa verotusta ja samalla pienentää julkista sektoria.
Tomi: Libertariaanien ajattelu perustuu yleensä ajatukseen, että yksilöiden toimintaa ohjaa taloudelliset kannustimet. Tämä on Friedmaninkin ajatuksen ainoa “ideologinen” olettamus. Ideologinen on lainausmerkeissä siksi, että uskon taloudellisiin vaikuttimiin maahanmuutossa niin voimakkaasti, että en pidä sitä ideologiana vaan totena. Useissa muissa kysymyksissä taloudelliset kannustimet eivät ole aivan niin olennaisia kuin libertariaanit olettavat, mutta yleensä kuitenkin huomattavasti olennaisempia kuin suuri osa haluaisi uskoa.
Ruotsin tilanne on täysin erilainen kuin Yhdysvalloissa. Friedman käsittelee tilannetta, jossa valtion ulkopuolella on väestöä jonka sosiaaliturvan taso alittaa (tuntuvasti) valtion sosiaaliturvan tason.
Maahanmuuttajien integrointiongelma on seurausta hyvinvointiyhteiskunnasta, koska hyvinvointiyhteiskunnassa intressi maahanmuuttajien integroimisesta on yhteiskunnalla. Vapaassa yhteiskunnassa intressi on maahanmuuttajilla itsellään. Ruotsi on onnistunut integroimaan keskusjohtoisesti hyvin, kun taas monet yhteiskunnat, esim. Ranska on onnistunut huomattavasti huonommin. Ruotsin esimerkin perusteella ei voida väittää, että keskusjohtoinen integrointi olisi jotenkin toimivampaa kuin markkinaehtoinen.
Vastakkainen esimerkki on esim. 1900-luvun alun Yhdysvaltojen kykyä “integroida” valtava määrä maahanmuuttajia yhteiskuntaansa.
Maahanmuuttajilla tarkoitan vapaasta tahdostaan kotipaikkaansa vaihtaneita, en pakolaisia.
Tomi: Vaikka suomalainen järjestelmä onkin nyt yksi maailman parhaista se ei ole syy lakata kehittämästä sitä.
tpyyluoma
“Jotain perusteluja, kiitos. Oma käsitykseni, olkoonkin että anekdoottipohjalta, on että riskirahan tarjonta on nykyisin kysyntää suurempi.”
Pikavippienkin tarjontakin on tuossa mielessä kysyntää suurempaa. Institutionaalisten riskirahoittajien aikajänne on kasvuyritysten leipomiseen liian lyhyt. 3 — 5 vuotta ei riitä mihinkään. Jos noin lyhyestä aikajänteestä antaa kovat prosentit on mentävä jo suomalaisittain korkealla eurotasolla, jotta homma voi toimia. Jos antaa aikaisessa vaiheessa kovat prosentit firmastaan pois, oikeisiin vääntöihin ei riitä enää pelimerkkejä.
Siis tuota institutionaalisia sijoittajia edeltävään vaiheeseen
tarvitaan lisää pelureita. Esimerkiksi Tekesin uudesta kasvuyritysohjelmasta oli tänään Hesarissa ja Sarasvuolta tuli tänään uusi manifesti. Nuo ovat sellaista hyvää jotka ovat tähän asti puuttuneet. Hyvä, että esim. Tekes ja Sarasvuo ottavat ilmatilaa. Ei tarvitse jättää asioita ulkomaisen tuen varaan. Sitä on hyvä ottaa niin paljon kuin on tarjolla järkevillä ehdoilla, mutta lennonjohto on hyvä pitää kotimaisissa käsissä.
Artturi Björk
“Mainitsemistasi bisnesenkeleistä: Pääoman on erittäin liikkuvaa. Voisiko ajatella, että bisnesenkelien puute Suomessa johtuu kysynnän puutteesta?”
Suomalainen unelma on syvällisempi kuin että saada mahdollisimman paljon rahaa, tavaraa ja statusta.
Suomalainen unelma on saada riittävästi rahaa, tavaraa ja statusta ja tehdä maailmalle mahdollisimman paljon hyvää. Voi olla, että tuossa kulttuurit joskus törmäävät ulkomaisten sijoittajien kanssa?
Vaikeaa on nousta pärjääväksi yhteiskunnan jäseneksi, jos asuinalueella asuu melkein pelkästään syrjäytyneitä tai vähävaraisia perheitä. Vaatii ihan järjettömästi tahdonvoimaa opiskella paleontologiksi, jos äiti on nisti ja isä asunnoton alkoholisti. On niin vaikeaa kiinnostua yhtään mistään, jos ketään ympärillä ei kiinnosta; jos pikkupojan samastumiskohde on mukava tyyppi, joka nyt elää pöllimällä autoja; jos vanhemmat ovat eläneet ihan ookoo ‑elämää sossun rahoilla parikymmentä vuotta. Uutinen: vanhempien ja ympäristön sosioekonominen asema vaikuttaa vääjäämättä nuoriin. Tai kuten Steen1 sanoo: “Pirihuora kasvattaa pirihuoran.”