Kun olen jo kompromettoinut itseni kirjoittamalla asiasta, johon mainettaan varjelevan ei pitäisi koskea kepilläkään haluan summata, miten itse asiaa ajattelen. Korostan, että en ole asiaa tutkinut enkä tehtyjä tieteellisiä tutkimuksia edes lukenut. Pohdintani perustuu vain tilastotieteilijän koulutukseen.
Ensin vähän keskustelusta: monella näyttää olevan ilmiömäinen kyky uskoa asioiden olevan niin kuin niiden toivoisi olevan. Jos haluaa elää maailmassa, jossa kaikki ihmiset syntyvät yhtä lahjakkaina, näyttää pystyvän uskomaan tähän, vaikka havainnot kertoisivat mitä. Valitettavasti ajattelu näyttää toimivan myös toisin päin. Jos joku uskoo jonkin ilmiön olemassaoloon, sen täytyy osoittaa, että hän toivoisi niin olevan. Itse tutkijakoulutuksen saaneena en pysty tähän ajattelutapaan (sein = soll) yhtymään. Siis, että miten uskot asioiden olevan, kertoo miten toivoisit niiden olevan.
Kun puhun älykkyydestä, tarkoitan sitä, mitä älykkyystesteillä mitataan. En siis tarkoita sosiaalisia kykyjä enkä monta muutakaan sinänsä tärkeää ominaisuutta vaan vain älykkyyttä.
Oletan, että
1) Älykkyys on ainakin osittain geneettisesti perinnöllistä
2) Älykkyyden kehitykseen vaikuttavat myös ympäristötekijät
3) Kaikki kansat ovat älykkyyden suhteen heterogeenisia
4) Käytössä olevat älykkyystestit mittaavat osittain asioita, joita voi myös oppia
Tästä seuraa väkisin, että eri väestöryhmien välille syntyy valikoivan muuttoliikkeen, valikoivan syntyvyyden ja valikoivan kuolleisuuden vuoksi eroja. Nämä erot voivat muuttua hyvinkin nopeasti – yhdenkin sukupolven aikana – jos noissa kolmessa valikoivuudessa tapahtuu muutoksia. Lisäksi eroja aiheuttavat erilaiset kasvuolosuhteet, sillä mikään tutkimus ei väitä, että älykkyys olisi kokonaan perinnöllistä. Koulutuksellakin on vaikutuksensa.
Kansakuntien välisiä eroja eivät synnytä niinkään rodut kuin yhteiskunnalliset olosuhteet, jotka joko suosivat tai eivät suosi lahjakkuutta. Väitän esimerkinomaisesti, että italialaisten keskimääräinen älykkyys laskee seuraavien 50 vuoden aikana, koska asiat on maassa järjestetty niin, etteivät koulutetut (siis keskimäärin lahjakkaammat) naiset juuri synnytä. Suomessa tämä ansa on vältetty paremmin työn ja perhe-elämän yhteensovittamista suosivalla politiikalla, vaikka puutteensa sitä on siinäkin.
Vakiintuneissa yhteiskunnissa yläluokka pystyy hankkimaan rikkautta kognitiivisilla kyvyillä, yhteiskunnan ja yritysten johtamisella. Kaskiviljelykauden Suomessa teoreettinen lahjakkuus ei ollut samanlainen menestystekijä kuin siirtomaakauden Britanniassa. Järjestäytynyt yhteiskunta suosii rauhanomaisissa oloissa lahjakkaita. Asiaan liittyy vielä aleneva säätykierto, mekanismi, jonka seurauksena ylimyssukujen lapset valtaavat ekologiset lokerot myös köyhiltä. Tiedemiehen blogissa on mielenkiintoinen linkki tästä New York Timesiin.
Joku mainitsi minulle lähettämässään viestissä, että Stalinin puhdistuksessa kuolleet 20 miljoonaa venäläistä olivat pääasiassa älymystösukujen jäseniä. Kai tuollainenkin karsinta jotenkin saa viisarin värähtämään.
Kansakuntien lahjakkuuseroissa ei ole mitään dramaattista. Samanlaisia eroja löytyy maaseudun ja kaupunkien välillä ja jopa kaupunginosien välillä. Pisa-tutkimuksen tuloksia ei julkaista koulukohtaisesti, koska epäedullinen oppilasaines tekisi vääryyttä joillekin kouluille.
Aikamoinen haloo varmaankin syntyisi, jos joku tulisi mitanneeksi älykkyyserot eri puolueiden kannattajien välillä.
Se, mikä on tehnyt keskustelusta sopimatonta, on älykkyysmittausten yhdistäminen rotuoppeihin. Kun erilaiset yhteiskunnalliset olosuhteet synnyttävät erilaisen lahjakkuusjakauman ja kun erilaiset ”rodut” ovat eläneet erilaisissa yhteiskunnissa, voisi ilman empiirisiä tutkimuksiakin olettaa, että eri ”rotujen” välillä on myös eroja älykkyyden jakaumassa. Silti väitän, ettei älykkyys ole rotuominaisuus, koska kaikki rodut ovat älykkyyden suhteen heterogeenisia.
Jos ottaisimme 10 000 satunnaisesti valittua afrikkalaista ja toisessa erillisessä kokeessa yhtä monta kiinalaista ja ryhtyisimme jalostamaan heitä karjanjalostuksessa käytetyin risteytysmenetelmin, voisimme jalostaa älykkään afrikkalaisen ”rodun” ja tyhmän kiinalaisen ”rodun”, koska afrikkalaisten keskuudessa on riittävästi älykkäitä ja kiinalaisten keskuudessa riittävästi tyhmiä. (Kiinalaisia ja afrikkalaisia ei siis risteytettäisi keskenään, vaan molemmat kokeet olisivat erillisiä.) Millään jalostusmenetelmällä emme toisaalta voisi ilman ulkopuolisia geenejä jalostaa kiinalaisista mustaihoisia ja afrikkalaisista kiinalaisen näköisiä, tai ainakin se kävisi hyvin hitaasti.
Minä en tiedä, miten Vanhanen on saanut mitatuksi (tuskin mitannut itse) joillekin afrikkalaisille kansoille keskimääräisen älykkyyden 60–70 välille. Eri kansojen välillä on lahjakkuuseroja, mutta noin suuriin eroihin en usko, en ainakaan niin, että kyse olisi geneettisistä eroista. Lukutaidottomalla paikallista heimokieltä puhuvalla voi olla vaikeuksia selvitä todellisia kykyjään vastaavasti itse testistä. Testi mittaa myös saatua koulutusta. Älykkyys on osittain myös ympäristötekijöiden tulosta. Ympäristötekijät voivat olla epäedullisia koko kansakunnalla. On hyvin ikävää, että jotkut rasistisien intohimojen valtaavat ovat käyttäneet näitä lukuja tavalla, jolla niitä ei voi käyttää eikä pidä käyttää ja samalla kompromettoineet koko aiheen.
On eettisesti väärin ja myös tieteellisesti pätemätöntä soveltaa rodullista älykkyysolettamaa jokaiseen vastaantulevaan mustaihoiseen.
Sen sijaan eräänlaisena tämänhetkisenä inhimillisen pääoman mittarina koko kansakuntaa koskien nuo tutkimukset kannattaisi ottaa huomioon. Aivan siitä riippumatta johtuvatko huonot mittaustulokset geeneistä, lapsena koetuista sairauksista, synnytyksessä vammautumisesta, huonosta ravinnosta, koulutuksen puutteesta, älyllisesti vähemmän haastavasta kasvuympäristöstä tai asennevammasta, niillä on vaikutuksensa maan optimaaliseen kehitysstrategiaan.
