Oliko Berlusconi sittenkin oikeassa?

Olen pienessä eteläran­skalaises­sa kylässä viimeis­telemässä kir­jaani pyöräilystä Niz­za­an. Sik­si blogilla on ollut vähän tapah­tu­mia viime aikoina.

Käymme kau­pas­sa pienen Aptin kaupun­gin K‑marketissa. Olen ihme­tellen kat­sonut tar­jon­nan laat­ua ja monipuolisu­ut­ta. Lihatis­ki esimerkik­si pur­suaa vai­h­toe­hto­ja viir­iäi­sistä juot­to­vasikkaan. Lihatis­ki on parem­pi kuin Stock­an Herkus­sa, vaik­ka sitä pitäisi kokon­sa ja sijaintin­sa puoles­ta tietysti ver­ra­ta Nurmek­sen S‑markettiin. Aivan lois­ta­va on myös vihannestis­ki juus­to­tiskista nyt puhu­mat­takaan. Huna­ja­mari­noitua kanaa ei kyl­lä saa, eikä einesten tar­jon­ta muutenkaan yllä S‑marketin tasolle.

 (Juot­to­vasikkaan taitaa liit­tyä jokin eläin­suo­jelu­on­gel­ma, kos­ka sen tuot­ta­mi­nen on Suomes­sa kiellettyä.)

Ran­skalaiset eivät ole suo­ma­laisia rikkaampia. Mik­si heil­lä siis on selvästi parem­pi ruokavalikoima?

Men­neen köy­hyy­den leimaa­mas­ta kult­tuurista tietysti on kyse, mut­ta ei vain siitä. Ran­skas­sa arvoste­taan ruokaa paljon enem­män kuin Suomes­sa. Tai siis ruuan makua, ei niinkään sen määrää, sil­lä ran­skalaiset eivät ole yhtä lihavia kuin suomalaiset.

Olisiko kyse työa­joista? Ran­skas­sa tehdään henkeä kohden selvästi vähem­män töitä kuin Suomes­sa. Sik­si heil­lä on enem­män aikaa olla per­heen­sä kanssa. Per­heen kanssa olem­i­nen on Ran­skas­sa jok­seenkin sama asia kuin syömi­nen ja ruuan laittaminen.

Jotenkin on sääli, että Suomes­sa yhteiset ate­ri­at ovat pois­tuneet per­he-elämästä ja einek­set syr­jäyt­täneet oikean ruuan.  Vähän olen siitä kau­pas­ta ran­skalaisille kade