Olen pienessä eteläranskalaisessa kylässä viimeistelemässä kirjaani pyöräilystä Nizzaan. Siksi blogilla on ollut vähän tapahtumia viime aikoina.
Käymme kaupassa pienen Aptin kaupungin K‑marketissa. Olen ihmetellen katsonut tarjonnan laatua ja monipuolisuutta. Lihatiski esimerkiksi pursuaa vaihtoehtoja viiriäisistä juottovasikkaan. Lihatiski on parempi kuin Stockan Herkussa, vaikka sitä pitäisi kokonsa ja sijaintinsa puolesta tietysti verrata Nurmeksen S‑markettiin. Aivan loistava on myös vihannestiski juustotiskista nyt puhumattakaan. Hunajamarinoitua kanaa ei kyllä saa, eikä einesten tarjonta muutenkaan yllä S‑marketin tasolle.
(Juottovasikkaan taitaa liittyä jokin eläinsuojeluongelma, koska sen tuottaminen on Suomessa kiellettyä.)
Ranskalaiset eivät ole suomalaisia rikkaampia. Miksi heillä siis on selvästi parempi ruokavalikoima?
Menneen köyhyyden leimaamasta kulttuurista tietysti on kyse, mutta ei vain siitä. Ranskassa arvostetaan ruokaa paljon enemmän kuin Suomessa. Tai siis ruuan makua, ei niinkään sen määrää, sillä ranskalaiset eivät ole yhtä lihavia kuin suomalaiset.
Olisiko kyse työajoista? Ranskassa tehdään henkeä kohden selvästi vähemmän töitä kuin Suomessa. Siksi heillä on enemmän aikaa olla perheensä kanssa. Perheen kanssa oleminen on Ranskassa jokseenkin sama asia kuin syöminen ja ruuan laittaminen.
Jotenkin on sääli, että Suomessa yhteiset ateriat ovat poistuneet perhe-elämästä ja einekset syrjäyttäneet oikean ruuan. Vähän olen siitä kaupasta ranskalaisille kade