Dodossa turha myrsky vesilaissa

Dodos­sa näyt­tää syn­tyneen pien­tä suukop­ua puheen­jo­hta­ja Alex Neu­vosen esit­tämistä henkilöko­htai­sista päästöki­in­tiöistä. Turha tuol­lais­es­ta on vaat­teitaan repiä. Vaik­ka esi­tys ei toi­mi, se on peri­aat­teel­lis­es­ti mie­lenki­in­toinen vieden ilmastopoli­it­tista ajat­telua aivan oikein kohden yhteiskun­nal­lisia kysymyk­siä. Ajatuk­sen takana on aivan oikea tavoite vält­tää se, että ener­gian säästämi­nen koituu yhteiskun­nan vähäo­saisimpi­en taakak­si. Tämän ansan havait­sem­i­nen on hyvä asia. Se, että ensim­mäisek­si mieleen tule­va ratkaisu ei toi­mi ei ole suuri murheen aihe, kos­ka itse ongel­maan voi etsiä toimi­vampia ratkaisu­ja nyt, kun ongel­ma on havaittu.

Kun ensim­mäisen ker­ran kuulin ajatuk­ses­ta, arvasin, että tuo on kek­sit­ty Bri­tan­ni­as­sa. Bri­tan­nia on täyn­nä yhteiskun­nal­lisia Pelle Pelot­to­mia, jot­ka kehit­tävät ele­gant­te­ja teo­reet­ti­a­ia ratkaisu­ja mil­loin mihinkin. Yhteistä niille on epäre­al­is­tisu­us. Luulen, että tämä johtuu kaksipuoluejärjestelmästä.

Ajatelkaa, jos meil­läkin val­tio­val­ta olisi yksin demarien ja kokoomus­lais­ten hal­lus­sa, ja kaik­ki älylli­nen toim­inta tapah­tu­isi hallinnon ulkop­uolel­la, ja hallinnol­lis­ten reali­teet­tien tavoittamattomissa.