Aika kiihkeän keskustelun sain aikaan lyhyellä ulkomaalaispolitiikkaa koskevalla kommentillani “Maassa maan tavalla”. Ajatus siitä, että suvaitsevaisuuden rajat olisi hyvä määritellä, sain Uudenmaanliiton hallituksen vierailulla Torontossa. Kanada, joka teollisuusmaista ottaa ehkä eniten ulkomaalaisia maahansa väkilukuun suhteutettuna, on jotain tuollaista tehnyt.
Blogikeskustelu kirjoituksestani on saanut välillä aika ikäviä sävyjä. Muutaman kerran harkitsin keskustelun kertakaikkista sulkemista, mutta päädyin sensuroimaan vain muutaman härskeimmän toisia keskustelijoita koskevan tölväisyn. Mielipiteitä en sensuroinut, koska ne kiinnostivat minua itsenikin. Myös se nousevan äärioikeistolaisuuden uhka, jonka olin rivien välissä lukevinani.
Vaikka olin jokseenkin kaikesta erimieltä eräiden kirjoittajien kanssa, omaan luonteeseeni kuuluu kuunnella kaikkia mielipiteitä. Mikään mielipide ei ole täysin perusteeton ja vääränkin johtopäätöksen taustalla voi olla aito ongelma. Kyllä siirtolaisuuteen ongelmia liittyy.
Vähän summaisin omia mielipiteitäni.
Pakolaiset ovat hankala maahanmuuttajaryhmä, koska he eivät tule Suomeen päästäkseen tänne, vaan päästäkseen pois jostain muualta. Osa pakolaisista on kuitenkin sopeutunut Suomeen erittäin hyvin. Esimerkkejä hyvistä sopeutujista ovat Chilen pakolaiset ja Vietnamin kiinalaiset. Poliittisesti vainottu ryhmä on hyvin valikoitunutta, koska eliittiinhän vaino kohdistuu. Vietnamin kiinalaisvähemmistö taas oli paikallisia ”juutalaisia”: talouselämää pyörittäviä yrittäjiä. Hehän ponkaisivat täällä pystyyn kukoistavan yritysverkoston ja rikastuttivat suuresti Suomen ankeaa kulinaarista kulttuuria. Ottivat myös vähäksi aikaa huumekaupan haltuunsa.
Kiintiöpakolaiset ovat sopeutuneet Suomeen heikoimmin. He pakenevat usein summittaisia etnisiä puhdistuksia, eivätkä he siksi ole samalla tavalla valikoituneita kuin spontaanit pakolaiset. Pakolaisia valinneet virkamiehet taisivat vielä valita leireiltä Suomeen muiden hylkäämiä kompensoidakseen sitä häpeää, jonka tunsivat Suomen kovin pienistä kiintiöistä. Amerikkalaisethan tekivät leireillä älykkyystestejä (sielläkin!) ja valitsivat parhaat päältä. Se, että me otimme ne, jotka eivät muille kelvanneet, oli lopulta karhunpalvelus myös pakolaisille, koska se vaikeutti huomattavasti pakolaisten sopeutumista. Mukana olisi pitänyt olla myös selviytyjiä, niin muidenkin osa olisi ollut helpompi.
Somalipakolaisten huonosta sopeutumisesta saamme kiittää vain omaa rasismiamme. Suomeen tuli paljon hyvin koulutettuja somaleja, joilla olisi ollut antaa paljon maamme hyväksi. Kun yliopistoissa koulutetuille ei ollut tarjota kuin hanttihommia, nämä suuntasivat pian Lontooseen ja rikastuttavat nyt Britanniaa. Heidän lähtönsä hankaloitti myös muiden somalien sopeutumista.
Siitä olen keskustelijoiden kanssa samaa mieltä, että laajat väestönsiirrot Afrikasta Eurooppaan eivät ole ratkaisu Afrikan ongelmiin. Muuttavalle itselleen se voi olla hyvä vaihtoehto, mutta yhteiskunnallista ongelmaa se ei poista vaan saattaa pahentaa sitä.
Pidän pakolaisten kohtelua jonkinlaisena itsepetoksena. Ensin me teemme kaikkemme, ettei pakolainen pääsisi Suomeen anomaan turvapaikkaa. Lentoyhtiölle esimerkiksi rapsahtaa aikamoinen lasku turvapaikan hakijasta, joka on päässyt lentoyhtiön seulan läpi Suomeen. Tämä karsinta karsii varmasti monta todellista hädänalaista, jonka pitäisi ehdottomasti saada turvapaikka.
Jos joku on saanut jalkansa Suomen kamaralle, sitten oikeusturva nostetaan maksimiin niin, että ilmiselvä järjestelmän väärinkäyttäjäkin pystyy olemaan pitkään yhteiskunnan elätettävänä. Jotenkin tuntuu siltä, että suurempaan osumatarkkuuteen päästäisiin, jos pääsy hakemaan turvapaikkaa olisi helpompaa ja väärät hakemukset hylättäisiin helpommin.
Teollisuusmaihin kannattaa ottaa työperäisenä siirtolaisuutena vain sellaisia maahan pyrkijöitä, joilla on realistiset mahdollisuudet menestyä täällä, siis jonkinlainen ammattitaito. En tiedä, mitä Heidi Hautala on tarkoittanut Afrikkaan perustettavilla työvoiman rekrytointipisteillä, mutta sellaisia Kanadalla on ympäri maailmaa. Ne valitsevat maahan muuttavat. Lähtökohtana yleensä on, että muuttajalla on valmiiksi tiedossa työpaikka, jota hän voi siis hakea kotimaastaan käsin.
Onko tällainen aivovuoto raukkamaisesti tehty muuttajien kotimaita kohtaan? Voi joskus olla, mutta yleensä kotimaille on siitä hyötyä. He lähettävät rahaa kotiin, jonka rahan turvin voidaan kouluttaa lisää, he oppivat uusia asioita ja solmivat suhteita, mistä voi olla hyötyä, jos he palaavat joskus kotimaihinsa. Mutta kyllä he toimivat yhteyskanavina kotimaillensa myös teollisuusmaissa ollessaan. Kun kehitysmailta itseltään kysytään, he pitävät näitä siirtolaisia itselleen hyödyllisinä.
Elintärkeiden avainhenkilöiden rekrytointi pois kehitysmaista on väärin. Väärin olisi esimerkiksi houkutella lääkäreitä. Kun olin peruspalveluministeri, minulle ehdotettiin, että Suomi ryhtyisi houkuttelemaan lääkäreitä Venäjän Karjalasta helpottamaan kotimaista lääkäripulaa. Tähän en suostunut. Aika moni lääkäri sieltä silti on oma-aloitteisesti Suomeen muuttanut.
Minäkin olen huolestunut islamilaisesta fundamentalismista. Minusta ihmiset saavat uskoa mihin haluavat ja elää niin kuin hyväksi näkevät, mutta muita ei pidä pakottaa samaan muottiin. Samasta syystä en voinut aikanaan hyväksyä rukouslauantaiden huvittelukieltoa. Muistakaa: ei siitä niin kauan ole, kun kristityt katsoivat Suomessa oikeudekseen kieltää tanssimisen ateisteiltakin. En tunne islamilaisuutta niin hnyvin,että tietäisin, miten ilmassa väijyvä suuri yhteenotto voitaisiin välttää, mutta muurien rakentelu ei siihen auta. Joskus tuntuu siltä, että muurit pitäisi rakentaa Yhdysvaltain ympärille. Niin paljon maa on tätä asiaa hankaloittanut norsumaisella ulkopolitiikallaan. (Talebanien nosto valtaan Afganistanissa on asia, jota he eivät varmaan mieluusti muistele)
Mutta työperäinen maahanmuutto ei ole sama asia kuin suurten islamilaisghettojen perustaminen. Uudenmaan kunnat suunnittelevat hoitoalan henkilöstön palkkaamista Kiinasta.
Olen muuten ollut nuorena töissä saksalaisessa säilyketehtaassa yhdessä turkkilaisten työläisten kanssa. Heistä tasan yksi oli harras islamilainen, joka pari kertaa päivässä rukoili Mekkaan päin kääntyneenä. Sääliksi kävi, kun näki, kuinka muut turkkilaiset häntä pilkkasivat.