Ministeri Sari Sarkomaa esittää, että päihderiippuvaiset opiskelijat erotettaisiin hoitoalan oppilaitoksista, koska nämä narkkarit sairaaloiden lääkekaapeille päästyään varastavat huumausaineita ja myyvät niitä kaduilla.
Ensimmäinen reaktioni tuohon oli — pakko myöntää — että ajatuksessa on järkeä. Kaikki ihmiset eivät sovi kaikille aloille. Sitten tulin järkiini.
Tässä ajatuksessa on ainakin kolme ongelmaa:
1) Oletetaan, että kerran nuorena päihdeongelmainen on sitä loppuikänsä. Pitkään päideriippuvuutta harjoitelleen ennuste on aika huono, mutta opiskeluvaiheessa harva on saattanut itsensä toivottomaan tilaan. Jos tentiiä vaille valmiilta sairaanhoitajalta viedään koko tulevaisuus — tuskin hän muulle alalle enää hankkiutee, kun opintotukikiintiökin on loppu, hänestä varmaankin tulee päihderiippuvainen. Sarkonaan ajattelun mukaan hänet on oikein tuomita loppuiäkseenn
2) Onhan hoitoalalla muitakin tehtäviä, kuin päivystää lääkekaappia yövuorossa. Eikö riittäisi, että päihderiippuvuudesta epäilty ei pääse käsiksi sairaalan lääkekaappiin, kunnes riippuvuus on hoidettu. Kannattaa muistaa, että päihtyneenä ei töihin voi muutenkaan tulla, joten paatuneet narkkarit ja juopot sulkeutuvat ulkopuolelle joka tapauksessa.
3) Sarkomaa on tiettävästi puhunut vakavasti päihderiippuvaisista. Jos sillä tarkoitettaisiin, mitä vakavalla päihderiippuvuudella yleensä tarkoitetaan, Sarkonaan kanta olisi sekä perusteltu että turha. Ei vakavasti päihderiippuvainen saa opintojaan loppuun eikä ainakaan pääse töihin. Ongelmaksi asian tekee se, että kokoomuslaisessa kielenkäytössä kaikki joskus kannabissätkän polttaneet ovat vakavasti päihderiippuvaisia. Jos uteliaisuuttaan kokeilee Amsterdamissa kannabista (ymmärtääkseni silloin ei riko minkään maan lakia, joskaan en ole tästä varma) ja jää tästä kiinni kolme viikkoa myöhemmin oppilaitoksen huumetestissä, jotenkin tuntuu kohtuuttomalta menettää sen perusteella koko elämänsä.
PS. Tutustu kirjoihini tästä!
