Kirjassa selviytyvän Suomen suunta väläytettiin mahdollisuutta periä pitkäaikaishoidosta, siis lähinnä vanhainkodeista, maksua paitsi tulojen myös omaisuuden perusteella. Nythän maksu on 85 % tuloista, kuitenkin korkeintaan hoidon kustannus. Tämä jälkimmäinen ehto yleensä unohtuu, eivätkä hoitolaitokset edes kerro euromääräistä ylärajaa sivuillaan, mutta periaate kustannuksista maksun ylärajana on laissa.
Tällaiseen ehdotukseen kannattaa suhtautua kysymällä, olisiko se oikein ja olisiko se toteutettavissa.
Olisiko se oikeudenmukaista?
Moni liian suurista julkisista menoista meteliä pitävä muuttaa kantaansa 180 astetta, kun tulee puheeksi tulevat heitä itseään koskevat maksut. Jos asiaa katsoo oikeudenmukaisuuden kannalta, omaisuuden huomioon ottaminen olisi oikein. Siksi melkein kaikissa maissa omaisuus myös otetaan huomioon.
Se olisi oikein myös siksi, että tuloista pääomatulot pitäisi ottaa huomioon, mutta ne on helppo järjestellä niin, ettei pääoma tuota mitään vaan tulo kääntyy omaisuuden arvonnousuksi. Metsäomaisuuden suhteen tämä on järjestetty niin, että toteutuneiden metsätulojen sijasta huomioon otetaan laskennalliset, metsän kasvuun perustuvat tulot. Muutenhan hoitolaitokseen joutuneiden omistamissa metsissä vain lykättäisiin hakkuita. Tämä on järjestettävissä metsäomaisuuden osalta, mutta ei monen muun omaisuuslajin osalta.
Samaa menettelyä kuin metsäomaisuuden kohdalla sovelletaan pitäisi soveltaa myös vanhuksen tyhjilleen jääneen asuntoon. Se jätetään usein tyhjilleen, koska vuokrasta menisi 85 % hoitomaksuun. Maksu pitäisi tällaisessa tapauksessa määrätä laskennallisen vuokratulon mukaan jo asuntopoliittisista syistä.
Olisi ehdottomasti oikein, että omaisuus vaikuttaisi hoitomaksuun .
Olisiko se toteutettavissa?
Aivan toinen juttu on, olisiko se järkevästi toteutettavissa. Jos omaisuus vaikuttaisi hoitomaksuun kannattaisi omaisuus siirtää lasten nimiin ennakkoperintönä hyvissä ajoin ennen hoitolaitokseen joutumista. Tähän varmaankin on jokin keino, sillä melkein kaikissa maissa omaisuus vaikuttaa hoitomaksuun. Yksinkertaisinta olisi panna maksuun lasten saamat ennakkoperinnöt viimeisen 40 vuoden ajalta.
Tällä ei kuitenkaan saada tukituksi toista mahdollisuutta: omaisuuden tuhlaamista. Me tulimme juuri vaimon kanssa neljän viikon Interrail-matkalta. Jos tuollainen sääntö olisi, olisi ollut suuri houkutus asua vähän paremmissa hotelleissa. Riippuu tietysti vähän siitä, millä kertoimella omaisuus vaikuttaisi hoitomaksuun. Viisi prosenttia pääomasta vuodessa vielä menettelisi. Kannattaa huomata vielä se, että hoidon kustannus muodostaa ylärajan perittävälle maksulle.
En usko, että tästä päästään koskaan ratkaisuun. Omaisuuden huomioon ottaminen kuitenkin toteutuu, mutta toisella, paljon ikävämmällä tavalla.
Ennustan (en siis ehdota), että rahan puutteen vuoksi julkinen vanhustenhoito rapautuu niin kelvottomaksi, että moni haluaa vapaaehtoisesti maksaa paremmasta hoidosta yksityisessä hoitopaikassa itse ja käyttää siihen omaisuuttaan. Eihän käärinliinoissa ole taskuja. Sääli vain niitä vanhuksia, joilla ei ole ylimääräistä omaisuutta hoidon maksamiseen.