Hallituskauden alkua leimasi melkoinen yhteenotto ammattiyhdistysliikkeen, erityisesti SAK:n kanssa. Oli siinä yhteisrintamassa STTK ja Akavakin, mutta ne pysyttelivät syrjemmällä. Hallitus halusi suitsia poliittisia lakkoja ja SAK vastasi niihin poliittisilla lakoilla.
Kalliiksi se tuli. Kansantalouden tappiot olivat miljardiluokkaa. Sivusta katsottuna SAK hävisi. Suuri osa lainsäädäntövallasta otettiin kolmikannalta ja annettiin eduskunnalle ja hallitukselle, jolle se minun mielestäni kuuluukin.
Hallitus vei eduskunnassa läpi mm. lain poliittisten lakkojen rajoittamisesta, lakkosakkojen korottamisesta henkilöperusteisesta irtisanomisesta ja määräaikaisten työsopimusten helpottamisesta.
Ulkopuolinen ihmettelee, oliko SAK:n linja aivan järkevä, kun he eivät suostuneet mm. mihinkään.
Mutta ei hallitus tästä vaurioitta selvinnyt. Lakoissa kärsityt menetykset saattoivat olla yksi syy siihen, että hallituksen Suomen talous voi niin huonosti.
Kirjassaan Satonen sanoo, että myös Thatcherin alku merkitsi työttömyyden voimakasta nousua, mutta lopulta hänen ajamansa uudistukset ovat koituneet Britannian taloudelle siunaukseksi. Ehkä Thatcherin ihailijoita on ollut ennenkin, mutta kertoo mielipideilmaston muuttumisesta, että sitä voi olla julkisesti.
Britannian ja Suomen AY-liikkeellä on yhteisiä piirteitä. Molemmat tarrautuivat menneeseen maailmaan. Britannian ay-liike esti teollisuusautomaation autotehtailla. Muistatteko vielä sellaiset automerkit kuin Austin ja Hillma?. Teollisuusautomaation kielto merkitsi niille loppua.
Näissä asioissa olen enemmän hallituksen kuin SAK:n kannalla. Se johtuu osin ekonomistikoulutuksestani. Olen myös sitä mieltä, että lakkoasetta on käytetty vastuuttomasti, esimerkkinä satamien sulkeminen milloin mistäkin syystä.
Ekonomisti minussa sanoo, että asiat olisivat paremmin, jos palkat määräytyisivät nykyistä enemmän markkinaehtoisesti. Huomattakoon, että asiantuntija-ammateissa ne määräytyvätkin. Itse asiassa en ymmärrä, mihin Akavaa tarvitaan yksityisillä aloilla. Opettajat kyllä tarvitsevat, mutta se on eri juttu.
Palkat ovat hintoja ja hintamekanismi ohjaa markkinoita. Miten luulisitte torimyynnissä käyvän, jos kolmikanta päättäisi mustikan ja mansikan hinnasta.
Koska markkinaehtoisemmat palkat voisivat tuottaa ikäviä tulonjakovaikutuksia, mutta niitä tasoittaisin täydentävillä tulonsiirroilla, myös negatiivisella tuloverolla. Tässä olen siis täysin ei mieltä Satosen kanssa, jonka mielestä täydentäviä tulonsiirtoja ei tarvita.
Tarkkaan ottaen säilyttäisin työehtosopimusten taulukkopalkat, mutta siellä, missä todelliset palkat ovat markkinoiden vetäminä nousseet taulukkopalkkojen yläpuolelle, antaisin ne markkinoiden haltuun. Syrjäseuduilla, joilla ei ole kunnollisia työmarkkinoita, taulukkopalkat estäisivät pakkojen polkemista.
Esitykseni tarkoittaisi, että yleiskorotukset eivät koskisi niitä palkkoja, jotka kysynnän vetäminä ovat taulukkopalkkojen yläpuolella. Mutta eikä tämä merkitsisi, että yleiskorotukset jäivät väliin ja palkat laskisivat inflaation mukana? En ymmärrä, miksi näin kävisi. Jos markkinat ovat vetäneet palkat yli taulukkopalkkojen, miksi ne eivät myös pitäisi niitä siellä?
Väitän jopa, että esitykseni johtaisi keskimäärin korkeampiin palkkoihin, Nyt yritykset eivät uskalla torjua työvoimapulaa korkeammilla palkoilla, koska jo se ovat joskus maksaneet kilpailijoitaan korkeampia palkkoja, niiden on maksettava niitä ikuisesti. Siinä kannattaa olla aika varovainen.
Olen esittänyt tämän argumentin moneen kertaa. Yleensä minulle on vastattu hyvillä neuvoilla siitä, miten tätä määräystä voidaan kieltää esimerkiksi bonusten kautta. Miksi on määräys, jota on tarkoitus kiertää?
Jos määräystä maksaa korkeampaa palkkaa yrityksen loppuun saakka ei olisi, paljon innokkaammin käytettäisiin palkkaa houkuttimena.
Jatkan tätä aihetta seuraavassa postauksessa.