Uusi hyvinvointivaltio (2): Teollisuudesta palveluihin

Tulo­ero­jen hallinta hyv­in­voin­ti­val­tiois­sa perus­tuu kah­teen pilari­in, ay-toim­intaan, joka puo­lus­taa pieni­palkkaisia, ja julkisen sek­torin toimi­in, joil­la tasa­taan tulo­ero­ja ilmais­palveluil­la, veroil­la ja tulonsiirroilla.

Näistä tämä ensim­mäi­nen pilari, ay-toim­inta on haastei­den edessä ja se kasaa vas­tu­u­ta jälkim­mäiselle pilarille.

En liioit­telu kuin vähän sanoes­sani, että ay-toimin­nan malli on peräisin teol­lisu­ud­es­ta, jos­sa se onkin pelit­tänyt oikein hyvin. Eri­tyis­es­ti pääo­maval­taises­sa vien­ti­te­ol­lisu­udessa kyse on aidosti työn ja pääo­man välis­es­tä ris­tiri­idas­ta, jos­sa tehtaan tuot­ta­maa arvon­lisäys jakau­tuu palkko­jen ja pääo­mat­u­lo­jen kesken kohta­laisen mieli­v­al­tais­es­ti – mieli­v­al­tais­es­ti, kun tarkastel­laan jär­jel­lisen suuria muu­tok­sia. Mikä tulee palka­nsaa­jille, on omis­ta­jil­ta pois ja päin­vas­toin. Palkko­jen osu­us kus­tan­nuk­sista on niin pieni, etteivät palkanko­ro­tuk­set uhkaa työ­paikko­ja ainakaan lyhyel­lä aikavälillä.

Se, että Suomes­sa mak­se­taan paper­i­työläisille suurem­paa palkkaa kuin muual­la, on pieneltä osaltaan myötä­vaikut­tanut tuotan­non siir­tymiseen pois Suomes­ta, mut­ta vain pieneltä osaltaan. Merkit­tävämpi on suo­ma­laisen puun korkea hin­ta ver­rat­tuna vaik­ka eteläamerikkalaiseen puu­plan­taasi­in ja tietysti kul­je­tuskus­tan­nuk­set – sekä tietysti se, että Sak­sa sub­ven­toi teol­lisu­ut­taan ener­gian hin­nan kaut­ta. Kaiken kaikki­aan puun­jalostus­te­ol­lisu­u­den kier­rä­tyskuidus­ta teh­dyn paperin valmis­tamiseen Suo­mi on aivan väärä paik­ka luku­un otta­mat­ta tietysti Suomes­ta kerät­tyä kier­rä­tyskuitua. Lisäk­si paperin kulu­tus maail­mal­la syöksyy alaspäin luet­ta­van siir­tyessä nettiin.

Paperite­htaan sisäl­lä voidaan olla myös sol­i­daarisia ja mak­saa siivoo­jille selvästi parem­paa palkkaa kuin siivo­ja saisi tehtaan ulkop­uolel­la. Näin tapah­tui eri­tyis­es­ti ennen, mut­ta ei tai­da tapah­tua enää, kun siivous on ulkoistettu.

Puun­jalostus­te­ol­lisu­udessa on tietysti kol­maskin osa­puoli, met­sän­o­mis­ta­jat, jot­ka kinaa­vat rahas­ta sekä omis­ta­jien että palka­nsaa­jien kanssa, vaik­ka muodol­lis­es­ti riita käy­dään omis­ta­jien kanssa.

Jos paperite­hdas on asteikon toises­sa päässä, toises­sa on pieni rav­in­to­la, joka siis myy suo­raan kulut­ta­jille. Siinä vas­takkain ei juurikaan ole omis­ta­jien etu ja palka­nsaa­jien etu, vaan asi­akkaiden etu ja palka­nsaa­jien etu. Joitakin poikkeuk­sia luku­un otta­mat­ta rav­in­toloiden kat­teet ovat niin pieniä, että palkko­jen suu­ru­us hei­jas­tuu suo­raan hintoihin.

Paperite­htaas­sa voidaan kyl­lä sopia, että siivoo­ja saa taulukkopalkkaa suurem­paa palkkaa, mut­ta ei voi­da sopia, että paikallises­sa pizze­ri­as­sa mak­se­taan kun­non palkko­ja, ellei samal­la sitoudu­ta osta­maan yli­hin­taisia pizzoja.

Yksi­tyisel­lä puolel­la on selvä siir­tymä sen kaltai­sista työ­paikoista, joi­ta paperite­hdas edus­taa. sen kaltaisi­in, joi­ta pizze­ria edus­taa. Se tarkoit­taa, että sol­i­daarisen palkkapoli­ti­ikan liikku­ma-ala on heiken­tynyt selvästi. Tämä muu­tos on hidas, mut­ta sen merk­i­tys on iso.

Sit­ten on vielä julkisen alan työ­paikat, joista määräl­lis­es­ti merkit­tävimpiä ovat hoito- ja ope­tusala. Niis­sä vas­takkain ovat veron­mak­sa­jat ja palka­nsaa­jat. Veron­mak­sa­jat taas ovat lähin­nä palka­nsaa­jia, kun las­ke­taan mukaan sekä tuloverot että välil­liset verot. Tässä ris­tiri­itati­lanteessa hoita­jat ovat men­estyneet varsin huonos­ti, mut­ta niin ei voi jatkua enää pitkään.

Sar­ja jatkuu: seu­raavak­si osaamisvinouma