Työmarkkinajumi 5:  demokratia vai ulkoparlamentarismi?

Min­ul­la on tiet­tyä antipa­ti­aa kolmikan­taa vas­taan, kos­ka sekä työan­ta­jali­itot että palka­nsaa­ja­jär­jestöt aja­vat min­ulle kovin vierai­ta tavoit­tei­ta. Toisaal­ta olen har­joit­tanut suo­raa toim­intaa pain­os­taak­seni poli­it­tisia päätök­sen­tek­i­jöitä sekä Koi­järvel­lä että Tam­pereen viras­to­talon pelastamiseksi.

Enemmistödiktatuuria kahlitaan kaikkialla

Oikein mis­sään ei hyväksytä peri­aatet­ta, että eduskun­ta voisi tehdä yhden äänen enem­mistöl­lä ihan mitä tahansa. Yhdys­val­tain perus­tus­lain sisin ole­mus on aset­taa jar­ru­ja kapean enem­mistön toimille. Tämä ei ole peri­aat­teelle mitenkään hyvää main­os­ta, sil­lä aika junt­turaan päätök­sen­teko on maas­sa joutunut.

Suomes­sa vaa­dit­ti­in vielä 35 vuot­ta sit­ten kah­den kol­ma­sosan enem­mistö eduskun­nas­sa jok­seenkin kaik­keen, esimerkik­si vero­lakei­hin. Täl­lä halut­ti­in raja­ta enem­mistödik­tatu­urin val­taa. Vaa­timus tuli poli­it­tiselta oikeis­tol­ta. Pelkä­sivät vasem­mis­ton muuten säätävän kon­fiska­torisia vero­lake­ja ja sosial­isoivan näin rikkaiden omaisuudet.

Nalle Wahlroos on kri­ti­soin­ut ”enem­mistödik­tatu­uria” kovin sanoin.

Peri­aat­teessa olen sitä mieltä, että viime kädessä val­lan pitäisi olla eduskun­nal­la, mut­ta sil­loin tämän ehdot­toman val­lan käyt­täjiltä vaa­dit­taisi­in viisaut­ta ja kohtu­ut­ta. Minus­ta maan hal­li­tus yrit­tää val­lankeikaus­ta muut­ta­mal­la pienel­lä enem­mistöl­lä suo­ma­laisen yhteiskun­nan pelisään­töjä. Sopimusy­hteiskun­taa ollaan romut­ta­mas­sa. Yhteiskun­tamme olisi vahvem­pi eri­lais­ten haastei­den edessä, jos päät­täjät ottaisi­vat huomioon muidenkin näköko­htia. [kap­palet­ta on täs­men­net­ty main­nal­la sopimusyhteiskunnasta]

Sitä pait­si aina tulee uusia vaale­ja. Entä jos seu­raa­va eduskun­ta ajaa yhtä kapeal­la enem­mistöl­lä ihan toista poli­ti­ikkaa? Koh­ta talous on raunioina.

Päättäköön se, joka hyviin päätöksiin pystyy

Minä olisin halukas anta­maan val­taa sille taholle, joka käyt­tää sitä hyvin. Orpon hal­li­tus ei ole käyttänyt.

En kyl­lä halua val­taa Suomen uud­is­tamises­sa palka­nsaa­ja­jär­jestöillekään. Niin kauan, kun talous kasvoi ja jaet­tavaa riit­ti, kolmikan­ta pystyi kelpo päätök­si­in, mut­ta kun jaet­tavaa ei enää ole, kaik­ki jumit­taa. Ei hyvä.

Fran­cis Fukuya­ma on lanseer­an­nut ter­min vetokra­tia kuvaa­maan päätök­sen­teon jumi­u­tu­mista siihen, että liian monel­la tahol­la on veto-oikeus asioi­hin. Olen sanonut, että Suomen val­tion­ve­lan kannal­ta huonoin­ta poli­ti­ikkaa tekivät Kataisen-Stub­bin hal­li­tuk­set. Hal­li­tus ei saanut aikaan mitään, kos­ka aina löy­tyi joku hal­li­tus­puolue, jolle ei kelvannut.

Vetokra­tia vaivaa palka­nsaa­ja­jär­jestöjä vielä pahem­min. Osit­tain kyse on liit­to­jo­hta­jien halus­ta tur­va­ta ase­mansa sisäisiä kil­pail­i­joi­ta kohtaan. Moni on kri­ti­soin­ut vien­tive­toista palkka­mallia siitä, että se estää hoitoalan palkko­jen jäl­keen­jääneisyy­den kor­jauk­sen, mut­ta vielä vaikeampi asi­aa on kor­ja­ta tupo-pöy­dässä. Kukin liit­to valvoo silmä tarkkana, ettei kukaan saa enem­pää kuin he.

Pikkulin­nut ker­to­vat, että viime per­jan­tain tapaamises­sa työ­markki­na­jär­jestö­jen ja päämin­is­teri Orpon kanssa muut oli­si­vat olleet valmi­ita etsimään jonkin­laista kom­pro­mis­sia, mut­ta AKT ilmoit­ti, ettei mikään käy eikä SAK:n muul­la del­e­gaa­ti­ol­la ollut rohkeut­ta irtau­tua AKT:n linjasta.

Suo­ma­laiset työ­markki­nasään­nöt ovat mon­elta osin aikansa eläneitä. En tiedä, onko se syynä siihen, että taloudelli­nen kasvu maas­samme lop­pui 16 vuot­ta sit­ten. Ei se ain­oa syy ole, mut­ta yksi muiden joukos­sa. Työ­markki­noil­la on suuri tarve nykyaikaistamisi­in. Peri­aate, ettei mikään saa muut­tua on huonoa main­os­ta palka­nsaa­ja­jär­jestö­jen val­lalle. Eivät saa minus­ta liittolaista.

Poliittiset lakot

Jos en hyväksy hal­li­tuk­sen lin­jaa, en voi silti ran­gais­tuk­set­ta protestoi­da hal­li­tus­ta vas­taan tal­lo­ma­l­la naa­purin kukkapenkkiä. Poli­it­ti­sis­sa lakois­sa on se vika, että kär­si­jänä on usein syytön kohde, vähän kuin se naa­puri kukkapenkkeineen.

Joidenkin avainalo­jen kiristysvoima on kohtu­u­ton. Jos kymmenet junan­suorit­ta­jat Helsingis­sä perus­taisi­vat villin ammat­tili­iton ja ilmoit­taisi­vat pysäyt­tävän­sä Suomen junali­iken­teen, jos hal­li­tus ei tanssi hei­dän pillinsä mukaan, me tuskin hyväksy­isimme sitä. Ei tosin hyväksy­isi rautatieläis­ten liit­tokaan vaan antaisi mur­taa lakon.

Kohtu­ut­toman kiristyk­sen käyt­tämi­nen ei ole hyväksyt­tävää. AKT on käyt­tänyt kiristysaset­taan taval­la, joka vah­vasti puoltaa poli­it­tis­ten lakko­jen rajoit­tamista. Ei myöskään palkko­jen määräy­tymi­nen kiristysaseen tehon mukaan ole oikeudenmukaista.

Kannattaisi lukea Sunzia

Kir­jas­saan Sodankäyn­nin taito Sun­zi kehot­taa val­it­se­maan tais­telumaas­ton ja tais­telu­a­janko­hdan huolel­la. Tämä taito palka­nsaa­ja­jär­jestöiltä puut­tuu. Viimek­si kun sähkö oli niin kallista, ettei sitä kan­nat­tanut haaska­ta paperin valmis­tuk­seen, ne aut­toi­vat UPM:ää sulke­maan paperite­htaansa ja vielä niin, ettei tarvin­nut mak­saa palkkoja.

Nyt on yhtä huono aika pain­os­taa puun­jalostus­te­ol­lisu­ut­ta – siitähän sata­malakos­sa on kyse. Yhtiöi­den on hyvin kan­nat­tavaa siirtää tuotan­toaan muual­la ole­vi­in tehtaisi­in­sa nyt, kun puun hin­ta on Suomes­sa korkea Putin­ista johtu­vista syistä.