Kaksi naista keskusteli niin kovaäänisesti ratikassa, etten voinut olla kuulematta. Toinen kysyi toiselta, oletko jo käyttänyt tämän kuukauden sairauspäivärahat. Yhden käytin viime perjantaina, loput kaksi ajattelin käyttää ensi viikon maanantaina ja tiistaina.
Keskustelu ensimmäisen sairauspäivärahan palkattomuudesta on kummallista. Todella typerä on hallituspuolueiden esitys, ettei tässä oikeasti ole kysymys mistään, koska melkein kaikilla työehtosopimus takaa palkan myös ensimmäiseltä sairauspäivärahalta. Miksi se sitten tehdään ja erityisesti, miksi se tehdään kohdistetusti niille huono-osaisille, joilla ei ole työehtosopimusta suojanaan?
Asia ei ole esillä ensimäistä kertaa. Tästä on keskusteltu monesti aiemminkin ja Ruotsissa esimerkiksi ensimmäinen sairauspäiväraha on palkaton. Ennen kehdattiin sanoa julkisesti, mistä kenkä puristaa. Nyt ollaan niin hienotunteisia, ettei asiasta pystytä puhumaan ymmärrettävästi.
Ongelmana on joidenkin huono moraali saikuttamisessa. Tämä on helppo todeta tilastollisesti ensimmäisten sairauspäivien viikonpäiväjakaumasta. Monella kyse on maanantaista, koska viikonlopun juhlinta meni pitkäksi ja joidenkin on taas ehdittävä lähtemään kesämökille ennen viikonloppuruuhkaa.
Yllättäviä epidemioita tuottaa metsästyskauden alkaminen tai suomalaisten urheilusankareiden kamppailu kullasta ja kunniasta olympialaisissa.
Sitten on niitä, joiden työmoraali vain on heikko. Jostakin lehdestä luin haastattelun naapuruussuhteista. Mieleen painui haastatellun lausahdus, että naapuri oli sanonut hänelle pihalla niin ikävästi, että hän päätti pitää muutaman päivän saikkua.
Jos vain huonosta moraalista olisi kyse, hallituksen esitys olisi perusteltu. Toiset kuitenkin oikeasti sairastelevat paljon.
Työntekijät maksavat
Isossa kuvassa paljon saikulla olevien kulut kaatuvat työtovereiden päälle. Joissakin ammateissa he joutuvat tosiasiassa tekemään poissa olevien työt, mutta kaikilla työpaikoilla saikut ovat työhön liittyvä kustannus samaan tapaan kuin vaikka työttömyysvakuutusmaksu. Muodollisesti työnantajan kustannus, mutta tosiasiassa johtaa alempiin palkkoihin. Ei siis isossa kuvassa työnantajien vaan työntekijöiden ongelma. Niinpä esitys olisi voinut tulla myös henkilökunnalta, jos siihen olisi liitetty vastaava palkan korotus.
Kelan maksettavaksi?
Mikrotasolla tilanne on toinen. Suurissa yrityksissä lusmuja on tasaisesti, mutta pienyritysten kohdalla ongelma on tuurista kiinni. Ikävä juttu, jos omalle kohdalle osunut paljon sairastelevia. Tämä pakottaa tarkkuuteen rekrytointivaiheessa ja lisää työsyrjintää.
Alunperin lapsilisä oli työnantajalle asetettu velvollisuus maksaa suurempaa palkkaa niille, joilla oli lapsia. Siitä nimi lapsilisä. Tästä jouduttiin luopumaan pian, koska kaikkien yllätykseksi kuusilapsisen perheen isän oli vaikea päästä töihin. Niinpä rahat lapsilisiin päätettiin kerätä kaikilta työnantajilta ja tehdä siitä Kela-etuus.
Voisiko näin tehdä myös sairauspäivärahojen osalta? Nyt Kela alkaa maksaa, kun sairaus on kestänyt yli kymmenen päivää, mutta se ei auta, jos joku on vuoden aikana sairaana puolet työajasta mutta kaikki jaksot ovat lyhyitä.
Olisiko ratkaisu siirtää kaikki sairauspäivärahat Kelan maksettavaksi? Ei olisi, koska sen jälkeen pitäisi tarkkailla työnantajien moraalia. Kun firmalla menee huonosti, vaihtoehtona on, että henkilökunta lomautetaan tai henkilökunta menee Kelan piikkiin saikulle. Arvatkaa, kumman henkilökunta valitsee.
Kaikille vakiomäärä sairauspäiviä?
Palataanpa tuohon ratikkakeskusteluun. Sen voi tulkita osoitukseksi huonosta saikkumoraalista, mutta sen voi tulkita myös oivaltavaksi ratkaisuksi tähän ongelmaan.
Näiden naisten työpaikalla on tosiasiassa lyhennetty työaikaa, mutta samalla kolme sairauspäivärahaa kuukaudessa on omalla vastuulla, koska ne ovat pois vapaapäivistä. En tietenkään voinut mennä kysymään, mitä heidän työpaikallaan tapahtuu, jos on jo ehtinyt käyttää kuukauden sairauspäivärahat lomailuun ja sitten sairastuukin oikeasti.
Pitäisi näkyä palkassa
Siirtämällä ensimmäinen sairauspäiväraha palkattomaksi, hallitus siirtää työnantajan kustannuksia työntekijöille. En tiedä, paljonko alkavia sairausjaksoja vuosittain on, mutta arvioisin kustannussiirron olevan noin prosentti palkasta. Jos tämä esitys menee läpi, tulevissa TES-neuvotteluissa pöydällä on joko ensimmäisen sairauspäivärahan pysyminen palkallisena tai prosentti lisää liksaa. En ole varma, miten henkilökunta valitsisi, sillä nämä huvikseen saikuttajat risovat myös työtovereitaan.
Valtiolle tämä ensimmäisen sairauspäivän palkattomuus hallituksen esittämässä muodossa tietysti tulee kalliiksi, koska jos ei palkkaa, ei veroa ja se menee siis marginaaliveron, ei keskimääräisen veron mukaan. Valtio pääsee omilleen, jos asia kompensoidaan palkkaa korottamalla,.
Olisiko tämä tarkoitettu peruttavaksi?
Luulen kuitenkin, ettei hallitus ole tehnyt tätä esitystä tosissaan, vaan se on tarkoitettu täkyksi neuvotteluihin. Tästä voidaan luopua jos…
Vaikka ensimmäisen sairauspäivän palkattomuuden taakse voidaan esittää perusteluja, ne ovat heikommat kuin olivat parikymmentä vuotta sitten.
Krapulapäivien painoarvo on heikentynyt, koska työelämä on raitistunut, sillä juopot on jo siirretty kortistoon. Suomalaisten urheilumenestys ei enää vedä television ääreen ja metsästyskauden alku on Kepulandian ongelma.
Tarttuvien tautien ongelma taas on kasvanut. Ei ole hyvä sairaana tulla töihin muita tartuttamaan. Aika paljon tämä periaate olisi aikanaan edistänyt koronan leviämistä ja kyllä se yhä edistää influenssan leviämistä. Ongelmana on myös joidenkin liian hyvä työmoraali. Kun burnout yleistyy ja muodostuu yhä kalliimmaksi ongelmaksi, ei ole pelkästään paha asia, jos joillakin on ikävä tapa jäädä kotiin aina kun vähän stressaa, tai naapuri sanoo pahasti.