Kymmenisen vuotta sitten The Economistissa oli juttu siitä, kuinka Yhdysvalloissa yritykset, joissa on tehty etätyötä, ovat alkaneet vähentää sitä ja vaatineet tulemaan toimistoon, koska ovat havainneet, että etätyötä tekevien osaaminen ja tuottavuus ovat jääneet jälkeen paikalle tulevista kollegoistaan. Tieto ja osaaminen välittyvät kohtaamisissa ja kahvitunneilla. Kotona etätöissä ei kohtaa ketään.
Samanlaisia tuloksia on tullut nyt, kun etätyö on koronan myötä suuresti yleistynyt.
Kun toimiva työyhteisö siirtyy etätöihin, aluksi kaikki menee hyvin, koska kaikki tuntevat toisensa vanhastaan ja osaavat sen mitä pitää osata. Ongelmat kasautuvat pikkuhiljaa. Tulee uusia asioita, joista tieto ei välity kunnolla. Uuden nuoren työntekijän on jokseenkin mahdoton tulla mukaan työyhteisöön.
Varmaankin kehitetään tapoja parantaa tiedon kulkua etätöissä, mutta työpaikan kahvihuoneen veroista on vaikea kehittää.
Jos ainoa elämänarvo olisi tuottavuus, etätyö lopetettaisiin melkein kokonaan. Mutta etätyön puolesta voidaan esittää painavia argumentteja, joita voi asettaa vastapainoksi jälkeen jäävälle osaamiselle ja tuottavuudelle.
Rahanarvoisia asioita ovat työmatkoihin haaskautuva aika ja raha. Perhekeskeisiä arvoja arvostavat luopuvat mielellään tuottavuudestaan, jos saavat vastapainoksi ison omakotitalon isolla tontilla – joskin siis kaukana muista ihmisistä ja palveluista. Eihän se muuten olisi halpa.
Ihmiset haluavat eri asioita. Maaseudulla omakotiasumista ajatteleva ei halua, että työ pakottaa heidät kerrostaloon kaupungissa. Jotkut taas haluavat asua Kalliossa, eikä tämä johdu siitä, että työpaikka olisi lähellä –jos työpaikasta olisi kyse, he löytäisivät Helsingistä paljon halvemman paikan asua. Heidän elämänsä on Kalliossa.
Yksi Helsinkiin muuttava tuottaa 200 000 euron investointitarpeen. Tästä runsas puolet johtuu asunnosta ja loput koulujen rakentamisesta ja muista julkisista palveluista ja infrastruktuurista. Aika paljon pitää tuottavuuden nousta, että se vastaa rahassa tätä uhrausta.
On selvää, että jos 40-vuotias työntekijä ilmoittaa, ettei aio elämässään oppia enää mitään uutta eikä siirtää omaa osaamistaan kenellekään toiselle ja voi siten eristäytyä etätöihin, hän on työnantajan kannalta huonompi kuin innokkaasti uuteen suhtautuva ja sosiaalisesti avoin. Tässä ei olisi mitään ongelmaa, jos palat määräytyisivät markkinaehtoisesti. Hän saisi vähemmän palkkaa. Työmatkoihin kuluvan ajan ja rahan säästäminen voi silti tehdä hänelle etätyön kannattavaksi. Asiantuntija-ammateissa palkat määräytyvät markkinaehtoisesti, joten niissä se toimii.
Urakehitys etätyöntekijällä on tietysti heikompi kuin paikanpäälle töihin tulevalla. Se heidän on pakko hyväksyä.
Maakunnissa ajatellaan, että etätyö antaa niille mahdollisuuksia, kun työn perässä ei tarvitse muuttaa kasvukeskuksiin. Näin varmaankin, mutta kannattaa muistaa, että etätyötä voi tehdä myös ulkomailta käsin, jolloin elinkustannukset voivat olla niin paljon alempia, että tämä kannattaa oikein hyvin. Goalla on paitsi halpaa, myös ihan mukava ilmasto.
Maakuntien ilo elinvoiman lisääntymisestä etätyön avulla voi olla ennenaikaista. Etätyö voi nimittään jouduttaa yritysten muuttamista Helsingin seudulle ja Tampereelle. Ennen asuntojen rajallisuus oli esteenä. Etätyön ansiosta tämä este joustaa. Hyväpalkkaisten avainhenkilöiden on joka tapauksessa asuttava lähellä työpaikkaa, joten tulotaso Helsingin seudulla voi nousta.
= = = =
Tämä kirjoitus on itse hyvä esimerkki tiedon välittymisestä toimistoista. Kävin torstaina työhuoneessani Aalto-yliopiston taloustieteen laitoksella ja turinoin viisi minuuttia Oskari Nokso-Koiviston kanssa. Ilman tuota kohtaamista nämäkin ajatukset olisivat jääneet syntymättä, erityisesti se, että yritysten muutto Helsinkiin kiihtyy etätyön ansiosta.
