Kymmenisen vuotta sitten The Economistissa oli juttu siitä, kuinka Yhdysvalloissa yritykset, joissa on tehty etätyötä, ovat alkaneet vähentää sitä ja vaatineet tulemaan toimistoon, koska ovat havainneet, että etätyötä tekevien osaaminen ja tuottavuus ovat jääneet jälkeen paikalle tulevista kollegoistaan. Tieto ja osaaminen välittyvät kohtaamisissa ja kahvitunneilla. Kotona etätöissä ei kohtaa ketään.
Samanlaisia tuloksia on tullut nyt, kun etätyö on koronan myötä suuresti yleistynyt.
Kun toimiva työyhteisö siirtyy etätöihin, aluksi kaikki menee hyvin, koska kaikki tuntevat toisensa vanhastaan ja osaavat sen mitä pitää osata. Ongelmat kasautuvat pikkuhiljaa. Tulee uusia asioita, joista tieto ei välity kunnolla. Uuden nuoren työntekijän on jokseenkin mahdoton tulla mukaan työyhteisöön.
Varmaankin kehitetään tapoja parantaa tiedon kulkua etätöissä, mutta työpaikan kahvihuoneen veroista on vaikea kehittää.
Jos ainoa elämänarvo olisi tuottavuus, etätyö lopetettaisiin melkein kokonaan. Mutta etätyön puolesta voidaan esittää painavia argumentteja, joita voi asettaa vastapainoksi jälkeen jäävälle osaamiselle ja tuottavuudelle.
Rahanarvoisia asioita ovat työmatkoihin haaskautuva aika ja raha. Perhekeskeisiä arvoja arvostavat luopuvat mielellään tuottavuudestaan, jos saavat vastapainoksi ison omakotitalon isolla tontilla – joskin siis kaukana muista ihmisistä ja palveluista. Eihän se muuten olisi halpa.
Ihmiset haluavat eri asioita. Maaseudulla omakotiasumista ajatteleva ei halua, että työ pakottaa heidät kerrostaloon kaupungissa. Jotkut taas haluavat asua Kalliossa, eikä tämä johdu siitä, että työpaikka olisi lähellä –jos työpaikasta olisi kyse, he löytäisivät Helsingistä paljon halvemman paikan asua. Heidän elämänsä on Kalliossa.
Yksi Helsinkiin muuttava tuottaa 200 000 euron investointitarpeen. Tästä runsas puolet johtuu asunnosta ja loput koulujen rakentamisesta ja muista julkisista palveluista ja infrastruktuurista. Aika paljon pitää tuottavuuden nousta, että se vastaa rahassa tätä uhrausta.
On selvää, että jos 40-vuotias työntekijä ilmoittaa, ettei aio elämässään oppia enää mitään uutta eikä siirtää omaa osaamistaan kenellekään toiselle ja voi siten eristäytyä etätöihin, hän on työnantajan kannalta huonompi kuin innokkaasti uuteen suhtautuva ja sosiaalisesti avoin. Tässä ei olisi mitään ongelmaa, jos palat määräytyisivät markkinaehtoisesti. Hän saisi vähemmän palkkaa. Työmatkoihin kuluvan ajan ja rahan säästäminen voi silti tehdä hänelle etätyön kannattavaksi. Asiantuntija-ammateissa palkat määräytyvät markkinaehtoisesti, joten niissä se toimii.
Urakehitys etätyöntekijällä on tietysti heikompi kuin paikanpäälle töihin tulevalla. Se heidän on pakko hyväksyä.
Maakunnissa ajatellaan, että etätyö antaa niille mahdollisuuksia, kun työn perässä ei tarvitse muuttaa kasvukeskuksiin. Näin varmaankin, mutta kannattaa muistaa, että etätyötä voi tehdä myös ulkomailta käsin, jolloin elinkustannukset voivat olla niin paljon alempia, että tämä kannattaa oikein hyvin. Goalla on paitsi halpaa, myös ihan mukava ilmasto.
Maakuntien ilo elinvoiman lisääntymisestä etätyön avulla voi olla ennenaikaista. Etätyö voi nimittään jouduttaa yritysten muuttamista Helsingin seudulle ja Tampereelle. Ennen asuntojen rajallisuus oli esteenä. Etätyön ansiosta tämä este joustaa. Hyväpalkkaisten avainhenkilöiden on joka tapauksessa asuttava lähellä työpaikkaa, joten tulotaso Helsingin seudulla voi nousta.
= = = =
Tämä kirjoitus on itse hyvä esimerkki tiedon välittymisestä toimistoista. Kävin torstaina työhuoneessani Aalto-yliopiston taloustieteen laitoksella ja turinoin viisi minuuttia Oskari Nokso-Koiviston kanssa. Ilman tuota kohtaamista nämäkin ajatukset olisivat jääneet syntymättä, erityisesti se, että yritysten muutto Helsinkiin kiihtyy etätyön ansiosta.
“Rahanarvoisia asioita ovat työmatkoihin haaskautuva aika ja raha. Perhekeskeisiä arvoja arvostavat luopuvat mielellään tuottavuudestaan, jos saavat vastapainoksi ison omakotitalon isolla tontilla – joskin siis kaukana muista ihmisistä ja palveluista. Eihän se muuten olisi halpa.”
195 000 euroa maksoi (ASPin käytin ensiasuntoon) 800neliön omatontti, 165 neliötä kerrosala (kaksi kerrosta ja kellaritilaa lisäksi). 40 neliön lämmin talli ja puuvarasto, johon mahtuu on kunnolla puuta. Tämä on puistomainen, suojeltu puutalo-alue. Ennen vanhaan talon pystyi nykäisemään kadun reunaan kiinni, joten talon taakse jäi piha-alue. Joki menee 40o metrin päästä, ja sen ylittämällä riippusilta ollaankin jo sittarissa, Gigantti, mäkki, Motonet, punttisali, elokuvateatteri. 400 metriä on musiikkipainotteiseen yläasteeseen, sama etäisyys toiseen suuntaan toinen yläaste. Ala-astekouluja,päiväkoteja, ravintoloita, teatteritoimintaa, julkisia palveluita neliökilometrin sisällä lukuisia. Kauppakeskus liki. Urheilupuisto, jossa jäähalli, golf, hevoset, yleisurheilu, futis, iso leikkipuisto 5 min fillaroinnin päässä. Lähilikuntapaikkoja, skeittipuisto, pururata sama etäisyys. Hiekkakenttä, nurmikenttä, kaukalo 2 min kävely himasta. 5 min kävely pikavuoropysäkille Helsinkiin ja Turkuun, huoltoasemalle ja 14 min rautatieasemalle. Lasten kanssa tosi helppo asua.
Täytyy kuitenkin muistaa, että suurin osa koulutettujenkin ihmisten töistä, on tosiasiallisesti tylsiä ja suorittavia. Työtehtäviltä vaaditaan läpivientiä ja kaikenlainen rupattelu ja innovointi lähinnä hidastavat tehtävän valmistumista. Jos näitä ikäviä töitä voi tehdä vähän mukavammin, vaikka kotona, ei se ole minulta pois. Kotioloissa voi pitää sopivia taukoja ja rytmittää päivää enemmän näköisekseen, työpaikoilla pitää esittää työn tekemistä koko päivän, mikä syö lopulta monen mielenterveyden.
Siinä lienee myös tosiasiassa isoja eroja, millainen työpaikan kahvihuone on missäkin. Sosiaalisilla ihmisillä se lienee aika toisenlainen paikka tiedon siirtämisen kannalta kuin vaikka hiljaisemmilla insinööreillä, jotka mutustelevat vain ruokansa sanomatta kahvitauon aikana kenellekään sanaakaan. Olen ollut useilla työpaikoilla, ja nähnyt aika monta kahvipöytäkulttuuria. Osalla työpaikoista kaikilla on yhteiseen aikaan kahvitauko, osalla kukin käy tauolla omaan aikaansa ja osalla porukka ei ole edes viettänyt kahvitaukoa.
Etätyö on tullut jäädäkseen. Se on selvää.
Siitäkin olen samaa mieltä, että etätyö ei tarkoita firmojen toimipaikkojen merkkaamista maakuntiin. Ei etenkään niiden pieniin kuntiin. Mutta ei firman kotipaikan kirjaaminen välttämättä Helsinkiinkään jää, jos etätyöaikana verotuksellisesti edullisemmin pääsee jatkossa kirjaamalla firman kotipaikan vaikka Luxemburgiin tai vaikka EU:n ulkopuolelle.
Testailin joskus hiukan erästä etätyöalustaa, mutta en lähtenyt sitten kuitenkaan tekemään töitä sille. Kyse oli etätyöstä, jossa työt tehtiin ilman työsuhdetta palkkiotoimisesti yksinomaan etätöinä. Työt piti tehdä suomeksi ja palkkiot maksavan firman kotipaikka oli kirjattu Suomen ulkopuolelle. Siihen suuntaan etätyöaikana tilanne tulee muutenkin menemään. Etätöissä firmojen sijaintipaikkojen kilpailu on globaalia. Direktio-oikeudellisessa työssä firmojen kotipaikoilla on väliä, mutta jos maksetaan vain palkkioita ilman direktio-oikeutta, niin ei olla tekemisissä edes Suomen työoikeuden kanssa, kun ei ole kyse työsuhteesta, vaan yrittäjämäisestä toiminnasta, vaikka maksavia asiakkaita olisikin vain tasan yksi.
Etätyön edut taitavat vaihdella työtehtäväkohtaisesti. Minulla on sellainen havainto, että ohjelmoijat tekevät mielellään etätyötä. Tässä on mukana avokonttorityöskentelyn haittojen välttämistä. Toisaalta, siinä vaiheessa kun (etenkin sulautetun järjestelmän) ohjelmistoversion integraatiota muuhun järjestelmään testataan, lähityössä oleva on tehokkaampi, kun hän itse näkee koodinsa toiminnan käytännössä.
Kahvihuoneilmiö voisi toimia tuottavuuden edistämiseksi tässäkin jos vain se koodari malttaa tulla sinne kahvihuoneeseen juttelemaan muiden kanssa, eikä jää koneensa ääreen kuppinsa kanssa. Ohjelmistoalan ammattilainen saisi kuulla teknologiasta, joten hänen koodinsa ohjaa tai tarkkailee ja siihen liittyvistä vaatimuksista suunnittelijoilta ja HW-testaajilta rennommassa ympäristössä.
Käsittelet tässä kirjoituksessa pääasiassa yksityisen sektorin suhdetta etätyöhön mikä olisi julkisen sektorin suhde etätyöhön? Kärsisikö julkisen sektorin tuottavuuden puute etätyöstä myös enemmän vai vähemmän kuin yksityisen sektorin tuottavuus? Sillä vuorovaikutus on myös hyvin tärkeää myös julkisella kuin yksityiselläkin sektorilla.Julkinen sektori palvelee laajempaa asiakaskuntaa kuin yksityinen sektori mutta erona että julkisen sektorin palkat eivät kilpailea yksityisen sektorin kanssa.
Mielestäni julkinen sektori pitäisi toimi pääosin läsnätyönä. Markkinaehtoisesti toimiva yritys kuolee pois mikäli siellä on tehotonta etätyötä, julkinen ei.
Taas hyvä kirjoitus Odelta tärkeästä etätyö-asiasta. Tätä on syytä käsitellä laajemminkin.
Etätyössä näyttää siltä, että siihen on jo kehittynyt kansainvälinen hybridiratkaisu:
1) Ihmiset tulevat pienempi-kokoiseen toimistoon vain muutamina viikonpäivinä / tärkeisiin kokouksiin.
2) Yhteyksiä firman ihmisiin, asiakkaisiin, jne. hoidetaan pääosin Somessa.
3) Insinöörit ratkaisevat tämänkin ongelman virtuaalitodellisuudessa / Apple Vision Pro brings 3D objects to life…
Taantuvassa, lapsivajaassa Suomessa taitaa käydä niin, että ihmiset eivät halua tulla takaisin esim. auto/ihmis/business-epäystävälliseen Helsinkiin.
Rajusti kasvavia / stimuloivia / eteenpäin pöhiseviä vaihtoehtoja on maailmalla vaikka kuinka monta!
Nyt on meneillään nopeatempoinen globaali markkinoitten uusjako ja uusien teknologioiden armoton pudotuspeli. Ennusteiden mukaan Eurooppa (paikalleen jämähtäneestä, Venäjän kaupan menettäneestä Suomesta puhumattakaan), ovat tässä rytäkässä häviäjien joukossa.
Äskeisen analyysin mukaan maailman sadasta johtavista teknologiafirmasta, jotka ovat talouskasvun draivereita, vain yksi on Euroopassa, se on Siemens.
Suomen nykyiseen mega-kriisiin ovat tietenkin syyllisiä taloustodellisuudesta irtaantuneet marxilainen besserwisser-eliittimme ja ymmärtämättömät populisti-poliitikkomme.
Muistuu mieleen Urho Kekkosen tokaisu: “Saatanan tunarit!
On pakko kysyä: Onko Suomi jo menetetty tapaus?
Löytyykö Suomesta vielä sellaisia todellisia ja uskottavia kriisijohtajia, jotka asettavat maan edun omansa edelle?
Sellaisia kuin Iiro Viinanen, Mannerheim, Risto Ryti, Väinö Tanner, kenraali Lennart Oesch (pysäytti Kannaksen suurhyökkäyksen kesällä 1944) ja Urho Kekkonenkin, joka julisti maahan hätätilan kun oli 63 000 työtöntä (nyt 300 000), ja jätti meille velattoman maan?
Kekkonen on huono esimerkki koska hän flirttailu avoimesti marxilaisten kanssa.
Hyvä R.Silfverberg,
Kyllä Kekkonen on aivan erinomainen esimerkki!
Perustelut:
Stalin ei onnistunut valtaamaan Suomea kesän 1944 Kannaksen massiivisella suurhyökkäyksellä.
Siitä syystä hän antoi Moskovan ohjauksessa olleelle, 1918 Moskovassa perustetulle Suomen kommunistiselle puolueelle (SKP) tehtäväksi kaapata valta nimenomaan ay-liikkeen avulla. Tämä yritys oli päällä aina Neuvostoliiton romahdukseen asti 1991. Samaa kaavaa näyttää nyt jatkavan Putinkin…
Kekkonen, SDP ja Suomen teollisuusjohtajat tekivät kuitenkin salaisen sopimuksen Neuvostoliiton ja SKP:n hankkeen pysäyttämiseksi. Vastassa oli suurvalta Neuvostoliitto, joka ohjasi, koulutti suuren määrän suomalaisia marxilaisia “hyödyllisiä idiootteja” ja rahoitti kaappaushanketta massiivisesti…
Aivan uskomattomalla tavalla ja vähän onnellakin pysäyttämisessä onnistuttiin! Suomi säilyi itsenäisenä, länsimaisena demokratiana, lopulta liittyi EU:hun ja NATOn.
Tästä uroteosta saamme pääosin kiittää Urho Kekkosen juonikasta Nevostojohdon flirttailua!
Kannattaa huomata sekin, että nyt Suomen reaalisosialismi-kokeilu on nyt täydellisesti epäonnistunut, niinkuin kaikkialla muuallakin.
Miksi näin on päässyt käymään?
Siksi, että suomalaiset marxilaiset / sosialistit ovat edelleen Karl Marxin vankeja, vaikka partaukko haudattiin jo 17.3.19883 Lontoon Highgaten hautausmaalle ja hänen luokkataistelu-teoriansa on moneen kertaan todettu TÄYSIN VÄÄRÄKSI.
Kyllä suomaisten marxilaisten / sosialistien / ay-liikkeen on jo aika vaihtaa levyä ja siirtyä tänne historian oikealle puolelle markkinatalouteen. Se on antanut miljardelle hyvinvointia ja pelastanut miljoonat nälältä! Vain se voi taata isänmaamme turvallisuuden ja hyvinvoinnin!
P.S. Partaukon luokkataistelu-teoriaan ei sovi ollenkaan vapaan suomalaisen ihmisen etätyö! Tuohon teoriaan ei kuulu ihmisen käsitettä ollenkaan, saati sitten ihmisoikeuksia tai riskiyrittäjää!
Kekkonen hyysäsi aina 1970-luvulle asti kommunisteja ja antoi niiden tehdä mitä tahansa mutta puuttui jopa demareiden johtajanimityksiin. Se oli duunarit itse eikä Kekkonen jotka pitivät länsimielisten demareiden puolta eivätkä päästäneet kommareita valtaan.
Oivoi. Seppo unohti syyttää Koivistoa ja ay-liikettä imperiuminsa heikosta menestyksestä. Pitääkö olla huolissaan?
Olen samaa mieltä Nimimerkki Fidelin kanssa että jos yrittäjä ottaa esim lainan jonka takuuksi on kiinitetty kyseisen yrittäjän omaisuus (asunto tai koko firma) on hänen kannettava se riski eikä markkinaolosuhteiden muutos pitäisi olla yllätys. Toki lainat voi aina suojata korkoilta mutta se maksaa luonnollisesti enemmän lisää. Ay-liike on silloin vastuussa jos se on esim kohdistanut laittoman lakon kyseistä yritystä vastaan ja tämä lakko on todettu työtuomioistuimessa laittomaksi.
On myös esitetty, ettei perheen käytössä olevaa asuntoa pitäisi saada pantata yrityksen lainojen vakuudeksi.
No jaa… etätöidenkin oppiminen on sitä uuden oppimista. Niin työntekijöille, managereille kuin organisaatiollekin. Ja hajautettuja tiimejä on harjoiteltu alallani jo parikin vuosikymmentä, sisäisten ja ulkoisten ulkoistuksien myötä. Etätyötiimeissä ei ainakaan lähtökohtaisesti työkaverit vaihdu aina muutaman kuukauden välein, siis aina sitä mukaa kun tyyppi alkaa osata jotain ja siksi pääsee parempipalkkaisiin tai paremman urakehityksen töihin muualle.
Omasta näkökulmastani työpaikkani luovan työn tuottavuus (tai ainakin laatu) rojahti 2020, mutta on sen jälkeen parantanut joka vuosi. Ihmisen muisti on lyhyt, mutta näppitutina on että olemme 2023 menneet about samoissa kuin 2019. Silloinkin siis kiviriippana oli ulkoistuksien yleinen byrokratia, takkuaminen ja tekijöiden vaihtuvuus.
Lisäksi, kun katson mitä se työ tällä hetkellä on ja miten sitä tehdään, jos tässä vaiheessa vaihtaisimme remote firstistä kaikki toimistolle-moodiin 2024, tuottavuus putoaisi taas väliaikaisesti — tosin ei niin rankasti eikä niin pitkään, onhan suurimmalla osalla kokemusta siitä toimistotyöstä muutaman vuoden takaa. (Tämä siis paluu vanhaan, mikä on eri asia kuin joidenkin ilmiselvästi haluama “tulet toimistolle 8 tunniksi joka päivä ja olet sen lisäksi hälytettävissä ruotuun kellon ympäri työmatkan aikana ja kotona”-tyyli…)
Tämä on mielenkiintoinen ja työpaikoilla vaikea aihe. Itse olen suurelta osin samaa mieltä Osmon esittämien ajatusten kanssa, ja aika moni etätyön mahdollistavissa töissä työskentelevä on varmaan ainakin jollain tasolla samaa mieltä. Mutta sitten on vähemmistö niitä, jotka alkavat alkavat hyppiä seinille välittömästi, jos joku kehtaa esittää edes jonkinasteista paluuta toimistolle. Osa kertoo olevansa valtavasti tehokkaampia etätöissä (mikä saattaa yksilökohtaisesti jopa pitää paikkansa, ainakin lyhyellä aikavälillä), osa valittaa työmatkaan kuluvasta ajasta tai siitä, ettei voi enää hoitaa omia hommia joustavasti työpäivän lomassa, osa taas suoraan sanoo jopa inhoavansa työyhteisöään ja sen ihmisiä eikä siksi halua enää “koskaan” tulla toimistolle.
Osa perustelee myös asiaa sillä, että aiemminkin on tehty töitä tiimeissä vaikka sen jäsenet ovat eri maissa, ja tämä toimii ihan hyvin. Ja voi toimiakin, niissä töissä joiden järjestely muuten tällaista vaatii tai siitä hyötyy. Kovin yhtenäistä työyhteisöä tuollaisessa tuskin kuitenkaan syntyy, se mikä on yhteisöön ja siihen kuulumisen tunteen arvo, on sitten toki yksilöstäkin kiinni.
Etenkin uusille työntekijöille tällainen malli on todella hankala, ei se ehkä tee työporukkaan sisään pääsyä mahdottomaksi mutta hankaloittaa sitä valtavasti. Tämäkin toki vaihtelee yksilön mukaan, mutta erityisesti hiljaisemmille tyypeille seinä saattaa nousta korkeaksi.
Siitä olen myös hyvin samaa mieltä, että minkäänlaisilla näköpiirissä olevilla virtuaalityökaluilla ei päästä aitoon ja spontaaniin “kahvihuonekulttuuriin” etänä. Näitä on yritetty, nykyisessä hommassani on pari kertaa viikossa kalenterissa varattu etätauko, jossa koetetaan koota porukkaa juttelemaan muusta kuin työasioista. Paikalla on parhaimmillaan ehkä 5–6, heikoimmillaan 1–2 henkilöä. Yksin on vähän hankala jutella niitä näitäkään. Isommassa porukassa etänä taas on selkeä haaste osallistaa kaikki, jotka ovat paikalla.
Aika pieni vähemmistö taitaa myös lopulta olla se, jolle etätyön tärkein pointti on päästä fyysisesti kauas työpaikalta. Suurimmalla osalla kuitenkin on tarve tai halu käydä siellä toimipaikalla ainakin joitakin kertoja kuukaudessa ja joku satojen kilometrien etäisyys on liian iso kynnys.
Itse näkisin ja toivoisin, että jonkinlainen korjausliike entisen kulttuurin suuntaan tulisi vielä. Pakotettu säännöllinen toimistopäivä on yksi mutta huono malli, parempi olisi miettiä asiaa työn sisällön kautta järjestämällä säännöllisiä tapaamisia kasvotusten niissä tiimeissä tai vastaavissa, joissa työtkin todellisuudessa tehdään.
Etätyön tarjoama työn paikkasidonnaisuuden purkautuminen voi tuottaa yllättäviä vaikutuksia. Yhä useampi professori ei enää asu työskentelyseutukunnallaan vaan ihan muualla, hoitaen virkaansa osin etänä ja osin käymällä pari päivää viikossa paikan päällä. Tämä ei ole yliopistoyhteisölle eikä sijaintikaupungille hyvä asia. Tässä on usein kyse puolison työpaikan sijainnista ja siitä, ettei lapsien kanssa haluta muuttaa kesken kouluvuosien.
Tässä taannoin haastateltiin TEK-lehdessä Joensuussa Itä-Suomen yliopistolla työskentelevää professoria, joka asui puolisonsa työn ja lasten vuoksi Turussa.
Eli kumpaan suuntaan etätyön laajempi salliminen vaikuttaisi enemmän: liikkuisiko enemmän avainhenkilöitä pois Pääkaupunkiseudulta kuin takaisin?
Etätyöstä ja sen haitoista puhuttaessa pitäisi ottaa huomioon myös Teams-kokoukset talon ulkopuolisten osapuolien kanssa. Oma kokemus suunnittelu-/konsulttialalta on se, että läsnätyön edut ovat pienemmät kuin mitä ne olivat vielä ennen Teamsin hyökyaaltoa. Kahvitunnilla tapahtuvaa tiedonvaihtoa ei tapahdu, kun sekä aamu- että iltapäivä on varattu kokoustamiselle luurit korvilla. Silloinkin, kun kalenteri olisi kokouksista vapaa, kahvihuoneeseen ei välttämättä tule mentyä, koska oletusarvoisesti muut kollegat ovat kuitenkin varattuina kokouksissaan. Toki toimistolla kuitenkin tapaa kollegoita edes ohimennen huomattavasti useammin kuin oman kodin suojissa.
Tietäisiköhän joku, onko tutkittua tietoa siitä, mitkä ihmisryhmät suosivat eniten etätyötä? Perheelliset, joiden päiväkotiin ehtiminen helpottuu? Pidempiä yöunia arvostavat nuoret? Vai erakoitumiseen taipuvaiset yksineläjät?
Asiaa ei pidä tarkastella kuitenkaan pelkästään lyhytjänteisestä talousnäkökulmasta koska ihminen on ennen muuta sosiaalinen olento joka tarvitsee kehittyäkseen sosiaalisia suhteita ja inhimillistä kanssakäymistä myös työelämässä.
https://finex-ua.com/fi/merkitys-ihminen-on-luonteeltaan-sosiaalinen-olento
Itse en tainnut oikein oppia tehdä töitä kotoa käsin ja siksi tuli puolen vuoden jälkeen kenkää YT:ssä ensimmäisenä koronavuonna. Olin kuitenkin tehnyt 33 vuotta töitä toimistoissa ja olin pitänyt huolen että kodin ja työpaikan välinen matka ei ole ylitsepääsemättömän hankala, ja opin nauttimaan työpaikan yhteisöllisyydestä ja aktiviteeteista työajan jälkeen ja sitten kaikki loppui kuin seinään. Perheen kanssa ehti olla ihan tarpeeksi vaikka oli töissä mutta nyt kun töitä ei ole tuntuu siltä kuin ei olisi yhtään vapaata vaan kaikkia menemisiä kytätään. Se että pitää elää työttömyyskorvauksilla palkan sijaan työllistää siinä määrin kun pitää pilkkoa halkoja sähkölaskujen hillitsemiseksi ja viljellä kurpitsoja ja tomaatteja ja leipoa omat leivät ruokamenojen säästämiseksi. Mittaa eikö omavaraisuus ole ekologista jonkun Woltin tai Foodoran sijaan joka tuntuu olevan etätyöläisten pääasiallinen ravintolähde?
Olkaa te vain onnellisia joilla työpaikka on, riippumatta siitä onko se etä- vai toimisto- vai keikka- vai hanttihommaa. Ei mulla muuta tällä kertaa.
Olisiko tässä vahingossa sekoittunut oppiminen ja juoruaminen? Ei oppiminen tapahtuu kahvihuoneessa, siellä juorutaan.
Väitän että suuri, ellei suurin osaa oppimisesta tapahtuu seminaareissa, workshopeissa, lukemalla ja varsinkin tekemällä. Ja se tapahtuu parhaiten kun voi keskittyä aiheeseen ilman keskeytyksiä. Tämä on nimenomaan etätyön yhdestä valteista. Että saa rauhassa, kun aika on otollinen, keskittyä oppimiseen tai ongelmien ratkaisemiseen.
Tällä en väitä että tapaaminen kasvotusten olisi hyödytöntä. Oppimisargumenttiin en usko, se ei vakuuta. Tiedonjakoargumenttiin voin yhtyä osittain. Mutta kannattaa miettiä asiaa toiseltakin kantilta. Olisiko kenties tiedonjakostrategiassa parantamista jos työpaikalla tiedonkulku vaati sen että henkilöstö juoruaa kahvihuoneessa…
Minä matkustan kerran viikossa kauas Espoon Otaniemeen oppiakseni ja saadakseni uusia ajatuksia ihmisiä kohtaamalla.
Jokainen tyylillään, minä pystyn samaan pienemmällä hiilijalanjäljellä.
Tämä tutkimus taitaa kuitenkin tukea etätyötä vahvasti.
Työelämä | Tutkimus: Etätyön täysin vapaasti sallivien yritysten myynti kehittyi selvästi muita yhtiöitä paremmin: https://www.hs.fi/talous/art-2000009996356.html
Vuosikymmenien kokemuksella (juurikin Espoon Otaniemestä) voin kertoa, että kahvipöytä- ja käytäväkeskusteluista voi toki saada ajatuksia siitä mitä pitäisi itse selvittää — mutta oppimisen välineeksi niistä harvoin on. Tämä tuli tajuttua jo vuosia sitten, kun heräsi siihen, että aika moni oman osaamisen tukena ollut “kaikkihan tietävät, että…” ‑fakta olikin käytännössä joukko tarinointia, väärinymmärryksiä ja perusteetonta auktoriteettiuskoa. (Tosin tämä iski läpi tajunnan lopullisesti vasta erästä Vint Cerfin esitystä kuunnellessa…)
Onneksi parin viimevuosikymmenen aikana tieto on tullut yhä helpommin saatavaksi eikä ole enää minkään kaukolainan tai artikkelikopiointipalvelun takana. Joka tapauksessa Nullius in verba on ihan pätevä periaate tiedonhankintaan ja oppimiseen.
Kerran viikossa on eri asia kuin viisi kertaa ja 40 tuntia viikossa.
Niin, eikös tuo ole jos mahdollista jo tälläkin hetkellä jos kyseessä on osakeyhtiö ? Kommandiittiyhtiöiden kohdalla järjestelyt ovat päinvastaisia. Siinä on suurempi riski kuin osakeyhtiöiden kohdalla.
Se, pitääkö kahvihuonekeskusteluja hyödyllisinä vai haitallisiana, riippunee työn luonteesta. Minun havaintojeni mukaan työt, joissa luodaan asioita joita kukaan ei ole tehnyt ennen ja joissa tarvitaan useiden eri alojen osaajien asiantuntemusta, edistyvät heikosti ilman kahvihuonekeskusteluita. Kaiken lisäksi yllättävän moni idea kumpuaa aiheen ohi käydyistä tai kuulluista keskusteluista.
Entisessä työssä parhaat ideat ja keskustelut käytiin myöhäisiltapäivällä kahvipöydässä kun pöhisijäpomot oli palavereissa amerikkalaisten kanssa.
HS:ssä tänään amerikkalainen selvitys jossa vertailtu erilaisia yrityksiä:
“…niissä yhtiöissä, joissa paikallaolovaatimus oli rajoitettu pariin päivään viikossa, myynti kasvoi kaksi kertaa nopeammin kuin niissä yhtiöissä, joissa oli oltava paikalla koko ajan. Etätyötä suosivat yhtiöt pystyivät palkkaamaan väkeä nopeammin ja laajemmalta maantieteelliseltä alueelta…”
Toivoisin että keskustelussa tuotaisiin enemmän esille tutkimustuloksia eikä omakohtaista mutua siitä miten itse kukin tekee ja kokee. Se oma näkökulma on kuitenkin aika rajallinen.
Ihmisten aivopuoliskojen toiminta, sosiaalisuus, keskittymis- ja oppimiskyky myös poikkeavat. Samoin työroolit ja toimistojen olosuhteet.
Kolmekymppinen voi toimia ja ajatella eri tavalla kuin seitsemänkymppinen eikä silloin kannata sanoa että kaikille sopii tämä yksi ja tietty malli kun se kerran minulle sopii.
Yritys joka pakottaa kaikki samaan ei pysty hyödyntämään sitä erilaisuutta tehokkaasti. Vaikka kahvihuoneessa olisikin väkeä paikalla.
Hyvä kommentti. One size fits all ei toimi hyvin asiantuntijatöissä, eli sellaisissa töissä ja yhteisöissä, joissa etätyö yleisesti ottaen on mahdollista.
Oman kritiikkini kärki kohdistuu siihen, että tällä hetkellä etätyössä mennään mielestäni liikaa yksilöiden eikä työn ja organisaation tarpeiden mukaan. Jos tiimin työtä tehostaisi se, että kaikki ovat vaikka kerran kahteen viikkoon fyysisesti samassa tilassa, mutta osa tekijöistä ei vain yksinkertaisesti suostu tulemaan paikalle, niin mikä silloin on varsinainen ongelma. Ei mielestäni ainakaan se, että työnantaja vaatii läsnäoloa.
Olen seurannut sivusta ihmisiä jotka kommunikoivat työasiansa luontevimmin ja myös tehokkaimmin käyttämällä tekstipohjaista kommunikaatiota eri välineillä. Samat ihmiset istuvat sen pakollisen kaksituntisen läsnäpalaverin useimmiten hiljaa nurkassa ja kahvin juovat oman työpöytänsä ääressä. Poikkeustapauksia ihan varmasti, mutta niin ovat ne amerikkalaishenkisen hypersosiaaliset verkostoitujatkin jotka ovat alinomaa henkilökohtaisesti liikkeellä tilaisuudesta toiseen levittäen ja keräten tietoa ja kontakteja. Molemmat ovat tärkeitä, molemmilla on oma persoonallinen tapa toimia ja useimmiten tykkäävät omasta työstään. Kummallekin ihmistyypille pitäisi olla paikka ja mahdollisuus olla oma itsensä töissä. Kuten niillekin jotka jäävät sosiaalisuudeltaan tuohon välille. Joskus työnantaja ja johto tuntuvat luulevan että pelkkä paikallaolo riittää ja kaikki tarvittava tieto liikkuu itsestään kunhan ollaan samassa tilassa, vaikka tehokkaan ja myös työntekijää palkitsevan työn tekemiseen tarvitaan ohjausta, välineitä, rutiineja, ihmistuntemusta, viestintää, seurantaa ja vaivannäköä.
Miten olisi vero ihmisten kohtaamisille? Mitä pitempi matka on kuljettu ja mitä useampia ihmisiä on jo tavannut, sitä isompi. Mitä vähemmän aikaa edellisestä kohtaamisesta, sitä pienempi. Intiimeille kohtaamisille myös isompi vero.
Tämä vero sisäistäisi tartuttamisten aiheuttamat ulkoisvaikutukset.
Mitä uuden keksimiseen tulee, kahvihuone ei todellakaan ole se paikka. Hiljaisen tiedon siirtämiseen (tämä lienee paljon tärkeämpää kuin innovointi!) kahvihuone varmaan käy.
Aika rankkoja yleistyksiä.
Omalta osalta korona-aika merkitsi tässä suhteessa linjaorganisaation mukaisen monelle paikkakunnalle jakaantuneen tiimin sisäisen tiedonvälityksen moninkertaistumista ja sitä, että ihmiset oppivat vihdoinkin tuntemaan toisensa edes jotenkin. Tässä säännölliset virtuaaliset “aamukahvit” ovat osoittautuneet hyvin tehokkaiksi vrt. ihmiset kahvittelevat pienissä suljetuissa porukoissa ja yhteisiä f2f tapaamisia on ehkä kerran vuodessa, jos silloinkaan.
Samaan aikaan on käynyt ehkä suurempi muutos omassa työnkuvassa — niskassa on noin 10 m€ projektit (kiitos luottamuksesta, mutta ehkä vähempikin tutkimusrahoitus olisi piisannut…) — tekijöitä on toki monesta muustakin organisaatiosta, mutta oman talonkin kohdalta luokkaa 90% tekijöistä sijaitsee joko muissa rakennuksissa samalla kampuksella tai muualla maassa. Joten jos menisin konttorille työskentelemään omaan huoneeseeni, niin miten yhteistyö siitä oikein paranisi? Tietysti kasvokkain kannattaa nähdä aina silloin tällöin, mutta säännöllinen reissaaminen ympäriinsä ei varmaankaan olisi järkevää.
Oppimisen osalta viimeiset pari vuotta ovat varmaan olleet intensiivisimmät vuosikausiin — uudet aiheet ja uudet innostavat kolleegat ovat motivoineet ja auttaneet tässä prosessissa — tosin kuin se vanha samassa lokaatioissa kaavoihin kangistunut sisäänpäinlämpeävä hapannaamojen jengi, joka lähinnä halvaannutti kaiken ideoinnin. Luulenpa myös, että moni muu nykyisissä projekteissani työskentelevä tuntee oppineensa kaikenlaista uutta ja ideoiden lähteneen kuplimaan.
Toki nuorille uusille tulokkaille tilanne voi olla varsin hankala, jos ja kun lähimmät kolleegat ovat vain puhuvia päitä etäpalavereissa — ja tähän olisi tietysti hyvä miettiä toimivia järkeviä ratkaisuja.
Kun tutkittua tietoa etätyön vaikutuksesta työn tuottavuuteen ja yritysten menestykseen on niukanlaisesti, niin on houkutusta tarjota omia mielipiteitä vastaukseksi. Poliitikkoa vaivaa huoli, miten muutos vaikuttaa oman paikkakunnan menestykseen.
Etätyökulttuuri on vielä kehitysvaiheessa. Työnjohto, tiimit ja työntekijät hakevat toimivia rutiineja niin asiallisen kuin vapaammankin kanssakäymisen osalta.
Onko kissan värillä väliä, kunhan se pyydystää hiiriä?
Yksi tärkeä tekijä joka puoltaa etätöitä on päästöjen vähentämin. Tietenkään pelkästään senkään varaan ei päätöksiä pidä perustaa, mutta se pitää ottaa vakavasti!
Sitä perustellunpaa etätyön tekeminen kuitenkin on, mitä suurempi hiilijalanjälki sillä vältetään. Väitän että eniten siinä saavutettaisiin jos matkustamista vähentäisivät ensiksi ne jotka seilaavat ympäri maailmaa, eli varakkain osa kansasta ja ne jotka tekevät sitä kevyin perustein tehtäviinsä liittäen.
Kannattaa miettiä meneekö “työpaikalle” Vartiukseen kuten Orpo helikopterilla, höpisemään jotain tyhjänpäiväistä medialle kun saman voisi tehdä vaikka kotoa. Mutta kun vapaa matkustaminen houkuttaa niin vaikeaahan siitä on luopua jos vaan maksaa sille löytyy.
Jos jonkun mielestä itselle sopii etätyö, eikä se aiheuta lisää kustannuksia kenellekään tai haittaa muiden työskentelyä, niin mikä olisi syy miksi etätyötä ei kannattaisi suosia? Ja onhan turhan matkustamisen välttäminen työtä myös ilmastonmuutosta vastaan!
“Kannattaa miettiä meneekö “työpaikalle” Vartiukseen kuten Orpo helikopterilla, höpisemään jotain tyhjänpäiväistä medialle kun saman voisi tehdä vaikka kotoa. Mutta kun vapaa matkustaminen houkuttaa niin vaikeaahan siitä on luopua jos vaan maksaa sille löytyy.”
Orpo nyt on turhin ja kyvyttömin pääministeri vuosiin, ja tässä on aika monta huonoa jo ollut ennen häntä. Mutta silti hän on vain vielä näihin edellisiin huonoihin verrattuna rimanalitus. Suomalainen meritokratia on… anteeksi, sitä ei ole.
Orpo voitti vaalit, hän on hyvä siinä pelissä minkälaiseksi eritoten median sen on pedannut. Valitettavasti siinä pelissä menestyy karrikoiden he jotka valehtelevat härskeimmin.
Orpo onkin joko jäätävän hyvä kaksoisajattelija, että hän uskoo keskenään ristiriitaisiin asioihin jos hänen oma nousunsa sitä vaatii. Tai sitten on hän oscar-tason näyttelijä.
Vaalien alla Orpo väitti että Kokoomuksen veronalennuksia ei tehdä velaksi (todellisuudessa kaikki data ja ennusteet näyttävät että veronalennukset vähentävät julkisen sektorin tuloja ja lisäävät toteutuvaa alijäämää, eli veronalennukset tehdään velaksi).
Orpo väitti että työnteosta tehdään kaikille nykyistä kannattavampaa parantamalla kannustimia (todellisuudessa hallitus parantaa kannustimia vain hyväosaisille, vähätuloisille työnteon kannustimia heikennetään poistamalla sosiaalitukien suojaosuuksia, jolloin heille jää vähemmän työnteosta käteen).
Orpo väitti että hallitus suojelee Suomen luonnontilaiset metsät (todellisuudessa hallitus nyt painostaa suojelua valmistelevaa työryhmää esim. hallitusohjelmakirjauksilla, että kriteereitä tulkittaisiin tyyliin niin että käytännössä juuri mitään ei tarvitsisi suojella).
Orpo väitti että sote-sektori ei tarvitse enempää rahaa, vaan sen sijaan hänen hallituksensa tehostaa sotea miljardilla (oikeasti hallitus nyt kipuilee juuri sote-sektorin kanssa ja näyttää että kulut kasvavat juuri kuten vasemmisto asian suoraan vaalitenteissä sanoi, mitään tehostamista ei ole näköpiirissä ja tehostaminenkin tarvitsee alkuvaiheessa investointeja ja säästöt tulevat myöhemmin).
Ja niin edelleen. Ongelma tässä yhteiskunnan kannalta tietenkin on, että kun media välittää vain Orpon välittämiä valheellisia väitteitä, mutta ei kaiva ja kerro meille aiemmissa esimerkeissäni suluissa olevia faktoja, kansalaiset jäävät väärän tiedon varaan.
Politiikka on rikki, koska mediakin on rikki vallan vahtikoiran roolia arvioiden. Se yrittää takoa kustannustehokkaasti tulosta kuten muutkin bisnekset, mikä ei ole yhteiskunnan etu.
Jutut pitäisi tehdä näin, että politiikkojen väitteisiin tehtäisiin aina faktantarkistukset:
https://journalisti.fi/artikkelit/2023/09/viestintaministeri-lulu-ranteen-mielesta-media-kirjoittaa-perussuomalaisista-negatiivisesti-ranne-toivoo-monipuolisempaa-mediaa/
Sen sijaan ne tehdään 99% ajasta vaikkapa näin, missä poliittikko saa vapaasti määritellä koko narratiiviin eikä mitään hänen esittämiään väitteitä haastateta lainkaan:
https://yle.fi/a/74–20051527
Tälläisessä pelissä menestyy ne joille totuus on vain yksi väline työkalulaatikossa, tai lisämauste joilla tarvittaessa maustetaan itselle sopivia narratiivejä. Ei ole siis ihme että saamme maamme johtoon satusetiä joilla jalat eivät ole tukevasti maassa, vaan luvassa on ohutta yläpilveä ja ideologista sekasotkua jonka kylvämää kurjuutta tulemme niittämään vielä pitkään.
Viime viikolla hallituksemme antoi näytteen tiedevastaisuudesta ja ideologisuudesta:
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000009999707.html
Tällä viikolla hallituspoliitikot maalittavat apulaisoikeuskansleria koska hän puolusti lakiin perustuvaa päätöksentekoa:
https://twitter.com/MarjoOllikainen/status/1727332847101616478
Ville Ranta tiivisti asian hyvin ja ytimekkäästi:
https://www.iltalehti.fi/villeranta/a/f5f0c091-b2dd-41f4-b92f-b02cf40e8d7e
Tälläistä sekoilua tällä viikolla, saa nähdä minkälaista ensi viikolla. Toivottavasti kaikille on tässävaiheessa jo selvää että keisarilla ei ole vaatteita.
Etätyön vaikutus työn tuottavuuteen riippuu varmastikin erittäin paljon ensiksikin tehtävän työn luonteesta ja toisekseen työyhteisön koheesiosta.
Itse olen työskennellyt lähinnä laitevalmistuksen tuotekehityksen ja asiakastoimitusten parissa, jolloin etätyötä voi olla vain osa työajasta. Laitteen luokse on päästävä viettämään aikaa yhdessä porukalla, myös softaporukan osallistuessa.
Esihenkilölle on suuri helpotus, jos hän voi kiertää tapaamassa porukkaa paikan päällä ja saa ryhmäpalavereissa ihmiset samaan huoneeseen. Ilmapiiri on silloin aistittavissa, ei tarvitse arvailla.
Toinen juttu on siinä, että etätyö vaatisi ergonomiset työtilat kotiin, mikä edellyttää huomattavasti tilaa, joka taas maksaa. En oikein haluaisi käyttää puolta olohuonetta työpisteen rakentamiseen, eikä esimerkiksi sängyn alle piiloon taittuvia korkeussäädettäviä pöytiä tai ergonomisia työtuoleja ole kaupoista löytynyt hakemallakaan. Itse olen siksi lähtenyt siitä, että työnantaja järjestäköön ergonomiset työtilat omiin tiloihinsa ja vietän kotona aikaa lähinnä sairaana/puolikuntoisena.
Nämä huomioonottaenkin, työpaikoillani työntekijät (ylempiä toimihenkilöitä) ovat saaneet oman harkintansa mukaan tehdä etätöitä sen mukaan mitä työ sallii. Järkevä työnantaja tekee työpaikasta niin viihtyisän ja sijoittaa sen niin, että työntekijät haluavatkin tulla paikalle. Hyvään sijaintiin pääsee helposti julkisilla monesta suunnasta ja moni polkupyörällä tai kävellen (yleiset preferenssit näkee aika hyvin tyhjien toimitilojen määrästä ja tilojen vuokratasosta).
Tutkimuksissa on havaittu, että kokeneiden työntekijöiden tuottavuus on parantunut etätöihin siirtymisen jälkeen, mutta nuorten ja kokemattomien tuottavuuskehitys on ollut heikkoa—kyse ei ole pelkästään kahvitauoista, vaan ihan ylipäänsä työn yhteydessä käytävästä keskustelusta työasioista, neuvoista, ohjaamisesta ja verkostojen luomisesta. Eli juuri siitä avokonttorilla sermin yli keskustelusta, josta monet haluavat pakoon.
On ihan aito riski, että pitkän ajan tuottavuuskehitys kääntyy huonoon suuntaan, jos yritykset onnessaan ottavat kokeneista tekijöistä maksimimäärän tuottavuutta irti, ja samalla laiminlyövät uuden osaamisen kehittymisen. Aluksi voi tuntua lämpimältä kuin kusisi housuun pakkasella, mutta pitkän päälle voi käydä todella huonosti.
Onhan toki mahdollista että tekoäly kehittyy niin pitkälle, että ChatGPT tulevaisuudessa tarjoaa parempia neuvoja kuin kokenut kollega, mutta siinä vaiheessa asiantuntijatyön rooli muuttuu muutenkin aivan totaalisesti, ja kotiin jäädään ihan vaan työttömyyden vuoksi…
“Tutkimuksissa on havaittu, että kokeneiden työntekijöiden tuottavuus on parantunut etätöihin siirtymisen jälkeen, mutta nuorten ja kokemattomien tuottavuuskehitys on ollut heikkoa—kyse ei ole pelkästään kahvitauoista, vaan ihan ylipäänsä työn yhteydessä käytävästä keskustelusta työasioista, neuvoista, ohjaamisesta ja verkostojen luomisesta. Eli juuri siitä avokonttorilla sermin yli keskustelusta, josta monet haluavat pakoon.
On ihan aito riski, että pitkän ajan tuottavuuskehitys kääntyy huonoon suuntaan, jos yritykset onnessaan ottavat kokeneista tekijöistä maksimimäärän tuottavuutta irti, ja samalla laiminlyövät uuden osaamisen kehittymisen. Aluksi voi tuntua lämpimältä kuin kusisi housuun pakkasella, mutta pitkän päälle voi käydä todella huonosti.”
Etätyön painottaminen nyt on vain yksilökeskeisen liberalismin jatkumoa. Nämä henkilöt ajattelevat ainoastaan omaa etuaan. Mutta tälläinen minäminäminä-maailma tänne piti luoda minäminäminä-ihmisille.
Aijai että etätyönntekijät pahoja ja tyhmiä maalaisia ja lähityöntekijät älykkäitä parempia ihmisiä kaupunkilaisia
Oikeasti harva tekee vain etätöitä, suurin osa on lähitöissä 2–3 pv/vko
Mutta silti en enää tule keskustaan Helsingissä. Ei oo mitään tarvetta nykyään keskustan palveluille joita ei enää ole
Ainakin valtiolla kavereilla on melkein etätyöpakko. Kas kun ei oo enää kaikille edes deskejä olla siellä yhtä aikaa. Oikeasti molempi parempi. Lapsille Helsinki ei ole paras
Harvan työ on sellaista seurapiiriperhosen työtä mitä poliitikot ja lobbarit tekee. Ei se duuni parane siitä että menee konttorille ditä tietokonetta takomaan. Oikeasti monessa työssä ei myöskään tehdä huikeaa uraa, selvyyden oppiminen tapahtuu sitä konetta takoessa. Taitaa nyt olla rajallinen käsitys miten sosiaalisia työt ovat. Kaikki ei ole keksijöitä tai tutkijoita tai opettajia.
Oi miten ihanaa tänäänkin mennä valoisaan toimistoomme töihin. Siellä on mukavat säkkituolit, valoisat kokoushuoneet, hyvä kahvikone, välipalaksi hedelmiä rahkaa leipää vaikka mitä, ja tietenkin siellä on työkavereita, joiden kanssa mukava vaihtaa ajatuksia. Voi oppia uutta, voi neuvoa nuorempia, voi ihan vaan nauttia ihmisten seurasta.
Kotona ei olisi mitään näistä. Ja tarttisi itse käydä kaupassa.
En ymmärrä miksi jäisin himaan. Sehän olisi epämukavaa. Ja tulisi tehdyksi töiden ohella kotitöitä.
Työmatkalla metrossa voin lukea romaania ja töiden jälkeen mennä leffaan. Oi että!
Niin ja useimmiten työmatkaan fillarilla, jolloin saan tunnin liikuntaa päivässä. Sen verran on pakko terveyden vuoksi.
>“Goalla on paitsi halpaa, myös ihan mukava ilmasto.”
joskus oliko noin 30 vuotta sitten, tämä suomi-ilmasto on kylmä ja luminen. juhannuksenakin sataa jotain jäätävää. olisipa sitä lämpöä. mutta nykyisin nämä hellekesät tekee sen pitäisikö sitä muuttaa kylmempiin alueisiin, ehkä lappi tai huippuvuoret. kai ne netti ja etätyöt sielläkin toimii.
nyt on lunta mutta, onko näitä lumisia talveja tulevaisuudessa. ehkä ei tykkää 30 asteen pakkasista mutta haluaa nähdä myös lumisia talveakin.
Etätyön luonne tulee muuttumaan teknologian kehittyessä. Virtuaalitodellisuus ja metaverset siellä tuovat työpaikan toimiston kotiin ja tekee siitä paikasta riippumattoman. XR-lasien koko pienenee. Nyt jo on saatavissa aurinkolasien näköisiä XR-laseja. Kannattaa huomioida, ettei ole ympäristön kannalta kovinkaan hyvä juttu jos saastutetaan aiheuttamalla liikennettä toimistoihin sellaisissa työtehtävissä joita voisi kotonakin tehdä.
Toimisto metaversessä luo ihan saman tunnelman kuin olisi oikeasti muiden työntekijöiden kanssa samassa toimistossa. Siellä voi kohdata samalla tavalla muut työkaverit. Kokemus on täysin erilainen ja aidompi yhteisöllinen kokemus kuin esimerkiksi Teamsissa. Yksi esimerkki metaversestä löytyy kun etsii netistä hakusanalla spatial.io. Nokia on visioinut, että 6G verkkoa ei todennäköisesti enää pystyisi kännykällä käyttämään ollenkaan. Se olisi käytettävissä XR-laseilla. Hieman epäilen käykö näin.
Kuitenkin tulevaisuus on sitä, että kännykät jäävät pois ja virtuaalilasit tulevat tilalle.
Onnisuuko flirttailu ja intiimimmät kontaktit työpaikkahoidon kanssa jollain virtuaalilaseilla?
Olen jo eläkkeellä vakinaisesta työstä, mutta yhden pointin voisin lisätä. Keväästä 2020 olin käytännössä kokonaan lähitöissä eli kotikonttorilla, sitä ennen jo useamman vuoden olin suurimman osan ajasta kotikonttorilla. Kun ne henkilöt, joiden kanssa noina aikoina eniten tein töitä, olivat Ruotsissa, Liettuassa ja Intiassa, miten paljon paremmin olisin heidän kanssaan kehitellyt ideoita istumalla etäkonttorilla Helsingin vallilassa?
No, tunnustan sen, että korona-aikana kaipasin sitä viikon virkistyspäivää, jolloin sain syödä kunnolla buffetista ja samalla mahdollisesti tapasi tuttuja työelämän varrelta. Noiden tuttujen kanssa ei kyllä juurikaan puhuttu varsinaisia työasioita vaan harrastettiin normaalia maailman (firman) parantamista.
Minutkin pistettiin juuri ennen pandemiaa tiiimiin jossa minä olin ainoa Helsingin seudulta, ja kaikki yhteydenpito piti hoitaa lankoja pitkin mutta se johti lopulta tehokkuuden tippumiseen ja siihen ettei minulle enää ollut töitä.
Ne jotka ovat monta vuotta tehnyt etätöitä ja vastustavat toimistolle paluuta pelkäävät että tulee muutoksia joihin he eivät voi vaikuttaa. Tulee uusia ihmisiä, myös uusia esimiehiä jotka haluavat pitää tiiviimmin yhteyttä ja nähdä miten työ todellisuudesssa sujuu myös niiltä jotka ovat piiloutuneet kotikonttoreihin. Osa selviää muutoksista, osa ei. Sanoisin että suurin osa ei selviä. Tai muussa tapauksessa koko organisaaatio menettää tehonsa ja häviää kaikki kilpailut.