Olin aivan myyty kuunneltuani Sami Tissarin kirjan Krysa. En voi kirjasta paljon kertoa spoilaamatta sitä, sillä kirja koostuu pienistä eri ajankohtia koskevista palasista, jotka pikkuhiljaa kuroutuvat yhdeksi juoneksi. Näennäisesti irrallisten kertomusten kuroutuminen pikkuhiljaa yhdeksi kokonaisuudeksi toimi vaikuttavasti.
On kuin kirjailija olisi leikellyt kirjan pieniksi palasiksi ja heittänyt ne ilmaan ja poiminut satunnaisessa järjestyksessä. Tämä on nykykirjallisuudessa tuttu tehokeino, mutta kirja olisi ollut erinomainen myös perinteisesti kronologisesti esitettynä.
Ehkä sen voi spoilaamatta sanoa, että kirjassa esitetään nykyiselle historiallemme rinnakkaista historiaa. Tapahtumat alkavat 1970-luvulta ja kulminoituvat vuoden 2019 Neuvostoliitossa, siis todellakin Neuvostoliitossa.
Kirja alkaa siitä, kuinka kaikki on mennyt pieleen ja teollinen yhteiskunta on romahtanut. Kirjan minä kertoo, miten tähän on tultu.
Kirjassa on perinteistä, jopa kliseemäistä kerrontaa Neuvostoliiton korruptoituneisuudesta, juopoista miehistä ja tehottomuudesta.
Seikkaillaan suljetussa sotilaallisessa tutkimuslaitoksessa. Neuvostoliitto pääsee johtoon tekoälyn kehittämisessä ja hallitsee sen avulla itseään, kansalaisiaan ja myös Yhdysvaltoja.
Intia on valinnut toisen tien. Intialainen filosofia kohoaa myyttiseen osaan. Sanskriitinkielinen runo, itse asiassa kaksi runoa, muokkaavat historiaa.
Hyvän kirjan tuntee siitä, että kun sen lukeminen tai kuunteleminen on kesken, mieli siirtyy kirjan maailmaan. Näin minulle kävi todella vahvasti.
Sami Tinnari on luonut vaihtoehtoisen todellisuuden. Dekkareissa en siedä juonia, jotka eivät voisi olla mahdollisia. Tässä kirjassa kaikki on niin mahdotonta, että se on suorastaan kiehtovaa. Vaikka tätä maailmaa ei voi minun ahtaan ajatteluni mukaan olla olemassa, se on logiikaltaan kiehtova.
Esikoiskirjailijalta kova suoritus! Ja metsurilta. Ensiyrittämällä Finlandia-ehdokkaaksi!
Odotan jännittyneenä illan tuloksia.