Kapitalismin korjaus

Lib­er­aali markki­na­t­alous on nos­tanut voimal­la mai­ta vau­rauteen. Aluk­si kaik­ki meni myös sosi­aalis­es­ti hyvin. Suomes­sa tulo­erot supis­tu­i­v­at voimakkaasti. Melkein kaik­ki oli­vat voittajia.

Suun­ta kään­tyi 1980-luvun lop­ul­la kohti eri­ar­voisu­ut­ta. Kasvun hedelmät alkoi­vat kasautua osaa­jille ja omistajille.

Kehi­tys on ollut samalaista kaikissa teol­lisu­us­mais­sa. Per­in­tei­sis­sä hyv­in­voin­ti­val­tiois­sa menee kuitenkin parem­min kuin muual­la. Yhdys­val­lois­sa läh­es puo­let väestöstä on jäänyt osat­tomik­si reaalian­sioiden kasvus­ta jo liki 50 vuo­den ajan samal­la kun osaa­jat ovat voineet hin­noitel­la itsen­sä melkein miten vain.

Val­ta­vat tulo­erot ovat tut­tu­ja urheilus­ta ja musi­ik­ista. Työelämään on tul­lut yhä enem­män ammat­te­ja, jois­sa erot henkilöko­htaises­sa tuot­tavu­udessa vas­taa­vat ero­ja musi­ikin tuotannossa.

Suomes­sa tulo­erot eivät ole Gini-ker­toimel­la las­ket­tuna nousseet pari­in kymme­neen vuo­teen, vaik­ka moni kokee niiden kas­va­neen.  Tulo­ero­jen tasaisu­us on meil­lä yhä enem­män kiin­ni tulo­jen uudelleen jaos­ta vero­tuk­sen ja tulon­si­ir­to­jen avul­la. Erot tuotan­non­tek­i­jä­tu­lois­sa ovat kasvavat.

Tunne eri­ar­voisu­u­den kasvus­ta saat­taa johtua itse­tun­non ja tule­vaisu­u­den näkymien heikken­e­mis­es­tä. Moni ylpeä ammat­timies on menet­tänyt arvoste­tun asemansa.

Poli­it­tis­es­ti räjähdysh­erkkää on korkea­palkkaisten asiantun­ti­jatöi­den keskit­tymi­nen muu­ta­man yliopis­tokaupun­gin alueelle. Syr­jäseuduil­la katkeroitunei­den on help­po löytää toisensa.

Lib­er­aali demokra­tia ei selviä tästä ilman kap­i­tal­is­min kor­jaus­ta. Val­lanku­mous on hel­poin­ta tehdä vaal­i­u­urnil­la. On tehtykin. Brex­it, Trump, Puolan, Unkarin ja Turkin taan­tu­mi­nen autoritääriseen hallintoon, oikeistopop­ulis­tistien men­estys Pohjo­is­mais­sa nyt esimerkiksi.

Tulo­ero­jen tasaami­nen on vält­tämätön­tä mut­ta se ei riitä, ei ole riit­tänyt Suomes­sakaan.  Ihmiset halu­a­vat olla ylpeitä työstään.

Kap­i­tal­is­mi pitäisi kor­ja­ta taval­la, joka ei tuhoaisi markki­noiden toimintaa.

Ran­skan yhtynyt vasem­mis­to halu­aa nos­taa min­imi­palkkaa, laskea eläkeiän 60 vuo­teen ja sään­nöstel­lä tärkeimpi­en elin­tarvikkei­den hintoja.

Vaa­timus­lista on ymmär­ret­tävä, mut­ta ongelmallinen.

Yleinen eläkeiän lasku tarkoit­taisi, että paljos­ta muus­ta hyvästä joudut­taisi­in luop­umaan sen rahoit­tamisek­si. Toisaal­ta on vaa­timuk­sen takana point­ti: sosi­aal­is­ten ter­vey­sero­jen vuok­si köy­hä kansa ei juuri ehdi hyö­tyä eläke­mak­su­is­taan, kos­ka kuol­e­vat paljon hyväo­saisia nuoremp­ina. Voisiko eläkeikä määräy­tyä alako­htais­es­ti? Mitähän Aka­va sanoisi, jos aka­teemi­sis­sa ammateis­sa eläkeikä olisi työläisam­mat­te­ja korkeampi?

Entä elin­tarvikkei­den hin­tasään­nöste­ly? Leipäjonot takaisin? On parem­pi tukea ostovoimaa kuin sään­nöstel­lä hintoja.

Kaiken keskiössä on taloudelli­nen tasa-arvo. Min­imi­palkan nos­to on ajatuk­se­na ymmär­ret­tävä, mut­ta voi tuho­ta monia sel­l­aisia palvelu­alan työ­paikko­ja, joi­hin ihmiset kel­paa­vat ilman eri­tyisk­oulu­tus­ta. Tämä ansa on Ran­skas­sa tiedostet­tu kauan sit­ten ja niin­pä siel­lä tue­taan mata­la­palk­ka-alo­jen työ­nan­ta­jia sosiaaliturvamaksuhelpotuksilla.

Työn hin­nan sormeilun sijas­ta kan­nat­taa erot­taa palka­nsaa­jan ansio­ta­so työn hin­nas­ta verot­ta­mal­la ja subventoimalla.

Kätev­in­tä olisi soveltaa täy­den­täviä tulon­si­ir­to­ja, kuten tehdään Yhdys­val­lois­sa vero­hyvi­tysjär­jestelmän (Earned Income Tax Cred­it) avul­la, mut­ta työn­tek­i­jän itse­tun­to saat­taa vaa­tia, että tuki mak­se­taan hänelle työ­nan­ta­jan kaut­ta palkkana.

Hitaat tren­dit ovat vaar­al­lisimpia, kos­ka koskaan ei ole oikea aika puut­tua niihin. Työelämän kas­va­va eri­ar­voisu­us on yksi tällainen.

 

Kir­joi­tus on julka­istu vieraskolumni­ni Talouselämä-lehdessä