Liberaali markkinatalous on nostanut voimalla maita vaurauteen. Aluksi kaikki meni myös sosiaalisesti hyvin. Suomessa tuloerot supistuivat voimakkaasti. Melkein kaikki olivat voittajia.
Suunta kääntyi 1980-luvun lopulla kohti eriarvoisuutta. Kasvun hedelmät alkoivat kasautua osaajille ja omistajille.
Kehitys on ollut samalaista kaikissa teollisuusmaissa. Perinteisissä hyvinvointivaltioissa menee kuitenkin paremmin kuin muualla. Yhdysvalloissa lähes puolet väestöstä on jäänyt osattomiksi reaaliansioiden kasvusta jo liki 50 vuoden ajan samalla kun osaajat ovat voineet hinnoitella itsensä melkein miten vain.
Valtavat tuloerot ovat tuttuja urheilusta ja musiikista. Työelämään on tullut yhä enemmän ammatteja, joissa erot henkilökohtaisessa tuottavuudessa vastaavat eroja musiikin tuotannossa.
Suomessa tuloerot eivät ole Gini-kertoimella laskettuna nousseet pariin kymmeneen vuoteen, vaikka moni kokee niiden kasvaneen. Tuloerojen tasaisuus on meillä yhä enemmän kiinni tulojen uudelleen jaosta verotuksen ja tulonsiirtojen avulla. Erot tuotannontekijätuloissa ovat kasvavat.
Tunne eriarvoisuuden kasvusta saattaa johtua itsetunnon ja tulevaisuuden näkymien heikkenemisestä. Moni ylpeä ammattimies on menettänyt arvostetun asemansa.
Poliittisesti räjähdysherkkää on korkeapalkkaisten asiantuntijatöiden keskittyminen muutaman yliopistokaupungin alueelle. Syrjäseuduilla katkeroituneiden on helppo löytää toisensa.
Liberaali demokratia ei selviä tästä ilman kapitalismin korjausta. Vallankumous on helpointa tehdä vaaliuurnilla. On tehtykin. Brexit, Trump, Puolan, Unkarin ja Turkin taantuminen autoritääriseen hallintoon, oikeistopopulististien menestys Pohjoismaissa nyt esimerkiksi.
Tuloerojen tasaaminen on välttämätöntä mutta se ei riitä, ei ole riittänyt Suomessakaan. Ihmiset haluavat olla ylpeitä työstään.
Kapitalismi pitäisi korjata tavalla, joka ei tuhoaisi markkinoiden toimintaa.
Ranskan yhtynyt vasemmisto haluaa nostaa minimipalkkaa, laskea eläkeiän 60 vuoteen ja säännöstellä tärkeimpien elintarvikkeiden hintoja.
Vaatimuslista on ymmärrettävä, mutta ongelmallinen.
Yleinen eläkeiän lasku tarkoittaisi, että paljosta muusta hyvästä jouduttaisiin luopumaan sen rahoittamiseksi. Toisaalta on vaatimuksen takana pointti: sosiaalisten terveyserojen vuoksi köyhä kansa ei juuri ehdi hyötyä eläkemaksuistaan, koska kuolevat paljon hyväosaisia nuorempina. Voisiko eläkeikä määräytyä alakohtaisesti? Mitähän Akava sanoisi, jos akateemisissa ammateissa eläkeikä olisi työläisammatteja korkeampi?
Entä elintarvikkeiden hintasäännöstely? Leipäjonot takaisin? On parempi tukea ostovoimaa kuin säännöstellä hintoja.
Kaiken keskiössä on taloudellinen tasa-arvo. Minimipalkan nosto on ajatuksena ymmärrettävä, mutta voi tuhota monia sellaisia palvelualan työpaikkoja, joihin ihmiset kelpaavat ilman erityiskoulutusta. Tämä ansa on Ranskassa tiedostettu kauan sitten ja niinpä siellä tuetaan matalapalkka-alojen työnantajia sosiaaliturvamaksuhelpotuksilla.
Työn hinnan sormeilun sijasta kannattaa erottaa palkansaajan ansiotaso työn hinnasta verottamalla ja subventoimalla.
Kätevintä olisi soveltaa täydentäviä tulonsiirtoja, kuten tehdään Yhdysvalloissa verohyvitysjärjestelmän (Earned Income Tax Credit) avulla, mutta työntekijän itsetunto saattaa vaatia, että tuki maksetaan hänelle työnantajan kautta palkkana.
Hitaat trendit ovat vaarallisimpia, koska koskaan ei ole oikea aika puuttua niihin. Työelämän kasvava eriarvoisuus on yksi tällainen.
Kirjoitus on julkaistu vieraskolumnini Talouselämä-lehdessä
Hyviä huomioita Osmolta. En kuitenkaan laskisi Pohjoismaiden oikeistopopulistejä samaan porukkaan Puolan, Unkarin ja Turkin poliittisten puolueiden kanssa joska Puolan, Unkarin ja Turkki eivät ole olleet demokraattisia monipuoluevaltioita paitsi Turkin kohdalla 1950-luvulta asti (Turkin tasavalta perustettiin 1924) ja sielläkin demokratian kehitys katkesi kaksi kertaa sotilasvallankaappaukseen ensimmäistä kertaa vuonna 1961 ja toisen kerran 1980. Puolan ja Unkarin tie demokratiaan 1980-luvun lopilla oli neuvoteltu kiintiöjärjestelmä jossa kommunistit saivat pitää tietyn paikan maiden parlamenteissä kunnes vuonna 1991 oli Puolassa ja Unkarissa ensimmäiset vapaa vaalit ilman kiintiöitä kommunisteille. Itse asiassa taloudellisesti 1990-luvulla Unkari oli paljon paremmassa taloudellisessa tilassa kuin Puola joka oli Ukrainan kanssa verratavissa oleva kansantalous. Puola avasi talouden ja investoinit saksalaisille firmoille ja Ukraina taas loi oligarkkitalouden Venäjän mallin mukaan.
Pohjoismaiden oikeistopopulisteille kansankoti ajattelu joka leimaantuu 1950-luvulle on ollut perinteisen populistisen nostalgian siemen ja Suomessa se on maaseudun autiutuminen 1970-luvulla. Maahanmuutto nousi myöhemmin teemaksi ja Perssuomalaiset hiukan kopioivat Tanskan kansanpuoluetta tässäkin kohtaa. Ruotsidemokraatit ovat eri ryhmä koska sen juuret ovat Ruotsin uusnatsijärjestöissä joita ei kielletty Ruotsissa toisin kuin uusnatsijärjestöt ovat kielletty Norjassa, Tanskassa ja Suomessa.
Brexit ovat erittäin hyvä esimerkki siitä itse asiassa kuin Britanniassa molempien valtapuolueiden puheenjohtajat ovat vuosien varrelta edustaneet yksityiskoulujen kasvatteja muutamia poikkeuksia mukaan lukien. Eeva Lennonin uusi tietokirja Kuuluuko Englanti Eurooppaan (Karisto 2021) avaa mielenkiinotoisella tavalla Britannian tietä Euroopan integraatiossa 1950-luvulta 2020-luvulle. Kaksipuoluejärjestelmä tuottaa Brexitin kaltaisia ratkaisua helpommin kuin monipuoluejärjestelmä
Oden kirjoitus ”Kapitalismin korjaus”on Suomen nykytilanteeseen nähden osuva.
Katson tätä globaalin kilpailun näkökulmasta, joka mielestäni on se ainut oikea. Ode tuossa koettaakin sen pintaa raapaista. Pohdinta pelkästään Suomen sammakkoperspektiivistä tai mailmanparantamisen / vihreän siirtymän suunnasta vie varmuudella kasekseen.
Nyt olemme keskellä rajua talouskriisiä ja nopeatahtista markkinaosuuksien uusjakoa.
Nykyisin tämä taistelu nähdään usein demokraattisten / markkinaliberalismin,
kuten USA:n ja EU:n sekä diktatuurien varsinkin Kiinan välisenä.
Näyttää siltä, että sekavasti johdettu EU ja varsinkin surullisella tavalla vuosikymmeniksi paikalleen jämähtänyt Suomi ovat häviäjien joukossa.
USA:n tilannetta on tällä hetkellä vaikea arvailla, mutta sen talouden dynaamisuus ja uuden tekniikan kehittämiskyky antavat aihetta optimismiin.
Näen kuitenkin niin, että verokeitaista käsin toimivat suuret globaaliyhtiöt vievät lopulta voiton.
Nuo yhtiöt toimivat varsin vapaasti kansallisten rajojen yli, niillä on valtavat kassavarat, käytössään viimeisin tekniikka ja automatisoitu toiminnanohjaus, sekä pätevin / ketterä johto. Ne hakevat 24/7 parasta tuottoa varoilleen kaappaamalla paikalleen jämähtäneitä / kilpailukyvyttömiä markkinoita.
Tällä tavalla ne voittavat mennen-tullen poliitikkojen / byrokraattisesti / hitaasti johtamat maat ja niiden markkinat.
Onko Suomella sitten enää ollenkaan toivoa tässä brutaalissa taistelussa?
Kyllä on!
Suomalaisten pitää kuitenkin ensin nyt tunnustaa, että sosialistinen, murhaavasti verottava talouskokeilumme on epäonnistunut, samoin kuin kaikkialla muuallakin.
On siis tehtävä Suomen ”kapitalismin korjaus” markkinatalouden ehtojen mukaan näin:
Maan etua vastaan toimivalta ay-liikkeeltä on otettava sen kaappaama talousvalta pois ja antaa se takaisin maamme hallitukselle ja eduskunnalle, lopetettava holtiton velanotto ja trimmattava julkishallinto kantokykyämme vastaavaksi.
Nyt on pakko ajaa itsekään tehokkaasti Suomen etua, niin kuin muutkin ajavat härskin juonikkaasti omaansa.
On heitettävä kehiin Suomen ylivoimatekijät, joita ovat seuraavat:
1) Uniikki kykymme vastuutaottavaan ja tuloksekkaaseen tiimityöhön
2) Uuden tekniikan kehittäminen ja käyttöönotto
3) Erinomainen koulutusjärjestelmämme, joka pitää nyt nopeasti päivittää takaisin maailman huipulle
4) Luontinen rehellisyytemme ja ei-korruptoitunut hallintomme
Ja vielä: On annettava 300 000 pk-yrittäjällemme mahdollisuus vaurastua, ottaa lisää riskiä, investoida uuteen tekniikkaan ja työllistää merkittävä osa n. 400 000 työttömästämme.
Tässä suosittelen Saksassa hyväksi koettua 1 – 2 vuotista työharjoittelua yrityksissä. Siinä ihminen oppii käytännössä uuden ammatin ja saa osallistua stimuloivaan työyhteisöön.
Seppo Korppoo, 30+ vuotta 24/7 pk-vientiyrittäjänä, joka on huolissaan isänmaansa hyvinvoinnista ja turvallisuudesta.
Yhdyn Seppo Korppoon näkemyksiin siitä mitkä ovat Suomen vahvuudet noiden 4 kohdan listassa.
Ihmettelen kuitenkin miksi Seppo Korppoon mielestä Suomessa olisi jonkinlainen epäonnistunut sosialistinen kokeilu käynnissä kun Seppo Korppoo kuiten tunnistaa vahvuudet jotka tulevat sille kohdissa 2 (Uuden tekniikan kehittäminen ja käyttöönotto) ja 4 (ei -korruptoitunut hallinto) joita myös Seppo Korppoo kehuu. Eihän epäonnistuneessa valtiossa ole valtionhallinto mitenkään vähemmän korruptoitunut kuin toimivassa valtionhallinnossa?
Yritysten verotusta ja muutenkin työnverotusta on laskettava eikä kiristettävä .
Yritysten on myös kannettava vastuut niiden omista taloudellisista tappioista. Ulkopuolta aiheutetut tappiot ovat toinen asia. Luottamus yrityksiin säilyy ja pysyy asiallisesti kun ne hoitavat henkilöpolitiikan mallikaasti . Syyttämällä valtiovaltaa ja kaiken maailman Koiviston ajan talouspoliittisia seminaareja ei auta enää koska ne eivät tehneet mitään isoja dramaattisia päätöksiä vaan kyseessä oli tavallinen talouspoliittinen seminaari.
Ay-liikeellä on oikeuslakkoihin ei poliittisia lakkoja pitäisi välttää aina kun on kyseessä on kokonaisuudesta.
Korppoon epäonnistumisesta ei voi päätellä yhteiskunnan epäonnistuneen.
Fidelille kommentti että myös ay-liike on jarruttanut sosiaaliturvanjärjestelämän uudistamista. Viimeksi Satakomiteassa josta Osmo Soininvaara kirjoittaa uudessa kirjassaan
Fidelille muistutus siitä että Vasemmistoliitto ja SDP vastustivat aktiivimallia kun olivat oppositiossa 2015-2019 ja yksi keskeinen vaalilupaus oli lakkauttaa aktiivimalli mutta eikös vain aktiivimallia jatkettiin budjetti riihessä 2020. Muistan oikein hyvin kuinka Paavo Arhinmäki ja Li Andersson myönsivät että päätös ei ollut Vasemmistoliitolle helppo. Tosin aktiivimallin lopettamista vaati SDP mutta sitä laajennettiin työministeri Tuula Haataisen toimesta. Samaan ajankohtaan SDP poisti eläkeputken sen jälkeen kun ay-liike ja työnantajat eivät päässeet yksimielisyyteen eläkeputken poistosta. Siis tälläisiä uudistuksia SDP ja Vasemmistoliitto tekevät koska Keskustapuolue taustalla painostaa uhkaamalla lähteä hallituksesta.
”Tunne eriarvoisuuden kasvusta saattaa johtua itsetunnon ja tulevaisuuden näkymien heikkenemisestä. Moni ylpeä ammattimies on menettänyt arvostetun asemansa.
Poliittisesti räjähdysherkkää on korkeapalkkaisten asiantuntijatöiden keskittyminen muutaman yliopistokaupungin alueelle. Syrjäseuduilla katkeroituneiden on helppo löytää toisensa.”
Itse arvioisin että Sosiaalinen Media on tuonut tuloerot selkeämmin näkyviin, jolloin menestyvät pystyvät helpommin esittelemään menestystään, ja sitten heikommin menestyvät näkevät helposti oman kuoppansa suhteessa muihin. Samalla SoMe on mahdollistanut paremman verkottumisen ja keskustelun nimenomaan alempien sosioekonomisten ryhmien ihmisiltä. Aikasemmin mediat olivat tavallaan paljon suoremmin eliitin ohjauksessa kun TV, Radio ja Sanomalehdet olivat tällaisia hyvin keskitettyjä medioita, joissa keskustelu ei todellakaan vastannut mitään demokratian ihanteita – toisin kuin nykyinen SoMe. Nykyisellä eliitillä ei ole samanlaista kontrollia siihen miten alempien sosioekonomisten ryhmien ihmiset saavat tietoa ja vuorovaikuttavat keskenään.
Tuloerot ovat eri asia kuin varallisuuserot. Jos omistat kiinteän maaomaisuuden kasvukeskuksessa olet paremmassa asemassa kuin jos omistat useiden yhtiöiden osakkeita pörssissä koska pörssi voi romahtaa vaikka huomenna. Maanarvo on pysynyt korkealla kasvukeskuksessa .Ongelma voi olla myös haja-sijoitusalueella kun vapaa-ajanasuntojen tontit nousevat niin kovasti että paikaillisten asukkailla ei ole enää varaa ostaa kiinteistöjä edes haja-sijoitusalueella. Tämä trendi näkyy jo Etelä-Englannissa jopa köyhemmillä maakunnissa kuten Cronwallissa.
Suomessa on ihan eri markkinat vapaa-ajan asunnoille. Saimaan rannan sähköistetty hirsihuvila maksaa satoja tuhansia, kilometrin päässä oleva kuivan maan pientalo tien varressa 10.000-40.000 euroa. Tarjontaa viimeksimainituista on moninkertaisesti kysyntään nähden. Samoin seutukaupunkien keskustoissa on erittäin edullisia asuntoja.
Olen päinvastaista mieltä mahdollisuuksista ohjata ja kontrolloida keskustelua. Somen keskustelua dominoi IS, IL, HS ja YLE kirjoituksineen. Lukuisat keskustelut peesaavat niiden sisältöjä. Enintään kolminumeroinen määrä median ammattilaisia ohjaa hyvin vahvasti sitä, mistä muu Suomi puhuu. En tiedä, vastaako some demokratian ihanteita keskusteluineen. Somessa jokainen ääni nimenomaan ei ole yhdenvertainen – paitsi ehkä korkeintaan anonyymeissä kommenteissa. Mutta kasvollisessa somessa ei demokraattista yhdenvertaisuutta eri äänten suhteen ole.
Verkkolehti Uudella Suomella on myös merkittävä rooli julkisessa keskustelussa
Miten tilanne on sinun mielestäsi muuttunut verrattuna aikaan ennen internettiä ja SoMea sitten?
Ja.. sen lauluja laulat kenen ”leipää” syöt. Politiikassa pärjää aina ne hyvin jotka lupaavat näihin vaikeisiin ongelmiin helppoja ratkaisuja.
Mitään helppoja ratkaisu ei Osmo Soininvaara esitä. Ranskan eläkeikän alentamisella ei Soininvaara innostu vaikka idea taustalla olisi perustelua koska eläkeiden jatkuvuus on myös osa kansantalouden katkuvuutta. Työllistämiselle on ratkaisuja jos niitä halutaan käyttää. Muut Pohjoismaat ovat ottaneet monia uudistuksia käyttöön joten miksi Suomessa ei voisi tehdä samoin?
”Muut Pohjoismaat ovat ottaneet monia uudistuksia käyttöön joten miksi Suomessa ei voisi tehdä samoin?”
Koska työnantajapuoli haluaa vain noukkia rusinat eri maiden käytännöistä.
Jos osaisin kirjoittaa paremmin, niin kuvailisin tätä samaa asiaa eri ikäryhmän näkökulmasta. Tässä kirjoituksessa eläkeikäinen kirjoittaa viisikymppisistä. Itse yrittäisin kirjoittaa siten, että nelikymppinen kuvaa nuoria ja nuoria aikuisia.
Katkeroituminen on hyvä sana, mitä Osmokin tuossa aiemmin käyttää. Sen juurisyy on kuitenkin yhteiskunnan vahvassa epäoikeudenmukaisuudessa eikä siinä, että jonkun duuni on parempi kuin jonkun toisen. Tässä on kysymys ihmisarvosta. Rakennamme koko ajan enemmän ja enemmän syrjiviä rakenteita, joihin törmäävät pääasiassa meidän lapset ja nuoret sekä maahanmuuttajat.
Hyvä esimerkki meidän nyky yhteiskunnasta on se, että 10-18 vuotiaat olivat systemaattisesti pois suljettuina terveydenhuollon palveluista korona-ajan. Heidän kohdalla puolesta asiointi ei onnistunut eikä onnistu vieläkään. Vaikka lähempänä täysi-ikäisyyttä olevat voisivatkin hoitaa omia asioitaan, niin poliisilta ei saanut aikaa passin tai henkilökortin hankkimiseen, jotta olisi saanut pankista vahvan tunnistautumisen välineet terveydenhuollon palveluiden käyttämiseen. Ja kun koronaan viitataan, niin koko testirumbaan, mikä yhteiskuntaa leimasi, sai osallistua ainoastaan ne, joilla oli yksityisauto tai olivat kotisairaanhoidon palveluksessa. Julkisilla ei saanut mennä testipaikkaan ja paikat oli vain ”drive in”. Aja siinä sitten paikalle ilman sitä autoa.
Toinen hyvä esimerkki tulee koululaitoksesta. 2002 syntynyt maksaa kaiken ja 2003 syntyneelle kaikki on ilmaista. Koulu uhkasi poliisilla, kun 2002 yritti ottaa vuotta nuoremmille tarjolla olleita maskeja. Laatikko kun on kallis ja koulun kesken jääminen pelkän kymmenen euron maskipaketin vuoksi ei varmaan olisi maksanut mitään? Oppilaita laitettiin kotiin puuttuneen maskin vuoksi.
”Tunne eriarvoisuuden kasvusta saattaa johtua itsetunnon ja tulevaisuuden näkymien heikkenemisestä.”
Tässä ei ole kyse pelkästä tunteesta. Eriarvoisuuden kasvua ruokitaan ja myös lainsäädäntöä muokataan sellaiseksi, että kansalaisten vaikuttamisen keinoja omissa asioissa viedään pois. Meillä on aina ollut huonoa lainsäädäntöä, mutta halu käyttää sitä kansaa vastaan on syntynyt vasta viime vuosikymmenillä
”Suomessa tuloerot eivät ole Gini-kertoimella laskettuna nousseet pariin kymmeneen vuoteen, vaikka moni kokee niiden kasvaneen. Tuloerojen tasaisuus on meillä yhä enemmän kiinni tulojen uudelleen jaosta verotuksen ja tulonsiirtojen avulla. Erot tuotannontekijätuloissa ovat kasvavat.”
Gini-kertoimen laskenta on perustunut niin puutteelliseen dataaan, että siitä on menneen ajan osalta vaikea päätellä paljoakaan. Tulorekisterin myötä data on parantunut olennaisesti. Ongelmia datassa silti yhä paljon, kun laskenta tehdään verohallinnon verotettavien ansio- ja pääomatulojen tiedoilla + sosiaalietuustiedoilla. Esimerkiksi listaamattomien yhtiöiden osinkotuloista on verotettavaa tuloa vain 25 %, jolloin tuloista sellaisista tuloista huomioidaan Suomessa Gini-kerrointa laskettaessa vain neljännes. Verottomat etuudet, joiden määrä on kasvanut jatkuvasti, puuttuvat Suomen Gini- laskelmasta kokonaan. On silti olennainen tuloero, jos toisella on täydet terveyspalvelut vapaa-ajan vakuutuksineen työnantajan laskuun + kulttuuri- ja liikuntaseteleitä maksimimäärä + maksimaalinen lounasetu + työsuhdepyörää + työnantajan maksamat silmälasit + sitä sun tätä, josta mitään Gini-kerroinlaskenta ei huomioi.
Gini-laskenta ei huomioi sitä, että reaalimaailmassa tehdään verosuunnittelua. Esimerkiksi itse olen siirtynyt korkosijoittamisessa tekemään sijoitukset holding-yhtiön kautta, koska korkosijoitusten henkilökohtainen verovähennysoikeus on Suomessa henkilökohtaisen verotuksen puolella niin epäselvä ja vaikea raportoinnin kannalta holding-yhtiön kautta tehtyihin sijoituksiin verrattuna. Sivuvaikutuksena pääsee pienemmällä verotuksellakin. Niin on tehnyt tilastojen mukaan moni muukin. Moni sijoittaa nykyään myös esim. osakesäästötileille, sijoitusrahastoihin, sijoituskuoriin jne. Nostamatta jätettyä omaisuuden arvonkasvua ei Gini-kerroin tunne, vaikka tilastojen mukaan ihmisten varallisuuden noususta jatkuvasti isompi osa on siirtynyt palkkatuloista varallisuuden arvonnousun puolelle. Myös esimerkiksi perinnöt, ennakkoperinnöt, lahjat ja myyntivoitot puuttuvat Ginin laskentapohjasta.
Ginin laskentapohja on yhä niin vajaa, että sen pohjalta on vaikea päätellä tuloerojen todellista määrää, eikä kokonaiskehityksen suuntakaan näy välttämättä luotettavasti.
Liityn keskusteluun myöhäisheränneenä, mutta ajattelin tuoda uude näkökulman, jos kiinnostaa.
Arman Alizad tutustuu eri ammatteihin tv-sarjassaan Arman Pohjantähden alla. Hän keskusteli Levyseppähitsaaja-jaksossa pitkän linjan ammattilaisen kanssa.
Levyseppähitsaaja oli aloittanut työt suoraan ammattikoulusta valmistuttuaan 1970-luvulla ja lähestyi eläkeikää. Arman Alizad kysyi myös palkasta. Levyseppähitsaaja totesi, ettei palkalla voi kehua.
Jäin vähän ihmettelemään. Mitenkähän levyseppähitsaajan palkka on kehittynyt suhteessa vaikkapa opettajan, sairaanhoitajan tai Helsingin pormestarin palkkaan vuodesta 1970?
Kuitenkin levyseppähitsaaja kilpailee töistä kiinalaisen, puolalaisen ja saksalaisen levyseppähitsaajan kanssa.
Ennen vanhaan Suomen taloutta kuvattiin kahden sektorin kautta. Toinen kilpailee maailman kanssa töistä, toinen on suljettu kansainväliseltä kilpailulta, esimerkiksi lähes koko julkinen sektori.
Kun meillä vielä oli oma valuutta, niin palkkasuhteita voitiin muuttaa devalvaatiolla. Jos devalvoitiin 10%, kaikki palkat alenivat 10 % suhteessa esimerkiksi Saksan palkkoihin. Kun on sama valuutta, vastaavaa korjaus neuvotellen on erittäin vaikeaa, kuten on nähty.
Devalvaatio korjasi myös sisäisiä palkkasuhteita, kun vientiteollisuuden palkat nousivat nopeammin kuin julkisen sektorin. Nyt myös kotimaan sisäisten palkkasuhteiden muuttaminen on erittäin vaikeaa, kuten viimeisimmällä kunta-alan kierroksella on koettu.
Viime vuoden heinäkuussa päättyneen EU:n sisäisen vapaakaupan voisi palauttaa.
Monet firmat ovat perustaneet pöytälaatikkofirman britteihin ja myyvät sieltä EU-alueelle, kun EU:n sisäinen kauppa ei enää onnistu. On erikoista tilata Saksasta, kun toimituksen pitää tulla briteistä, jotta saadaan suomen byrokratia kierrettyä.
Nuo pöytälaatikkofirmat on perustettu Pohjois-Irlantiin pääasiassa koska siellä ei tarvitse samaa byrokratiaa mitä tarvitaan muualla Britanniaa. Britannian ja Euroopan unionin välinen Pohjois-Irlannin protokolla sallii tämän.