2020-luvun hyvinvointipolitikka (13): Miten markkinaehtoiset palkat määräytyisivät

Sivut 281–302

Aloita­mme tekemäl­lä epäre­al­is­tisia ole­tuk­sia ja pois­ta­mal­la ne yksi toisen­sa jälkeen

Jos kaik­ki ihmiset voisi­vat tehdä ris­ti­in tois­t­en­sa työtä ja kaik­ki työt koet­taisi­in yhtä mukaviksi, syn­ty­isi täy­delli­nen samapalkkaisuus.

Jos toiset työt ovat halu­tumpia kuin toiset ja kaikkien pref­er­enssit ovat samat, päädyt­täisi­in siihen, että palk­ka olisi halu­tuis­sa töis­sä mata­lampi kuin ikävis­sä, niin kuin oikein onkin. Tilanne on edelleen täysin tasa-arvoinen, kos­ka jos joku on tyy­tymätön osaansa, hän voi vaihtaa.

Jos edelleen kaik­ki osaisi­vat tehdä kaikkea, mut­ta pref­er­enssit muka­van työn suh­teen eroaisi­vat, tilanne ei olisi enää täysin tasa-arvoinen, mut­ta kuitenkin paras mah­dolli­nen. Onnen Pekka olisi se, joka pitää työstä, jota muut inhoa­vat. Hän pää­sisi unel­ma-ammat­ti­in­sa ja saisi sen lisäk­si mui­ta parem­paa palkkaa. Jot­ka taas halu­aisi­vat samaan unel­ma-ammat­ti­in liian mon­en muun kanssa, jou­tu­isi­vat tin­kimään palka­s­taan paljon päästäk­seen siihen tai tyy­tymään vähem­män tyy­dyt­tävään työhön. Työ­paikat meni­sivät erään­laisen suh­teel­lisen edun peri­aat­teen mukaan niille, jot­ka juuri sitä työtä eniten arvostavat.

Alueel­liset pref­er­enssit näkyvät niin, että siel­lä, mis­sä on vähem­män työ­paikko­ja kuin halukkai­ta asu­jia, palkkata­so jäisi alem­mak­si kuin siel­lä, mis­sä olisi paljon työ­paikko­ja ja vähän halukkai­ta asu­jia. Vähän täl­laista on työ­markki­noil­la nyt­ki havait­tavis­sa, joskin asumisen hin­ta tuo tähän oman ulottuvuutensa.

Eri­ar­voisi­in työ­markki­noi­hin päädymme, kun pois­tamme ole­tuk­sen, että kaik­ki osaa­vat kaikkea.

Tuottavuuden nousu ja markkinapalkat

Julkises­sa keskustelus­sa tois­tuu usein väite, että alan tuot­tavu­u­den nousu antaa mah­dol­lisuuk­sia nos­taa siel­lä palkko­ja. Näin työ­markki­nat eivät toi­mi eikä se olisi edes oikeu­den­mukaista. Pitäisikö hoita­jien palkko­jen olla 50-luvun tasol­la vain kos­ka hoito­työssä tuot­tavu­u­den nos­tamien on hankalaa+

Siir­ryt­täessä kirveistä ja jus­teereista moni­toimikoneisi­in tuot­tavu­us on nous­sut puunko­r­ju­us­sa monikym­menker­taisek­si, mut­ta met­surien ansio­ta­so ei ole monikym­menker­tais­tunut. Jos vain yhdel­lä met­suril­la olisi har­vesteri ja muil­la kirveen­sä ja jus­teerin­sa, tuo yksi onnekas olisi upporikas.

Itse asi­as­sa tuot­tavu­u­den voimakas nousu jol­lain alal­la luo pikem­minkin painei­ta palkko­ja kohtaan, kun väkeä tarvi­taan vähemmän.

Tuot­tavu­u­den nousu mil­lä alal­la hyvän­sä nos­taa peri­aat­teessa kaikkien reaalian­sioi­ta, jos kil­pailu toimii ja tuot­tavu­u­den nousu alen­taa hintoja.

Markkinapalkat ja kysynnän lasku

Jos palkat oli­si­vat markki­nae­htoisia, työn kysyn­nän laskus­ta tehtävä henkilökun­nan vähen­e­m­i­nen tapah­tu­isi palkko­jen alen­e­misen kaut­ta. Ne lähti­sivät ensim­mäis­inä, joiden on hel­poin­ta löytää uusi työ­paik­ka ja ne jäi­sivät, joille työ­paikan tai asuin­paikan vai­h­t­a­mi­nen on hankalinta.

Toinen vai­h­toe­hto on, että palkat pysyvät ennal­laan, mut­ta työ­nan­ta­ja val­it­see irti­san­ot­ta­vat. Hän pitää sil­loin tietysti kiin­ni parhaista työn­tek­i­jöistä, jol­loin lähteä saisi­vat ne, joiden on han­kalin­ta löytää uusi työpaikka.

Sak­sas­sa käytän­tönä on, että yri­tyk­sen joutues­sa vaikeuk­si­in, sovi­taan työn­tek­i­jöi­den kanssa palkko­jen alen­tamis­es­ta vasti­neena irti­san­omis­ten rajoit­tamiselle. Työn­tek­i­jöille tämä voi olla pienem­pi paha, mut­ta kansan­talouden tuot­tavu­u­den nousua se heiken­tää. Tulok­sen näemme muu­ta­man kymme­nen vuo­den kuluttua.

Onko urakkapalkka oikein?

Mot­timet­sässä käytet­ti­in urakka­palkkaa, eikä tätä pidet­ty eri­ar­vois­ta­vana, vaik­ka toki rius­ka nuori mies tien­asi parem­min kuin min­un­laiseni van­ha kumara ukko. Se hyvä puoli tässä tietysti oli, että heikom­pikin pääsi sen­tään töi­hin. Ei olisi päässyt, jos tun­tipalk­ka olisi ollut kaikille sama.

Urakka­palkkaus­ta olisi yksinker­taista ottaa käyt­töön nyt, kun teh­dyn työn määrää on yksinker­taista mita­ta vaikka­pa kau­pan kas­sal­la. Moni voi pitää sitä hiostamise­na, mut­ta on siinä se hyvä puoli, että se siirtää työ­tahdin ja mukavu­u­den opti­moin­nin työn­tek­i­jälle itselleen. Tun­tipalkan olois­sa työ­nan­ta­jal­la kuin on liialli­nen kan­nustin hiostamiseen. Raken­nuk­sil­la käytet­ty ryh­mäu­rakat ovat tapa siirtää hiost­a­mi­nen työ­porukan sisäiseksi.

Henkilökohtainen palkka

Kysymys tuot­tavu­useroista muut­tuu raadol­lisem­mak­si, kun mukaan tulee työn laatu. Liukuhi­h­natyössä työtä ei voi tehdä poikkeusel­lisen hyvin – huonos­ti sen voi kyl­lä tehdä – mut­ta jos tehtävänä olisi ansai­ta rahaa säveltämäl­lä viu­lukon­sert­to, jotkut tien­aisi­vat omaisuuk­sia, mut­ta enem­mistö ei mitään.

Työt alka­vat muis­tut­taa yhä vähem­män liukuhi­h­natyötä ja yhä enem­män viu­lukon­ser­ton säveltämistä.

Palkat kyl­lä jous­ta­vat ylöspäin huip­pukyky­jen osalta ‑aina­han voi myös yhtiöit­tää itsen­sä – mut­ta ne eivät jous­ta alaspäin, vaik­ka työn määrässä tai laadus­sa olisi puut­tei­ta. Jos jous­taisi­vat, työl­lisyy­destä tulisi parem­pi, mut­ta hin­tana olisi työssä käyvien köy­hien kas­va­va joukko. Kah­teen maali­in on vaikea tähdätä yhdel­lä parametrilla.

Marginaalinen tuottavuus

Kaik­ki työ on johonkin rajaan asti vält­tämätön­tä. Jos siivoa­jan palk­ka olisi 10 000 euroa kuus­sa, siivous­ta ei lopetet­taisi mut­ta vähen­net­täisi­in paljon. Lääkärei­den korkeat palkat johtu­vat pait­si lääkärin työn vält­tämät­tömyy­destä, myös siitä, että lääkärei­den koulu­tus­määrät on pidet­ty pien­inä. Kun san­o­taan, että työn hin­nan pitäisi vas­ta­ta sen mar­gin­aal­ista tuot­tavu­ut­ta tarkoite­taan tas­apain­o­hin­taa, johon vaikut­taa sekä kysyn­nän määrä (tehtävät työt) että tar­jon­nan määrä eli käytet­tävis­sä ole­va työvoima.

Hyödyke­markki­noiden tas­apaino perus­tuu kysyn­nän ja tar­jon­nan mukaan vai­htele­vi­in hin­toi­hin. Jäykät hin­nat johtaisi­vat pul­lonkauloi­hin ja yli­tuotan­toi­hin ja niin johta­vat myös jäykät palkat. Pakois­sa on kuitenkin kyse ihmi­sistä ja sik­si työ­markki­noil­la kartel­lit ovat sal­lit­tu­ja toisin kuin hyödykemarkkinoilla.

Suh­teel­liset palkat eliv­ät voimakkaasti 1980-luvul­la, jol­loin tupo-koro­tuk­set oli­vat toteu­tuneeseen inflaa­tioon näh­den pieniä ja reaalian­sioiden koro­tuk­set oli­vat lähin­nä peräisin palkkaliuku­mista. Palkat toisin sanoen määräy­ty­i­sivät pitkälti markki­nae­htois­es­ti, kos­ka liukuku­mia ei ollut kaikkial­la yhtä paljon. Työ­markki­noiden tas­apaino pysyi myös hyvänä. Tämä mekanis­mi edel­lyt­ti aika-ajoin devalvoimista, jot­ta maan kil­pailukyky ei olisi tärvelty.

Eoroaikana devalvoin­nin mah­dol­lisu­ut­ta ei ole. Niin­pä palkat ovat nyt paljon jäykem­piä ja sen seu­rauk­set näkyvät työmarkkinoilla.

Mitä markkinaehtoisista palkoista voisi oppia?

Paljon ikävyyk­siä seu­raisi markki­nae­htoi­sista palkoista, mut­ta moni asia olisi myös paremmin.

• Jok­seenkin kaik­ki pää­si­sivät johonkin työhön. Se johtaisi suurem­paan kansan­tu­loon, jol­loin ajet­tavaa olisi enem­män ja peri­aat­teessa pitäisi olla helpom­paa tor­jua köyhyyttä.
• Koulu­tus­in­flaa­tio­ta olisi vähem­män, jol­loin vähäl­lä koulu­tuk­sel­la olisi helpom­paa päästä töihin.
• Ikään­tyvien työn­tek­i­jöi­den palkat lask­i­si­vat jol­loin hei­dän työl­lisyyten­sä paranisi – ei kaikil­la, mut­ta niil­lä, joiden työte­ho on alen­tunut ja osaami­nen vanhentunut.
• Ikävästä työstä saisi korkeam­paa palkkaa kuin mukavasta
• Työ­nan­ta­jille syn­ty­isi kan­nustin huole­hta työoloista, kos­ka mukavaan työ­paikkaan saisi työn­tek­i­jöitä halvem­mal­la. Alaisi­aan piinaa­va esimies tulisi työ­nan­ta­jalle kalliiksi.
• Ikävät työvuorot – vaikka­pa lauan­tai-illat – huutokaupattaisiin.

Markki­nae­htoiset palkat eivät olisi vält­tämät­tä huonom­pia, mut­ta ne oli­si­vat eri­laisia. Oli­si­vatko ne oikeu­den­mukaisem­pia vai epäoikeu­den­mukaisem­pia. Eivät nykyiset palkatkaan nimit­täin kovin oikeu­den­mukaisia ole.

Ikääntyvät työntekijät

Suomes­sa suur­in­ta palkkaa saa yleen­sä työu­ransa viimeis­inä vuosi­na, vaik­ka mon­en – ei kaikkien – työ­panok­sen määrä ja laatu on heiken­tynyt. Tämän seu­rauk­se­na ikään­tyvien työl­lisyysaste on huo­mat­tavasti alem­pi kuin vaikka­pa Ruotsissa.

Ruot­sis­sa palk­ka määräy­tyy henkilökhtasem­min kuin Suomes­sa. Ikään­tyneet saata­vat jäädä vail­la palkanko­ro­tuk­sia, kos­ka työ­panos on heiken­tynyt. Lisäk­si eroon Suomeen näh­den vaikut­taa irti­sanomisjärjestys (viimeisenä sisään, ensim­mäisen ulos)  ja Suomen viimeisen työ­nan­ta­jan vas­tuu varhaiseläkkeistä, joka merk­it­see, että yli 50-vuo­ti­as­ta ei Suomes­sa juuri kan­na­ta palkata eikä myöskään ter­vey­deltään yhtään epä­var­maa nuorempaa.

Työmarkkinoiden vapauttamien kasvukeskuksissa

Kasvukeskukissa käytän­nön palkat ovat kysyn­nän vetäminä nouseet yli taulukkopalkko­jen. Jos markki­nat tuot­ta­vat sopimuk­sia parem­mat palkat, tarvit­se­vatko työn­tek­i­jät niis­sä tuposopimuk­sia lainkaan?

Vaik­ka palk­ka nousee yli taulukkopalkko­jen, se ei irtaan­nu työe­htosopimuk­sen vaiku­tus­pi­iristä. Yleisko­ro­tuk­set koske­vat sitä yhtä lail­la. Jos taulukkopalk­ka on 15 €/tunti mut­ta Niemisen palk­ka on 20 €/tunti, neu­vot­teluis­sa sovit­tu kol­men pros­entin palkanko­ro­tus nos­taa taulukkopalkkaa 45 sen­til­lä ja Niemisen palkkaa 60 sen­til­lä. Voidaan kysyä, kuin­ka järkevää edun­valvon­taa tämä on. Kun Niem­i­nen on jo saanut sen taulukkopalkkaa parem­man palkan, hänen kannal­taan on tietysti hyvä, että ero muiden palkkoi­hin säi­lyy, mut­ta vas­taavasti työ­nan­ta­jat suh­tau­tu­vat ylimääräisi­in palkanko­ro­tuk­si­in pidät­tyväm­min tietäessään, että korkeampi palk­ka säi­lyy peri­aat­teessa tästä iäisyy­teen. Henkilöko­htaisia lisiä mak­set­taisi­in enem­män, jos yleisko­ro­tuk­set eivät koskisi niitä. Kysyn­nän kas­vaes­sa yri­tyk­set nos­taisi­vat herkem­min palkko­ja houkutel­lak­seen työvoimaa.

Yleisko­ro­tusten pois­t­a­mi­nen taulukkopalkat ylit­tävistä palkoista paran­taisi työ­markki­noiden toim­intaa kasvukeskuk­sis­sa merkit­tävästi. Perälau­tana olisi edelleen val­takun­nalli­nen palkkataulukko, joka nousisi yleisko­ro­tusten mukana ja jos­sa voisi hyvin olla pieni kalli­in­paikan lisäkin.

Pie­nil­lä paikkakun­nil­la ja syr­jäseuduil­la ei voi edes puhua työ­markki­noista. Niil­lä työn­tek­i­jät tarvit­se­vat työe­htosopimuk­set tuek­seen. Voisiko ajatel­la, että kasvukeskuk­sis­sa palkat oli­si­vat markki­nae­htoisia ja muual­la elet­täisi­in yhä taulukkopalkko­jen maail­mas­sa? Niiden takaa­ma palkkata­so myös riit­täisi, kos­ka asum­i­nen on halpaa.

Jatkuvalla koulutuksella osaamisvinoumaa vastaan

Osaamisvi­nouma on suuri syy työ­markki­noiden eri­ar­voisu­u­teen. Sitä on tukit­ta­va jatku­val­la koulu­tuk­sel­la läpi työu­ran. Pitäisi olla jokaisel­la velvol­lisu­us ja oikeus saa­da vähin­tään viikko vuodessa koulu­tus­ta, jon­ka tavoite on pitää osaami­nen ajan tasal­la. Tämän pitäisi siis koskea jokaista, ei vain yri­tys­ten avainhenkilöitä.

Pitäisi myös edis­tää sitä, että ihmiset siir­tyvät työu­ral­la vaa­ti­vampi­in tehtävi­in osaamisen karttues­sa ja jät­täi­sivät helpom­mat työt niille,jotka eivät ainakaan vielä vaa­ti­vampi­in pysty. Työn­väl­i­tyk­sessä pitäisi keskit­tää paljon enem­män työstä työhön siir­tymisi­in eikä vain töi­den etsimiseen työt­tömille. Se paran­taisi lop­ul­ta myös työt­tömien pääsyä töihin.

Tekoä­ly­ohjel­mat tulee ottaa käyt­töön työn­väl­i­tyk­sessä, kos­ka man­u­aa­li­nen tapa on aivan liian tehoton.

Vain työmarkkinoiden tasapaino takaa hyvän työelämän

Kun työ­markki­nat ovat tas­apain­os­sa, työ­nan­ta­ja tarvit­see työn­tek­i­jöitä yhtä paljon kuin nämä työ­nan­ta­jaa. Se takaa kun­nonko­htelun kaikille. Nyt ero siinä, miten työ­nan­ta­jat kohtel­e­vat taval­lisia duunare­i­ta on huo­mat­ta­va ver­rat­tuna siihen, miten heitä asiantun­ti­ja-ammateis­sa kohdellaan.