Kun kansantulon kasvu on otettu niin yleisesti kaiken päämääräksi, kannattaa kysyä, tekeekö raha onnelliseksi?
Se, että Lordi Keynes ennusti vuonna 2030, että aikamme ihmiset tekisivät töitä vain kolme tuntia päivässä, johtui siitä, ettei hän osannut kuvitella kaikkia niitä mielikuvituksellisia tuotteita, joita nyt on saatavilla. Hän ei osannut ennustaa mukavuustalouden nousua.
Mutta onko mukavuustalouden tuottama ilo niin suurta, että sen eteen kannattaa uhrata vapaa-aika, kun ihan mukava elintaso olisi saavutettavissa puolta vähemmällä työnteolla?
Sivu 193: ”Kirjassaan Happiness: Lessons from a New Science Richard Layard esittää todisteita, ettei taloudellinen kasvu lisää ihmisten onnellisuutta rikkaissa maissa. Hänen mukaansa kansakunnan nousu äärimmäisestä köyhyydestä tekee ihmisistä onnellisempia, mutta kun on tultu riittävän rikkaiksi, keskimääräinen onnellisuus ei enää nouse, vaikka bruttokansantuote nousee. Suomi saavutti tuon riittävän tason joskus 1970-luvulla.
Toisaalta Layard sanoo, että kaikissa maissa, niin rikkaissa kuin köyhissä, ihmiset ovat sitä onnellisempia, mitä korkeammat ovat heidän tulonsa. Eikö tämä ole ristiriitaista? Jos tietyllä hetkellä ne, joiden vuositulot ovat 50 000 euroa ovat, onnellisempia kuin ne, joiden vuositulot ovat 25 000 euroa, miksi kaikkien tulojen kaksinkertaistuminen ei kuitenkaan lisää onnellisuutta?
Layard selittää tämän sillä, että ihmiset vertaavat omaa osaansa muiden osaan. Kunhan suoranaista puutetta ei jouduta näkemään, vaatimattomat tulot eivät ole ongelma, jos muidenkin tulot ovat yhtä vaatimattomia, mutta muuttuu ongelmaksi, jos muut ovat selvästi vauraampia.”
Layard pitää ekonomistien valtavirrasta poiketen progressiivista verotusta hyvänä haittaverona, koska yksien korkea kulutustaso alentaa muiden tyytyväisyyttä omaan elämäänsä.
Yksi selitys siihen, että kaikissa yhteiskunnissa on kivempaa olla hyvätuloinen kuin huonotuloinen mutta kaikkien tulotason nousu ei paranna tyytyväisyyttä elämään, löytyy kulutuksen rakenteesta. On olemassa etuoikeutettua kulutusta – vaikkapa asunto kaupungin keskustassa ja massakulutusta. Koko kansa voi vaurastua vain niin, että massakulutus lisääntyy.
Sivu 194: ” Kirjassaan Sapiens: ihmisen lyhyt historia Yuval Noah Harari antaa oman biologisen selityksensä sille, miksi talouden kasvu ei tee ihmisiä onnellisiksi.” …
”Ihmisen keho tuottaa hormonien avulla hyvän ja pahan olon tunteita ohjaamaan käyttäytymistä. Tuskaa tuottavia asioita pyritään välttämään ja onnea tuottavia tavoittelemaan. Jotta kehon ohjausjärjestelmä pysyisi toimintakykyisenä, sen on kalibroiduttava olosuhteiden mukaiseksi niin että olo on keskimääräisen hyvä – alettava vaatia enemmän silloin, kun asiat ovat erityisen hyvin ja iloitsemaan vähemmästä, kun asiat ovat huonosti. Samaan tapaanhan silmäkin sopeutuu valon muutoksiin. Jos ei sopeutuisi, se näkisi auringonpaisteessa kaiken valkoisena ja hämärässä kaiken mustana.” … ”Tämä on lohduton näkemys ajatellen sitä, onko ihmisten koskaan mahdollista saavuttaa pysyvää onnen tilaa. Useimmat uskonnot ja monet maalliset filosofiat kehottavat etsimään onnea vähään tyytymisestä. ”
Aika pienellä työnteolla Suomessa selviäisi, jos saisi 2020-luvun palkkaa, mutta tyytyisi 1960-luvun kulutustasoon. Tämä ei kuitenkaan ole näin yksinkertaista. Elämänmuotomme on muuttunut sellaiseksi, ettei halvalla pärjää. Autosta esimerkiksi on tullut välttämättömyys suurten kaupunkien ulkopuolella.
On selvää, että jos kaikki muu olisi ennallaan, sama kansantulo jaettuna tasaisemmin tuottaa enemmän hyvinvointia, kun sen jakaminen epätasaisesti. Kaikki ei kuitenkaan ole ennallaan, jos tulot jaetaan kovin tasaisesti: tulojen kokonaissumma alenee, koska kenenkään ei kannata ponnistella niiden lisäämiseksi.
= = =
Tämä kirjoitussarja on tarkoitettu kommentteja varten lähinnä niille, jotka ovat lukeneet kirjan.
