2020-luvun yhteiskuntapolitiikka (7)  Tekeekö raha onnelliseksi?

Kun kansan­tu­lon kasvu on otet­tu niin yleis­es­ti kaiken päämääräk­si, kan­nat­taa kysyä, tekeekö raha onnelliseksi?

Se, että Lor­di Keynes ennusti vuon­na 2030, että aikamme ihmiset tek­i­sivät töitä vain kolme tun­tia päivässä, joh­tui siitä, ettei hän osan­nut kuvitel­la kaikkia niitä mieliku­vi­tuk­sel­lisia tuot­tei­ta, joi­ta nyt on saatavil­la. Hän ei osan­nut ennus­taa mukavu­ustalouden nousua.

Mut­ta onko mukavu­ustalouden tuot­ta­ma ilo niin suur­ta, että sen eteen kan­nat­taa uhra­ta vapaa-aika, kun ihan muka­va elin­ta­so olisi saavutet­tavis­sa puol­ta vähem­mäl­lä työnteolla?

Sivu 193: ”Kir­jas­saan Hap­pi­ness: Lessons from a New Sci­ence Richard Layard esit­tää todis­tei­ta, ettei taloudelli­nen kasvu lisää ihmis­ten onnel­lisu­ut­ta rikkaissa mais­sa. Hänen mukaansa kansakun­nan nousu äärim­mäis­es­tä köy­hyy­destä tekee ihmi­sistä onnel­lisem­pia, mut­ta kun on tul­tu riit­tävän rikkaik­si, keskimääräi­nen onnel­lisu­us ei enää nouse, vaik­ka brut­tokansan­tuote nousee. Suo­mi saavut­ti tuon riit­tävän tason joskus 1970-luvulla.

Toisaal­ta Layard sanoo, että kaikissa mais­sa, niin rikkaissa kuin köy­hissä, ihmiset ovat sitä onnel­lisem­pia, mitä korkeam­mat ovat hei­dän tulon­sa. Eikö tämä ole ris­tiri­itaista? Jos tietyl­lä het­kel­lä ne, joiden vuosi­t­u­lot ovat 50 000 euroa ovat, onnel­lisem­pia kuin ne, joiden vuosi­t­u­lot ovat 25 000 euroa, mik­si kaikkien tulo­jen kaksinker­tais­tu­mi­nen ei kuitenkaan lisää onnellisuutta?

Layard selit­tää tämän sil­lä, että ihmiset ver­taa­vat omaa osaansa muiden osaan. Kun­han suo­ranaista puutet­ta ei joudu­ta näkemään, vaa­ti­mat­tomat tulot eivät ole ongel­ma, jos muidenkin tulot ovat yhtä vaa­ti­mat­to­mia, mut­ta muut­tuu ongel­mak­si, jos muut ovat selvästi vauraampia.”

Layard pitää ekon­o­mistien val­tavir­ras­ta poiketen pro­gres­si­ivista vero­tus­ta hyvänä hait­taverona, kos­ka yksien korkea kulu­tus­ta­so alen­taa muiden tyy­tyväisyyt­tä omaan elämäänsä.

Yksi seli­tys siihen, että kaikissa yhteiskun­nis­sa on kivem­paa olla hyvä­tu­loinen kuin huono­tu­loinen mut­ta kaikkien tulota­son nousu ei paran­na tyy­tyväisyyt­tä elämään, löy­tyy kulu­tuk­sen rak­en­teesta. On ole­mas­sa etuoikeutet­tua kulu­tus­ta – vaikka­pa asun­to kaupun­gin keskus­tas­sa ja mas­saku­lu­tus­ta. Koko kansa voi vauras­tua vain niin, että mas­saku­lu­tus lisääntyy.

Sivu 194: ” Kir­jas­saan Sapi­ens: ihmisen lyhyt his­to­ria Yuval Noah Harari antaa oman biol­o­gisen seli­tyk­sen­sä sille, mik­si talouden kasvu ei tee ihmisiä onnellisiksi.” …

”Ihmisen keho tuot­taa hor­monien avul­la hyvän ja pahan olon tun­tei­ta ohjaa­maan käyt­täy­tymistä. Tuskaa tuot­tavia asioi­ta pyritään vält­tämään ja onnea tuot­tavia tavoit­tele­maan. Jot­ta kehon ohjausjär­jestelmä pysy­isi toim­intakykyisenä, sen on kali­broidut­ta­va olo­suhtei­den mukaisek­si niin että olo on keskimääräisen hyvä – alet­ta­va vaa­tia enem­män sil­loin, kun asi­at ovat eri­tyisen hyvin ja iloit­se­maan vähem­mästä, kun asi­at ovat huonos­ti. Samaan tapaan­han silmäkin sopeu­tuu val­on muu­tok­si­in. Jos ei sopeu­tu­isi, se näk­isi auringonpais­teessa kaiken valkoise­na ja hämärässä kaiken mus­tana.” … ”Tämä on lohdu­ton näke­mys ajatellen sitä, onko ihmis­ten koskaan mah­dol­lista saavut­taa pysyvää onnen tilaa. Useim­mat uskon­not ja mon­et maal­liset filosofi­at kehot­ta­vat etsimään onnea vähään tyytymisestä. ”

Aika pienel­lä työn­te­ol­la Suomes­sa selviäisi, jos saisi 2020-luvun palkkaa, mut­ta tyy­ty­isi 1960-luvun kulu­tus­ta­soon. Tämä ei kuitenkaan ole näin yksinker­taista. Elämän­muo­tomme on muut­tunut sel­l­aisek­si, ettei hal­val­la pär­jää. Autos­ta esimerkik­si on tul­lut vält­tämät­tömyys suurten kaupunkien ulkopuolella.

On selvää, että jos kaik­ki muu olisi ennal­laan, sama kansan­tu­lo jaet­tuna tasaisem­min tuot­taa enem­män hyv­in­voin­tia, kun sen jakami­nen epä­ta­sais­es­ti. Kaik­ki ei kuitenkaan ole ennal­laan, jos tulot jae­taan kovin tasais­es­ti: tulo­jen kokon­ais­sum­ma ale­nee, kos­ka kenenkään ei kan­na­ta pon­nis­tel­la niiden lisäämiseksi.

= = =

Tämä kir­joi­tus­sar­ja on tarkoitet­tu kom­ment­te­ja varten lähin­nä niille, jot­ka ovat luke­neet kirjan.

 

9 vastausta artikkeliin “2020-luvun yhteiskuntapolitiikka (7)  Tekeekö raha onnelliseksi?”

  1. Näis­sä pohdiskeluis­sa menee usein ja ilmeisen tarkoituk­sel­lis­es­ti tyy­tyväisyys ja onnel­lisu­us sekaisin. Onnel­lisu­us on het­kelli­nen, reak­tiomainen oloti­la ja tyy­tyväisyys pohdiskel­e­va (Kah­ne­mann 1 ja 2 ajattelu). 

    Tyy­tyväisyys kor­reloi oikein hyvin tulo­jen kanssa ihan Bezozi­in asti, sik­si tietysti sosial­is­tit jät­tävät tämän huomiotta ja puhu­vat onnel­lisu­ud­es­ta ja yrit­tävät perustel­la täl­lä riis­tovero­tus­ta . Hyvin lähel­lä sitä että hakataan lap­sia hei­dän omak­si parhaaksi.

    Julkisen sek­torin tehtävä ei ole yrit­tää tehdä ihmi­sistä onnel­lisia, toiv­o­ton tehtävä joka johtaa vääjäämät­tä päinvastaiseen.

    1. Jos tyy­tyväisyys kor­reloi hyvin absolu­ut­tis­ten tulo­jen kanssa, niin täl­löin­hän Suomenkin köy­hät ovat mielet­tömän tyy­tymät­tömiä, sil­lä hei­dän tulon­sa ovat aovan mität­tömät Bezosi­in verrattuna.

      Tämä myös tarkoit­taa että Bezos on sel­l­aises­sa tyy­tyväisyy­den tilas­sa jota ihmiskun­ta ei koskaan aiem­min ole näh­nyt. Olisiko sin­ul­la linkit­tää tutkimuk­sia mitä täl­läi­nen hyper­tyy­tyväisyys tarkoit­taa käytän­nössä? Vaiku­tuk­set esim. psyy­keelle täy­tyy olla val­taisat jos tyy­tyväisyys on tyyli­in miljoo­nia ker­to­ja suurem­pi mitä ns. normikansalaisilla.

  2. Hyvä osit­tainen ratkaisu olisi oikolukea kaikkien syn­nytet­tävien las­ten per­imä (iteroitu alkion­va­l­in­ta), jol­loin kaik­ki oli­si­vat geneet­tis­es­ti virheet­tömiä eikä kenel­läkään siten olisi suurem­paa itsete­hos­tuk­sen tarvet­ta. Joitain muitakin hyö­tyjä tästä seu­raisi. Voisimme aloit­taa jo tänään, esim. vähiten harv­inaisia vari­ant­te­ja omaa­va alkio kymmen­estä ei olisi kuin muu­ta­man kymme­nen tuhan­nen sijoi­tus, kun kansal­lisen ohjel­man skaalae­dut ote­taan huomioon. Parin koulu­vuo­den hinta!

    Toisek­seen, eri­ar­vois­tu­mista voisi vähen­tää pitämäl­lä väestö homogeenise­na. Tämä lisäisi työn­tek­i­jöi­den kor­vat­tavu­ut­ta toisil­laan, jol­loin palkat hie­man yhden­mukais­tu­isi­vat (päin­vas­tainen efek­ti kuin ns. kom­ple­men­taarisu­us jos­ta maa­han­muu­ton yhtey­dessä puhutaan). Vai olisiko kauhea yhteiskun­nalli­nen trage­dia, jos siivoo­jat ja hoita­jat saisi­vat suh­teel­lis­es­ti hie­man parem­paa palkkaa? Ja tämä ei mil­lään kom­mer­venkil­la tai vaalilu­pauk­sil­la, vaan hyv­in­määritel­ly­il­lä ja kansakun­nan edut huomioon ottavil­la markki­noiden reunaehdoilla.

  3. Pitäisikö tässä tarkastel­la myös eri sukupuo­lia. Naiset ovat per­in­teis­es­ti ”tyy­tyneet” hoi­va-ja kult­tuuri­alan pieni­palkkaisi­in töi­hin tai jääneet jopa koti­in. Vielä min­un sukupol­veni (olen 60-vuo­tias) naiset sai­vat kri­ti­ikkiä nimeno­maan siitä, että tavoit­te­liv­at koulu­tus­valin­noil­laan parem­pia tulo­ja. Tämä oli kaiketi ris­tiri­idas­sa ”onnel­lisu­u­den” , äitiy­den yms. kanssa. Moni per­in­teisen roolin sisäistänyt tut­tava­pi­iri­ni iäkkäämpi nainen on jäänyt pulaan eron tai leskey­den takia yhtiö­vastik­keen, putkire­mon­tin yms. kanssa. Itse olen onnelli­nen tasais­es­ta vauras­tu­mis­es­ta, joka on mielestäni eri asia kuin per­in­teinen käsi­tys elin­ta­sos­ta. Mielestäni niin miesten kuin nais­tenkin kan­nat­taisi pyrk­iä siihen eikä ajau­tua onnel­lisu­us­puheen vietäväksi.

  4. Elämä on lop­ut­tomien antag­o­nis­mien ketju. Että tun­nemme jotain, on tun­net­ta­va sen vastapuoli. Ei voi tun­tea onnel­lisu­ut­ta jos ei tunne sen vastapuol­ta. Kun tun­nemme onnel­lisu­ut­ta valmis­taudumme onnet­to­muu­teen, ja toisin päin, taval­la tai toisel­la. Sama pätee kaikki­in tun­teisi­in. Ja kun ihmisen tietoisu­us tai mieli koos­t­uu niin val­tavas­ta määrästä eri tun­teista ja niiden antag­o­nis­meista, on mah­do­ton aina olla onnelli­nen, tai iloinen. Suomes­sa, jostain syys­tä, samais­tu­taan huo­mat­tavasti enemään negati­ivisi­in antagonismeihin. 

    On lot­tovoit­to syn­tyä suomes­sa, täynä mah­dol­lisuuk­sia helpom­paan ja onnel­lisem­paan elämään. Suomen päävi­en­ti­tuote pitäisi olla onnel­lisu­us. Mut­ta kun ei ole. En ole ikinä ymmärtänyt niin korkeat itse­murhaluku­ja, yksinäisyyt­tä, alko­holis­mia, masen­nu­us­lääkei­den käyt­töä, lap­sien huonovointia. 

    Jotain mät­tää suo­ma­lais­ten onnel­lisu­udessa, huoli­mat­ta siitä että on mon­esti julis­tet­tu maail­man onnel­lisek­si maak­si. Har­va halu­aa tul­la tänne elämään. Kyse ei ole rahas­ta. Suo­mi on otolli­nen esimerk­ki siitä että, raha tai help­po elämä ei tee onnelliseksi.

  5. “Aika pienel­lä työn­te­ol­la Suomes­sa selviäisi, jos saisi 2020-luvun palkkaa, mut­ta tyy­ty­isi 1960-luvun kulu­tus­ta­soon. Tämä ei kuitenkaan ole näin yksinker­taista. Elämän­muo­tomme on muut­tunut sel­l­aisek­si, ettei hal­val­la pär­jää. Autos­ta esimerkik­si on tul­lut vält­tämät­tömyys suurten kaupunkien ulkopuolella.”

    Ei auto vält­tämät­tömyys ole, os tyy­tyy 1960-luvun elin­ta­soon. Ei auto­ja maaseudul­la siihen aikaan monel­la ollut, kuten ei puhe­lim­i­akaan. Net­tiä ei ollut kel­lään, eikä auton omis­ta­jia hirveän paljon ollut kaupungeis­sakaan. Bus­sit kulki­vat kyl­lä. Asun­toa kohti asukkai­ta oli selvästi enem­män kuin nyt ja yksin asu­via oli vähän. Ulko­mail­la kävivät vain harvat.

    Val­tio ei anna tyy­tyä 1960-luvun elin­ta­soon, vaan mon­es­sa asi­as­sa val­tio pakot­taa nykyään kulut­ta­maan enem­män. Esim. alle 20 neliön asun­to­ja on kiel­let­tyä rak­en­taa lisää. Ilman puhe­lin­ta ja net­tiä ei pysty enää asioimaan julkisen sek­torin palveluis­sa, kun val­tion lähipalve­lut on yleis­es­ti iso­jen kaupunkien ulkop­uolelta lakkautet­tu. Vero­toimis­to­ja tai vaik­ka val­tion ympäristövi­ra­nomaisia ei pienem­mistä kaupungeis­takaan enää löy­dy. Tar­jol­la on Kelankin osalta mon­es­sa kun­nas­sa enää vain etä­palvelu­ja, kun Kelan palvelu­verkos­toa vuosi vuodelta har­ven­netaan. Lähipalvelu­iden puute on ongel­ma etenkin niiden viime­si­jais­ten etuuk­sien tarvit­si­joiden kannal­ta, joil­la ei ole hyvää puhekykyä tai kuulemiskykyä tai keskit­tymiskykyä ja joil­la on huono näkö, ja jot­ka eivät kykene hake­maan esimerkik­si toimeen­tu­lo­tukea itse netis­sä tai puhe­limel­la. Tuet, joi­hin olisi oikeutet­tu, jäävät sil­loin hake­mat­ta, ellei joku toinen hae niitä puoles­ta. Se on osa nyky­istä sosi­aal­i­tukien kehi­tys­tä, että parhait­en niitä osaa­vat hakea koulute­tu­im­mat ja varakkaammat.


  6. Tekeekö raha onnelliseksi?

    Kyl­lä varsinkin sil­loin kun asun­nos­sa on riit­tävän läm­mintä ja kylmässä jaakaapis­sa on ruokaa.

  7. Mut­ta eikö yht­enä perussyynä elämisen kallis­tu­miseen ole tuot­tavu­u­den kasvus­ta aiheutunut ns. Bau­molin tau­ti, joka nos­taa kus­tan­nuk­sia myös ei niin tuot­tavil­la aloil­la. Myös palkan sivuku­lut ovat moninker­tais­tuneet. Aka­teemises­sa per­heessä ei enää ole koti­a­pu­laista kuten 60- luvul­la. Itseäni myös hie­man ihme­tyt­tää tämä ver­tailu 60-luvun niukku­u­teen: itse asuin 60-luvul­la 160 m²:n uima-allastalos­sa ja pihal­la oli uusi Saab. Isä oli juristi val­tion viras­sa. Tuol­loin nimeno­maan puhut­ti­in ja syyl­lis­tet­ti­in ihmisiä elin­ta­sok­il­pailus­ta. Toki tulon­jako ei ollut tasainen.

    1. Mul­la on aika saman­lainen per­hetaus­ta ollut kuin sin­ul­la ja sain nähdä vas­ta n 10 vuo­ti­aana mum­mo­las­sa ensi ker­taa pidem­pään oleskelleena miten pien­i­t­u­loiset eliv­ät Suomes­sa 60–70-luvulla. Van­ha omakoti­ta­lo pikkukaupungis­sa, mukavuuksi­na kak­lu­u­niläm­mi­tys ja ulko­hu­us­si, sähköt sen­tään oli.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Notify me of followup comments via e-mail. You can also subscribe without commenting.