Kaupunkiympäristölautakunnan listalla on Helsingin keskustavisio. Miten keskustaa tulevaisuudessa kehitetään. Valtavan tärkeä asia.
Minun on vaikea lukea visiotekstejä. Vanha hyvä viisaus on, että jos jostain kannanotosta ei voi olla erimieltä, koko kannanotto on turha. Jos tätä noudatettaisiin, ja itsestään selvä liirumlaarum poistettaisiin, 43-sivuinen visiopaperi ohentuisi merkittävästi.
Visiossa tavoitteena on jatkossakin säilyttää Helsingin keskusta Suomen toiminnallisesti monipuolisena pääkeskuksena.
Joskus 15 vuotta sitten en pitänyt mitenkään itsestäänselvyytenä, että Helsingin keskusta säilyttää asemaansa edes pääkaupunkiseudun sisällä. Kuvittelin, että Vantaa ja Espoo rakentavat sille kilpailevia, monipuolisia ja helpommin saavutettavia kilpailijoita. Erityisesti Espoolla oli edellytykset rakentaa metroradan varteen jotain todella hienoa.
Nyt on käynyt ilmi, että Espoo ja Vantaa eivät halunneet tarttua tähän tilaisuuteen vaan rakentavatkin perinteisiä radanvarren lähiöitä, joissa kaupunkimaisten palvelujen sijasta on amerikkalaisen kaupungin republikaanivyöhykkeeltä tuttu shopping mall ja jossa katujen sijasta on teitä ja jalankulkuympäristö on kaiken kaikkiaan ankea.
Helsingin keskustan tulevaisuus on siis pelastettu.
Haasteita keskustan elinvoimaisuudelle antaa erikoiskaupan siirtyminen nettiin. Tosin se haastaa myös Vantaan ja Espoon automarketit. Jos asiaa ajattelee positiivisesti, keskustasta löytyy jatkossa paljon tilaa kaikkeen muuhun kivaan.
Kaikkihan me tiedämme, että visio tarkoittaa harhanäkyä, joka saavutetaan uskonnollisessa hurmoksessa tai huumeiden avulla.
Tästäkin huolimatta ajattelin muutaman postauksen verran käsitellä visiota ja visioida vähän itsekin.