Vuoden 2020 pyöräretki (10) Vaasa – Ilmajoki

Torstai 16.7.

Per­jan­tai-iltana pitäisi olla kotona. Per­jan­taina pitäisi toisin sanoen olla jos­sain, jos­ta menee juna Helsinki­in. Vai­h­toe­hto­ja oli kolme:

Tähdätä Kokko­laan, jol­loin torstaina voisi majoit­tua vaik­ka Pietarsaareen

Olla yksi yö lisää Vaasas­sa ja polkea sen ympäristössä päivä ilman rep­pua. Voisi han­kkia veron­palau­tus­ta aja­mal­la Nor­pan sil­taa Raippaluotoon.

Tähdätä Seinäjoelle ja joko ajaa sinne torstaina ja kier­rel­lä per­jan­tain ympäristössä tai ajaa jon­nekin Seinäjoen lähelle.

Päädyin jälkim­mäiseen. Bon­gasin Ilma­joen kestikar­tanon. Paik­ka, jon­ka osoite on Kar­tanon­tie 5, ei voi olla kuin hyvä. Olen­han asunut tässä osoit­teessa pitkään, tosin en Ilmajoella.

Suun­nit­telin reitin tietokoneel­la ja käytin tal­len­netun reitin vai­h­toe­htoa, kos­ka algo­rit­mi tun­tui ehdot­ta­van kovin tyl­sää reit­tiä pitkin tietä E 12. En halun­nut ja pakotin sen pienem­mälle tielle pitkin Kyrönjokea

Ensin läpi maail­man ruotsinkielisim­män kun­nan Kor­sholmin kaut­ta. Jos­sain vai­heessa Kor­sholm vai­h­tui uud­estaan Vaasak­si. Niin, tääl­lä on ollut vaikeuk­sia kun­tali­itosten kanssa, kos­ka Kor­sholm ei ole halun­nut osak­si Vaasaa. Samal­la paikan­nimet muut­tui­v­at suomenkielisik­si. Myös maas­to muut­tui mäkises­tä tasamaak­si. Sat­tuma vai his­to­ri­alli­nen seli­tys? [KORJAUS: Maaiman ruotsinkielisin kun­ta on tai oli Kornäs, ei Kor­sholm eli Mustasaari.]

Alku­vaikeuk­sien jäl­keen päädyin Kyrön­jokea seu­raavalle tielle. Se oli oikein muka­va. Vähän ennen Ter­va­jokea nav­i­gaat­tori vaati min­ua kään­tymään pienelle hiekkatielle. Näyt­ti kum­malliselta. Reit­ti näyt­ti sekä kään­tyvän vasem­mal­la että jatku­van suo­raan, kunnes tajusin. Kun olin pakot­tanut reitin men­emään tätä kaut­ta, kur­sori oli osunut 500 metriä tien sivu­un ja niin­pä siel­lä piti muka piipah­taa. En kiertänyt. Ensi ker­ral­la osaan tämänkin.

Ter­va­joel­la nav­i­gaat­tori esit­ti siir­tymistä joen eteläpuolelle tielle 18. En halun­nut ja päätin kat­soa, mitä tapah­tuu, jos pidän pääni. Laite piipit­ti ja vaati U‑käännöstä. Kyl­lästyin ja lopetin nav­igoin­nin. Päätin hylätä ennal­ta tal­lete­tun reitin ja antaa lait­teen itse löy­tyy reitin per­ille. Odotin kuitenkin pari kilo­metriä, jot­tei se kek­si taas ehdot­taa U‑käännöstä.

Maise­mat oli­vat todel­la kat­somisen arvoisia. Tiesin, etteivät ne tal­len­nu kam­er­alle, ellei kam­era ole todel­la hyvä. Parem­pi kam­erani olisi painanut 2,5 kiloa, joten mukanani oli vaa­ti­ma­ton taskukam­era. Ei vesakoitunei­ta pel­to­ja, ei rän­sistyneitä talo­ja, pihat siis­tis­sä kun­nos­sa. Ei auton­ro­mu­ja pihoilla.

Ohitin myös viitan Napue-tislaamoon.

Mat­ka sujui hyvin. Jatkoin Kyrön­joen vart­ta aina Ylis­ta­roon, jos­ta reit­ti kään­tyi etelään kohti Ilmajokea.

Jäl­jel­lä oli parinkymme­nen kilo­metrin rykäisy yli veden­jaka­jan. Mut­ta voi itku! Huonokun­toinen soratie. Tämän takia se algo­rit­mi ei halun­nut käyt­tää tätä pohjoisem­paa reit­tiä. Tätä piti ajaa todel­la hitaasti, nimis­miehen kiharoiden kohdal­la kävelyvauhtia.

Koulus­sa piti opetel­la ulkoa Poh­jan­maan joet. Siinä luet­telos­sa ei ollut Ilma­jokea. Minkä joen var­rel­la siis Ilma­jo­ki on? Olin kovin häm­mästynyt, kun viit­ta puhui Kyrön­joes­ta. Mon­tako niitä on? Vilka­isu kar­taan pal­jasti, että sama joki oli kyseessä.

Tulin per­ille vähän ennen kuut­ta. Tuo kymme­nen kilo­metrin hiekkatiepätkä ei vienyt lop­ul­ta kuin vart­ti­tun­nin. Majoi­tu­in ja etsin ruoka­paikan. Ilma­joel­la ei ollut oikein mis­tä vali­ta. Mut­ta vat­sa tuli täy­teen. Kukaan muu ei syönyt vaan kaik­ki muut joi­vat olutta.

Majapaikas­sa oli hyvä siisti huone, mut­ta ennen kaikkea ruhti­naal­liset yhteis­ti­lat. Tämäkin paik­ka on kärsinyt koronas­ta, kos­ka Ilma­joen musi­ikki­juh­lat jäivät väliin.