Vuoden 2020 pyöräretki (8) Merikarvia — Kristiinankaupunki

Tiis­tai 14.7.

Varasin huoneen Kris­ti­inankaupungista. Respa avau­tui vas­ta klo 16, joten lykkäsin lähtöä. (kir­joitin blo­gia) Lykkäsin vähän liikaakin, kos­ka matkaan pääsin vas­ta klo 13.

Maas­to oli edelleen tasaista. Tie kul­ki suurelta osin met­sässä – tai ei sitä oikein voi met­säk­si kut­sua. Eri-ikäistä puu­pel­toa lähin­nä. Hyvä oppitun­ti met­sänkas­vatuk­sen vai­hei­ta taimikos­ta pääte­hakkuisi­in. Ajami­nen pienessä myötä­tu­u­lessa oli sinän­sä helppoa.

Joskus hyvin kauan sit­ten tulin fil­lar­il­la (Noin vuon­na 1980, teltan ja maku­u­pussin kas­sa) tälle samalle rantaa pitkin kulke­valle tielle idästä, siis sisä­maas­ta. T‑risteyksestä lähti tie pohjoiseen kohtaa Vaasaa ja etelään kohti Poria. Mielin pohjoiseen, mut­ta kysyin var­muu­den vuok­si vas­taan tulleelta tei­ni-ikäiseltä pojal­ta, onko tie pohjoiseen päällystet­ty. Hän vas­tasi, ettei tiedä, kos­ka he eivät koskaan mene sinne. Näin­hän se on, että jos kotikylästä läh­tee kolme tietä eri suun­ti­in, siinä on liikaa vaihtoehtoja.

Kieli­ra­ja oli edelleen jyrkkä. Poikkesin kahvil­la Kiilin kahvi­las­sa, jota majat­alon emän­tä oli suositel­lut. Kun sitä ei tul­lut vas­taan, pysähdyin kat­so­maan sitä kän­nykästä. Hyvä. Juuri siinä kohdas­sa oli tien­vi­it­ta Kilens Hem­bygds­gård. Niin, siis kieli­ra­jan toisel­la puolella.

Oli tal­let­tanut reitin nav­i­gaat­tori­i­ni, mut­ta se sai täy­den hep­ulin, kun ajoin kilo­metrin syr­jään reitiltä. Lop­ul­ta se pysäyt­ti koko jutun. Sik­si kar­tan vii­va on tänään sini­nen. Se otet­tu suun­nitel­mas­ta, ei itse matkas­ta. Ilmeis­es­ti tämä valmi­ik­si tal­letet­tu reit­ti tavoiteaikoi­neen liit­tyy enem­män urheilu­un kuin matkailu­un. Matkailu­un sovel­tunee vai­h­toe­hto antaa nav­i­gaat­to­rille osoite ja kehot­taa löytämään sinne reit­ti. Kuten kaik­ki nav­i­gaat­torit, se las­kee reitin uud­estaan ‚jos sen neu­voa ei totel­la. Ensi ker­ral­la näin. Tämä tähän asti käyt­tämäni tapa on siitä muka­va, että siinä reitin voi suun­nitel­la rauhas­sa tietokoneel­la. Tätä täy­tyy vielä harjoitella.

Olen käyt­tänyt vuo­den elämästäni ruotsin kie­len opiskelu­un. (Oppik­oulus­sa kahdek­san vuot­ta, ja 1/8 osa tun­neista.) Nyt lop­ul­ta sille voi tul­la käyt­töä.  Tämä seu­tu on ruotsinkielisem­pää kuin Ruot­si. Keräsin kahvikupin, pul­lan ja jäätelön tar­jot­timelle ja menin kas­salle. ”Yhdek­sän viisikym­men­tä. Tarvit­setko kuit­tia?” Se siitä ruotsin opiskelusta.

Tämä nav­i­gaat­tori­ni algo­rit­min tar­joa­ma reit­ti oli tyl­sä. En kuitenkaan löytänyt parem­paakaan. Nopea sitä oli ajaa, kos­ka ei mäkiä.

Kris­ti­inankaupun­ki on todel­la hieno. Joku asiantun­ti­ja pystyy var­maan ker­tomaan, mik­si Van­ha Rau­ma on maail­man­per­in­töko­hde ja tämä ei ole. Minus­ta tämä on yhtä hieno ja isom­pana alueena jopa hienom­pi. Täl­laisia kaupun­git oli­vat aikanaan kaikki.