Elämän arvo

Etsin googles­ta arvio­ta sääste­tyn elin­vuo­den arvos­ta ter­vey­den­huol­losta. Löysin kolme artikke­lia, jois­sa viitat­ti­in tähän vuon­na 2008 julka­istu­un kolum­ni­i­ni Lääkärile­hdessä. Julkaisen sen  täälläkin.

Ajatel­laan­pa, että hal­li­tus esit­täisi eduskun­nalle nopeusra­joi­tusten alen­tamista tavoit­teena säästää viisikym­men­tä ihmishenkeä vuosit­tain. Jos eduskun­ta hylkäisi esi­tyk­sen, hylkäyk­sen puoles­ta äänestäneitä ei syytet­täisi murhas­ta eikä edes kuoleman­tuot­ta­muk­sesta. Oikeusasi­amiehel­lä tuskin olisi huo­mautet­tavaa vapaan autoilun eteen uhrat­tavien pe­rus­­oikeuk­sien puolesta.

Tilanne olisi täysin toinen, jos tietäisimme etukä­teen, ketkä viisikym­men­tä uhrataan. Nimet oli­si­vat asianomais­ten itsen­sä, eduskun­nan, iltapäiväle­hdis­tön ja oikeusasi­amiehen tiedos­sa. En usko, että korkeam­mal­la nopeusra­joituk­sel­la mitään mah­dol­lisuuk­sia voit­taa äänestystä.

Tilas­tolli­nen kuole­ma on mieliku­vis­samme paljon vähäpätöisem­pi kuin kuole­ma, jol­la on nimi ja kasvot. Näin on myös ter­vey­den­huol­los­sa. Ennaltaehkäi­seväs­sä toimin­nas­sa, vaikka­pa syöpäseu­lon­nois­sa, näytetään käy­tet­tävän hin­takat­tona kuuttakymmentä­tu­hat­ta euroa ter­vet­tä elin­vuot­ta kohden. En tiedä, mis­sä tästä hin­nas­ta on päätet­ty, mut­ta ei asial­la ainakaan eduskun­taa ole vai­vat­tu. Var­maankin hyvä niin. Mut­ta mitään selkeätä hin­takat­toa ei ole, kun sairaalaan tuo­daan poti­las, jon­ka hen­ki on kalli­il­la hoito­toimil­la pelastettavissa.

Jonkin­lainen rajat­a­paus on val­in­ta halvem­man hoit­o­muodon ja selvästi kalli­im­man, mut­ta vain mar­gin­aalis­es­ti parem­man hoit­o­muodon välil­lä.  Esimerkik­si syöpähoi­dos­sa pyritään täl­löin nou­dat­ta­maan saman­laisia laskelmia kuin ennal­taehkäi­sevässä hoi­dos­sa, mut­ta johdon­mukaisia tässä ei olla. Johdon­mukaisu­ut­ta vaikeut­taa sekin, että sitä kalli­im­paa ja ainakin parem­mak­si main­os­tet­tua lääket­tä markki­noidaan poti­laille Internetissä.

Lääketi­eteen kehi­tyt­tyä huimin aske­lin ei ole real­is­tista vaa­tia, että elämää ja ter­veyt­tä puo­lus­te­taan mihin hin­taan hyvän­sä. Vähin­tään mar­gin­aalis­es­ti hyödyl­lisiä hoito­ja on tar­jol­la niin paljon, että koko brut­tokansan­tuote voitaisi­in käyt­tää ter­vey­den­huoltoon. Mik­si ihmishen­gen arvo olisi ehdo­ton ter­vey­den­huol­los­sa, kun se ei ole sitä ter­vey­den­huol­lon ulkop­uolel­lakaan. Jos olisi, meil­lä olisi liiken­teessä kat­tonopeutena 30 km/h.

Opti­maa­li­nen pri­or­isoin­ti edel­lyt­täisi, että tehtäisi­in määrära­ho­jen puit­teis­sa kus­tan­nuste­hokkaim­mat toimet – ne jot­ka tuot­ta­vat euroa kohden eniten ter­veyt­tä. Tilas­tol­lisen kuole­man aliar­vos­tus suh­teessa tiedos­sa ole­van ihmisen elämän arvoon merk­it­see merkit­tävää poikkea­maa opti­maaliseen pri­or­isoin­ti­in. Ehkäisemme ja seu­lomme liian vähän ver­rat­tuna rahan käyt­töön akuuttihoidossa.

Saavutet­tua ter­veyshyö­tyä mitataan taval­lis­es­ti hoidon tuot­tamil­la ter­veil­lä elin­vu­osil­la. Onko siis arvokkaam­paa pelas­taa sel­l­aisen ihmisen hen­ki, joka voi tämän jäl­keen elää elämään­sä ter­veenä kuin toisen, joka on tuomit­tu joka tapauk­ses­sa elämään sairaana? Miten ihmiset arvot­ta­vat asi­aa oma­l­ta kohdal­taan? Ainakin vielä jokin vuosi sit­ten sydä­men siir­to­jen arvioiti­in lyhen­tävän poti­laan odotet­tavis­sa ole­vaa elinikää oper­aa­tioon liit­tyvän suuren riskin vuok­si. Toises­sa vaakakupis­sa oli kuitenkin onnis­tuneen leikkauk­sen tuo­ma elämän­laadun selkeä parane­m­i­nen. Leikkauk­seen vapaae­htois­es­ti suos­tu­vat ainakin arvosta­vat elin­vu­osien laat­ua enem­män kuin määrää. On kuitenkin aivan eri asia arvioi­da oman elämän­sä arvoa eri vai­h­toe­hdois­sa kuin toisen elämän arvoa.

Onnis­tunut hoito tuot­taa nuorelle yleen­sä enem­män ter­veitä elin­vu­osia kuin van­halle. Tämän ottamista huomioon pri­or­isoin­nis­sa on moni pitänyt tuomit­ta­vana ikära­sis­mi­na. Onko oikein arvostaa nuoren elämää enem­män? Tätä voi minus­ta parem­min läh­estyä siltä kannal­ta, miten ihmiset ratkai­si­si­vat asian oma­l­ta kohdal­taan. Jos olisi pakko osal­lis­tua ker­ran elämässään venäläiseen rulet­ti­in, mut­ta saisi vali­ta, osal­lis­tuuko siihen kak­sikym­men­tä- vai seit­semänkym­men­tävuo­ti­aana, miten luulisitte ihmis­ten val­it­se­van? Jos ulkop­uolisi­na pidämme henkilöitä A ja B yhtä arvokkaina ja nämä molem­mat pitävät koko elämään­sä arvokkaam­pana kuin vain sen viimeisiä vuosia, on oikeutet­tua A:n koko elämää arvokkaam­pana kuin B:n viimeisiä vuosia ja päinvastoin.