Työllistymistodennäköisyys: kumpaa käyrää uskoa?

Julk­isu­u­teen tuli alku­vi­ikos­ta oheinen punainen käyrä. Se ker­too, mil­lä toden­näköisyy­del­lä työt­tömyys lop­puu viikon sisäl­lä, kun työt­tömyys on jatkunut ansiosi­don­naista on jäl­jel­lä 50 – 1 viikkoa. Kuvas­ta näkee, että toden­näköisyys nousee selvästi, kun 50 viikkoa on tulos­sa täy­teen. Tätä käytet­ti­in perustelu­na sille, että Suomen poikkeuk­sel­lisen pitkää työt­tömyyspäivära­han mak­samista pitäisi lyhen­tää tai ainakin porrastaa.

Jos työt­tömyys lip­sah­taa yli 50 viikon työl­listymisen toden­näköisyys näyt­tää rom­ah­ta­van olemat­tomak­si. On päädyt­ty työt­tömyy­den kovaan ytimeen. Kyse näyt­tää ole­van niistä, joille on todel­la vaikea löytää työ­paikkaa. He ainakaan eivät lusmuile.

Punainen vii­va kuvaa sitä, kuin­ka monel­la niistä, joiden työt­tömyys oli kestänyt tähän asti, työt­tömyys päät­tyi viikon aikana.

Tulk­it­sen kuvaa niin, että niiden kohdal­la, jot­ka ovat nos­ta­neet työt­tömyysko­r­vaus­ta 46 viikon ajan, noin kuu­den­nek­sel­la työt­tömyys päät­tyy lop­pukirin aikana, mut­ta en ole var­ma, tulk­it­senko kuvaa oikein. Niistä, jot­ka nos­ta­vat työt­tömyysko­r­vaus­ta 40 viikkoa näyt­tää noin 28% työl­listyvän viimeisen kymme­nen viikon aikana.

(Olen tulkin­nut kuvaa silmämääräis­es­ti. Olisin kiitolli­nen, jos joku ker­toisi, mis­tä tuon kuvan saa taulukkona)

Sini­nen vii­va on Tuo­mo Oikaraisen piirtämä, tai ainakin hän julka­isi sen twit­ter-tilil­lään. Siinä las­ke­taan, kuin­ka suuri osu­us alka­v­ista työt­tömyys­jak­soista päät­tyy mil­läkin viikol­la. Tässä päät­tyvien työt­tömyys­jak­so­jen määrät ovat samat, mut­ta Oikaraiselle on jaka­jana kaik­ki alka­neet työt­tömyys­jak­sot ja punaises­sa viivas­sa viikon alus­sa jäl­jel­lä ole­vat työt­tömät. Sini­nen vii­va on olen­nais­es­ti vähem­män dra­maat­ti­nen kuin punainen.

Kumpikaan vii­va ei vale­htele, mut­ta kumpi johtaa enem­män harhaan?

Sini­nen vii­va ker­too sen lohdullisen asian, että suurin osa työt­tömyys­jak­soista on lyhy­itä. Niin­pä alka­v­ista työt­tömyys­jak­soista lop­pukiristä huoli­mat­ta vain alle puoli pros­ent­tia päät­tyy viimeisel­lä mah­dol­lisel­la viikol­la, kos­ka noin 93 % on päät­tynyt sitä ennen. On kymme­nen ker­taa toden­näkisem­pää, että alka­nut työt­tömyys päät­tyy neljän­nel­lä viikol­la kuin 50. viikol­la. Tämän voi joko tulki­ta niin, että vaik­ka nuo lop­pukirin otta­neet oli­si­vatkin lus­mu­ja, jot­ka oli­si­vat halutes­saan työl­listyä aikaisem­minkin, ongel­ma ei ole kovin mittava.

Voi sen tietysti tulki­ta niinkin, että ansiosi­don­naisen keston lyhen­tämi­nen kymmenel­lä viikol­la ei kovin suur­ta työt­tömien joukkoa koskisi.

Jos punainen vii­va on harhaan­jo­hta­va, on sitä sini­nenkin. Siinä kohteena ovat alka­neet työt­tömyys­jak­sot eikä työt­tömyys. Kos­ka alka­v­ista työt­tömyys­jak­soista pääosa lop­puu nopeasti, näi­den osu­us työt­tömyy­destä on pieni, paljon pienem­pi kuin työt­tömyys­jak­soista. Kos­ka  50 viikkoa työt­tömänä ole­vat ovat kymme­nen ker­taa pidem­pään kuin viisi viikkoa työt­tömänä ole­vat, hei­dän osuuten­sa työt­tömyy­destä on kym­menker­tainen hei­dään osu­u­teen­sa työt­tömyys­jak­soista. Tämän lisäk­si sama henkilö voi kah­den vuo­den aikana esi­in­tyä tilas­tossa jopa kolmeen ker­taan alka­vana ja nopeasti päät­tyvänä työttömyysjaksona.

Jot­ta tilas­toa osaisi tulki­ta oikein, pitäisi tietää, mik­si nuo työt­tömyys­jak­sot päät­tyvät. Työt­tömyys voi nimit­täin päät­tyä myös työvoimapoli­it­tiseen toimen­piteeseen tai eläk­keelle siirtymiseen.

Jos työvoimavi­ra­nomaiset tar­joa­vat toimen­piteitä vas­ta, kun ansiosi­don­naisen lop­pu läh­estyy, ovat he toimi­vat aivan väärin. Työt­tömän työ­markki­nakelpoisu­us las­kee voimakkaasti työt­tömyy­den pitkit­tyessä. Paljon aiem­min pitäisi puuttua.

On aivan selvää, että työt­tömyys­jak­sot lyheni­sivät, jos työt­tömyys­tur­van kestoa lyhen­net­täisi­in tai kor­vaus­ta por­rastet­taisi­in. Tämä olisi myös niiden työt­tömien etu, joiden työl­listymi­nen aikais­tu­isi, kos­ka pitkit­tyvät työt­tömyys muo­dostaa ansan.

Yhtä selvää on, että tämän reformin mak­sajik­si jou­tu­isi­vat ne, jot­ka eivät ker­takaikkises­ti työtä löy­dä – siis joukon huono-osaisim­mat. Epä­sol­i­daari­nen temp­pu siis.

Mut­ta entä ne, jot­ka nytkin tipah­ta­vat työ­markki­nat­uelle ja joiden edessä on syvä köy­hyys? Eikö kukaan piit­taa heistä?

Eikö sol­i­daarisu­u­den taso pysy­isi samana, jos ansiosi­don­naista lyhen­net­täisi­in ja säästyneet rahat ohjat­taisi­in työ­markki­nat­uen nos­tamiseen? Tai loogis­es­ti ottaen se ei pysy­isi samana vaan vähän nousisi, kos­ka siir­ty­isi­hän siinä rahaa kaik­ista huonoim­min tien­aav­ille niiltä, jot­ka nyt tien­aa­vat sen­tään vähän paremmin.