Kimi Räikkösen palkka ja Vauramon lisäeläke

For­mu­lakul­jet­ta­jille mak­se­taan melkein mitä tahansa, jopa kym­meniä miljoo­nia euro­ja vuosi­palkkana. Kos­ka for­mu­latallin bud­jet­ti on todel­la iso, olisi type­r­ää pila­ta koko muun tiimin työ sil­lä, että palkkaa keskinker­taisen kuljettajan.

Kul­jet­ta­jal­la on koko tiimin onnis­tu­miseen val­ta­va vipu­var­si. Sik­si parhaista kan­nat­taa mak­saa melkein mitä tahansa. Ja mak­se­taankin, eikä kukaan pahek­su. Ei edes sitä, etteivät suo­ma­laiset kul­jet­ta­jat mak­sa vero­ja Suomeen, vaan ovat kir­joil­la jos­sain veroparatiisissa.

For­mu­lakuskit ovat var­maankin hyviä, mut­ta eivät omi­naisuuk­sil­taan mitenkään ain­ut­laa­tu­isia, jos kaik­ki maail­man nuoret miehet (naiskul­jet­ta­jia ei jostain syys­tä ole) oli­si­vat tar­jol­la. Vaan eivät ole. For­mu­lakul­jet­ta­jak­si voi pätevöi­tyä aja­mal­la alem­mis­sa sar­jois­sa ja tämän jäl­keen huip­pukuskik­si voi pätevöi­tyä aja­mal­la vähän huonom­mas­sa tallis­sa. Rekry­toin­tipo­h­ja on todel­la kapea. Ymmärtääk­seni jotkut mak­sa­vat siitä, että pää­sevät aja­maan keskinker­taista for­mu­la-autoa, jot­ta pää­si­sivät osoit­ta­maan taitonsa.

Nykyaikaises­sa yri­tyk­sessä yri­tysjo­hdon vipu­var­si on koko yri­tyk­sen toimin­nan kannal­ta vähän saman­lainen kuin kuskin vipu­var­si for­mu­latallis­sa. Sik­si huip­pu­jo­hta­jista käy­dään kovaa kil­pailua. Olen käyt­tänyt tätä ver­taus­ta ennekin: paljonko Nokian olisi kan­nat­tanut mak­saa Steven Job­sille, että tämä olisi ryhtynyt Nokian toim­i­tusjo­hta­jak­si vuon­na 2006, kun yri­tys pää­tyi Olli-Pekka Kallasvuo­hon. Mil­jardin vuodessa?

Suomes­sa ja itse asi­as­sa koko Euroopas­sa oli aiem­min käytän­tönä, että yri­tysjo­hdon palkat pysyvät kohtu­udessa. Amerikkalais­ten eläk­er­a­has­to­jen ryn­nit­tyä Euroopan osake­markki­noille ne rikkoi­vat tämän hyvän käytän­nön. Ensin tuli­vat optiot, joil­la lahjot­ti­in toim­i­tusjo­hta­jat kat­so­maan yri­tys­tä nimeno­maan osakekurssin kannal­ta ja sit­ten tämä raadolli­nen kil­pailu parhaista kyvy­istä, jolle vetää ver­to­ja for­mu­lakuskien ohel­la vain parhaiden jalka­pal­loil­i­joiden ja jääkiekkoil­i­joiden hin­noit­telu. Tätä ovat pahek­suneet myös mon­et yri­tys­maail­man vaikut­ta­jat, kos­ka täl­laiset tulo­erot myrkyt­tävät yhteiskun­nal­lista ilmapiiriä.

Karan­nut­ta pul­lon henkeä taitaa kuitenkin olla vaikea saa­da takaisin pul­loon, kos­ka yhdenkään yri­tyk­sen ei kan­na­ta ylin­tä johtoa valites­saan tyy­tyä niihin, jot­ka eivät ole muuallekaan päässeet.

Toim­i­tusjo­hta­jat ovat yleen­sä hyvin lah­jakkai­ta, mut­ta eivät he mitään ein­steine­ja ole. Suo­ma­lai­sista löy­ty­isi var­maan paljon lah­jakkaampia, mut­ta asetel­ma on vähän sama kuin for­mu­la­maail­mas­sa. Pörssiy­htiön toim­i­tusjo­hta­jak­si pätevöi­tyy toim­i­mal­la ensin pienem­pi­en yhtiöi­den toim­i­tusjo­hta­ji­na tai saman yri­tyk­sen keskei­sis­sä johtote­htävis­sä. Rekry­toin­tipo­h­ja on siis perin kapea ja sik­si huip­pukyvyt voivat hin­noitel­la itsen­sä pil­vi­in – eivät tosin lainkaan yhtä korkeisi­in hin­toi­hin kuin for­mu­lakuskit tai parhaat ammattijalkapalloilijat.

Koko Suo­mi on nyt sekaisin Finnairin toim­i­tusjo­hta­jan lisäeläkkeestä.

Pekka Vau­ramol­la on Finnairin johta­jana tilil­lään todel­la hyvät saavu­tuk­set. Toiv­ot­tomasti tap­pi­olli­nen yri­tys on saatu voitol­lisek­si ja osakekurssi kolmenkertaiseksi.

Sitä en osaa sanoa, paljonko tästä on toim­i­tusjo­hta­jan ansio­ta ja paljonko johtuu öljyn halpen­e­mis­es­ta. Jos kil­pailu alal­la toimisi hyvin, öljyn halpen­e­m­i­nen ei vaikut­taisi kovinkaan paljon, kos­ka onhan se hal­ven­tunut kil­pail­i­joil­lakin. Toki se joka tapauk­ses­sa vaikut­taa koko alan kan­nat­tavu­u­teen. Sik­si Finnairin men­estys­tä pitäisi ver­ra­ta kil­pail­i­joiden menestykseen.

Oli miten oli, Vau­ramol­la on aika vah­vat neu­vot­telu­ase­mat, jos hän halu­aa itselleen palkanko­ro­tuk­sen. Tämän näytön jäl­keen hänelle olisi kyl­lä otta­jia Suomes­sa ja ulkomailla.

Kohu on syn­tynyt nimeno­maan Vau­ra­mon lisäeläk­keestä, jon­ka käytön enem­mistöomis­ta­ja on yksiselit­teis­es­ti kieltänyt. Olisiko samaa kohua syn­tynyt, jos Vau­ra­mon palkkaa olisi nos­tet­tu 130 000 eurol­la vuodessa?

Lisäeläk­keeseen sisäl­tyy tiet­ty vero­su­un­nit­telu­aspek­ti, kos­ka palkanko­ro­tuk­ses­ta Vau­ramo olisi joutunut mak­samaan veroa noin 54 %, mut­ta lisäeläk­keestä ei tässä vai­heessa mitään. Tosin nykysään­nöin eläk­keen mar­gin­aaliv­ero on noin 60 %, joten ei se kovin hyvää vero­su­un­nit­telua ole, elleivät vero­lait muu­tu tai ellei aio muut­taa eläkepäivikseen pois Suomes­ta. Lisäeläkkei­den kiel­to kuitenkin johtuu ymmärtääk­seni juuri tästä vero­su­un­nit­telu­om­i­naisu­ud­es­ta. Yleen­sä yri­tyk­sis­sä pide­tään oikeana nou­dat­taa pääomis­ta­jan tahtoa.

Jos halu­taan, etteivät val­tiony­htiöi­den toim­i­tusjo­hta­jien palkkiot nouse kohtu­ut­tomik­si, yksinker­tais­in­ta olisi, että val­tio myisi yri­tyk­set pois. Se ei olisi kovin toimi­va ratkaisu, että val­tiony­htiöi­den johtoon valit­taisi­in henkilöitä, jot­ka eivät mui­hin yri­tyk­si­in pääse. Yri­tys­ten myymi­nen pois ei tietenkään pois­taisi sitä epäoikeu­den­mukaisu­ut­ta, joka jät­ti­palkkoi­hin sisäl­tyy, mut­ta siirtäisi sen pois poli­itikko­jen vastuulta.

Kansan­talouden tasol­la nämä johta­jien huip­pu­palkat eivät ole iso ongel­ma, kos­ka niitä mak­se­taan niin har­valle, ettei siitä kovin suur­ta raha­sum­maa syn­ny. Kyse on yhteiskun­nal­lis­es­ta ilmapi­iristä, ja se on tärkeä asia.

Ben Zyskow­icz ker­toi radios­sa, että nämä huip­pu­palkat johtu­vat siitä, että sama pieni piiri myön­tää niitä toisilleen. Tämä on yksi osa tari­naa – se osa, mik­si myös keskinker­taisuk­sille mak­se­taan huip­pu­palkko­ja ja mik­si val­tio mak­saa niitä ”yri­tyk­sis­sä”, kuten Veikkaus ja aiem­min Raha-automaat­tiy­hdis­tys, mut­ta nämä tar­i­nathan Ben kokoomus­laise­na tun­tee parem­min kuin minä.

Minä en näe huip­pu­jo­hta­jien palkko­jen kohtu­ullis­tamises­sa muu­ta keinoa kuin tar­jon­nan lisäämi­nen – siis rekry­toin­tipo­h­jan laa­jen­t­a­mi­nen. Kun fir­man oven takana on liu­ta huip­pukykyjä jonos­sa, toim­i­tusjo­hta­jakaan ei voi vaa­tia ihan mitä tahansa. Mut­ta kos­ka niin har­val­la on mah­dol­lisu­us antaa näyt­töjä osaamis­es­ta, ei tämäkään tie ole kovin help­po. Mut­ta nou­sevas­sa polves­sa on yri­tysosaamista aivan eri taval­la kuin väistyvässä.

Sit­ten on tietysti vero­tus, mut­ta kansal­lise­na ratkaisuna se ei oikein pelitä. Vielä 1960-luvun alus­sa Bri­tan­ni­as­sa korkein mar­gin­aaliv­ero oli 96 %, mikä sai sen kohteek­si joutuneen Beat­lesin laula­maan pilkkalaulua verot­ta­jas­ta (Tax­man). Nykyisessä maail­mas­sa tämä vaatisi kan­sain­välisiä sopimuksia.