Helsingin asuntopolitiikasta

Puheeni val­tu­us­tossa 15.2. käsiteltäessä Vasem­mis­toli­iton ryh­mäaloitet­ta asuntopolitiikasta

Vasem­mis­toli­it­to on tehnyt val­tu­us­tokysymyk­sen aivan keskeis­es­tä asi­as­ta. Asumisen hin­nan nousu on suurimpia yhteiskun­nal­lisia epäko­htia Helsingissä.

Asumisen korkea hin­ta on ikävä asia, mut­ta samal­la se on hyvä merk­ki. Olemme onnis­tuneet tekemään vetovoimaisen kaupun­gin, johon liian moni halu­aa asumaan – liian moni suh­teessa ole­mas­sa ole­vaan asun­tokan­taan. Helsin­gin seudul­la on myös aluei­ta, jos­sa asum­i­nen on hal­paa ja jos­sa asun­to­jen hin­nat ovat viime vuosi­na laske­neet absoluuttisesti.

Ongel­ma on asumisen korkea hin­ta nimeno­maan Helsingis­sä, joten asun­to­ja pitää rak­en­taa lisää nimeno­maan Helsinki­in – ei sinne, mis­sä asun­to­jen hin­nat ovat jo nyt laskusu­un­nas­sa. Kun raken­netaan hyville paikoille, ei tue­ta rikkai­ta, vaik­ka rikkaat ehkä tule­vatkin juuri niihin asun­toi­hin. Rikkail­la on toden­näköis­es­ti ollut asun­to aikaisem­min – itseasi­as­sa asun­not­to­muus on rikkaiden kohdal­la peräti harv­inaista. Jos rikkaan van­ha asun­to toisek­si parhaal­la paikalla vapau­tuu, sinne muut­taa joko kol­man­nek­si parhaal­ta paikalta ja niin edelleen. Ketjus­sa kaikkien asum­is­ta­so para­nee samal­la, kun asun­to­jen hin­ta­paine helpot­taa koko kaupun­gin alueella. 

Vasem­mis­toli­it­to on puhunut paljon sen puoles­ta, että pitäisi rak­en­taa enem­män Ara-asun­to­ja. Jos me nos­tamme Ara-asun­to­jen osu­u­den 1500 asun­nos­ta 2500 asun­toon, tuhat onnekas­ta enem­män saa kor­jatuk­si ongel­man oma­l­ta kohdal­taan, mut­ta jos me raken­namme asun­to­ja niin paljon, että asumisen hin­ta kään­tyy lasku­un, se kään­tyy lasku­un kaik­il­ta 300 000 ruokakunnalta.

Jos halu­amme pois­taa asun­top­u­laa, ain­oa keino on rak­en­taa lisää asun­to­ja. Muil­la asun­topoli­ti­ikan keinoil­la voidaan vaikut­taa vain siihen, ketkä jäävät ilman asun­toa Helsingissä. 

Huonoim­mas­sa ase­mas­sa ovat nyt ne pieni­palkkaiset, jot­ka eivät ole tarpeek­si pieni­palkkaisia saadak­seen Ara-asun­non tai saadak­seen toimeen­tu­lo­tukea, mut­ta joutu­vat kär­simään siitä vuokrien nousus­ta, jon­ka toimeen­tu­lo­tu­ki on saanut aikaan.

On hyvin ikävää, että entiset yleishyödyl­liset yhtiöt ovat muut­tuneet ahneik­si saal­is­ta­jik­si. Helsin­ki on jatkanut tont­tien myön­tämistä niille liian pitkään. Näille ei pitäisi antaa enää yhtään tont­tia. Tarvit­semme markki­nae­htoista vuokra-asun­to­tuotan­toa, mut­ta niitä asun­to­ja kaupun­gin kan­nat­taisi vaik­ka tuot­taa itse – ja myy­dä myöhem­min vaik­ka vuokralaisille. 

On rohkai­se­via merkke­jä siitä, että vuokrien nousu on tait­tumas­sa. Ovathan jotkut asun­tosi­joit­ta­jat varoit­ta­neet, että ”liialli­nen” vuokra-asun­to­tar­jon­ta uhkaa tait­taa vuokrien nousun ja pahim­mas­sa tapauk­ses­sa kään­tää vuokrata­son lasku­un. On vaa­dit­tu asun­to­tuotan­non hidastamista.

Jos joku oikeasti haaveillee asun­to­tuotan­non hidas­tamis­es­ta tukeak­seen hin­ta- ja vuokrata­soa, kaupun­gin tehtävä on tehdä nämä aikeet tyhjik­si. Kaupun­ki omis­taa onnek­si pääosan raken­net­tavas­ta maas­ta. Ton­tin­lu­ovu­tuse­htoi­hin on laitet­ta­va ehto tuotan­non aloit­tamis­es­ta määräa­jas­sa, tai vuokraoikeus raukeaa. 

Vasem­mis­toli­iton väläyt­tämästä vuokrasään­nöstelystä en ole innos­tunut lainkaan. Lain­säädän­nöl­lä voidaan var­maankin päät­tää vuokrasään­nöstelystä, mut­ta paljon järeämpiä keino­ja tarvit­taisi­in estämään vuokra-asun­to­jen myymistä omistusasunnoiksi. 

Sel­l­ainenkin sanon­ta on ole­mas­sa, että vuokrasään­nöste­ly toisen maail­man­so­dan jäl­keen tuhosi euroop­palaisia kaupunke­ja enem­män kuin sota.