Kaupunkisuunnittelulautakunnassa on pöydällä periaatteet siitä, millä perusteilla toimitiloja – siis toimistoja ja esimerkiksi kivijalkakauppoja — voidaan muuttaa kantakaupungin eräillä alueilla asunnoiksi.
Kyse on isosta ratkaisusta, sillä kantakaupungissa on sisällä hakemukset 200 000 k‑m2:n muuttamisesta asunnoksi (5 000 asukasta) ja koko kaupungin alueelle 750 000 k‑m2eli liki 20 000 asukasta.
Esitys vaikuttaa tyrmäävältä. Olen ennenkin sanonut, että suunnittelijan ja ekonomistin maailmankuva törmäävät ajoittain kaupunkisuunnittelussa vahvasti vastakkain. Vaikka tämä esitys tavallaan tukee vihreitä tavoitteita kaupunkisuunnittelussa, se on minusta väärä ja ainakin, jos se on oikein, se on väärin perusteltu.
Miksi se tukee vihreitä arvoja? Kun epäkuranttia tilaa pakotetaan pitämään toimistoina ja kauppoina, toimitilaa löytyy myös vähemmän kannattaville yrityksille, esimerkiksi erilaisille vaihtoehtoyrityksille. Mutta tämänkin voi tehdä rationaalisemmin kuin kokonaiskielloilla.
Ensimmäinen asia koskee suhteellista etua. Perusteluina käytetään ainoastaan, että toimitilat ovat tällä alueella kysyttyjä, kun niitä on tyhjillään vähemmän kuin muualla pääkaupunkiseudulla. Jatkossa ennustetaan toimitilan kysynnän kohdistuvan entistä enemmän kantakaupunkiin, koska raskas raideliikenne parantaa kantakaupungin saavutettavuutta edelleen.
Suhteellisen edun periaatetta opetetaan kansantaloudessa käyttäen esimerkkinä pellon tuottoa. Jos pitää tuottaa sekä vehnää että ruista, tulee verrata potentiaalisia vehnä- ja ruissatoja keskenään ja ottaa vehnän viljelyyn ne pellot, joissa vehnäsato on suurin suhteessa ruissatoon ja päinvastoin. Viraston laskutapa vastaa sitä, että katsotaan, mitkä pellot tuottavat eniten vehnää hehtaaria kohden ottamatta lainkaan huomioon, että ne saattavat tuottaa hyvin myös ruista.
Keskusta on haluttua toimistoaluetta, mutta se on myös haluttua asuntoaluetta. Jos virasto olisi tehnyt toisin päin ja lähtenyt asuminen edellä, se olisi vastaavasti päätynyt siihen, että kaikki pitää muuttaa asunnoiksi, koska missään asunnot eivät ole niin haluttuja kun keskustassa. Väärin olisi ollut sekin.
Puhdasoppisen ekonomistiajattelun mukaan hinnan yksin pitäisi ratkaista. Oikea käyttötarkoitus on se, josta maksetaan eniten. Tämä ei ole mitenkään kahjo tapa ajatella, vaikka se kaupunkisuunnitteluviraston silmissä tukisi ”keinottelua”. Keinotteleeko ravintola, jos se tarjoaa asiakkailleen makaronilaatikkoa vain siksi, että siitä maksetaan enemmän kuin lipeäkalasta?
Vaikka juuri nyt lähes kaikkialla maksetaan asunnoista enemmän kuin toimistoista, ei se tarkoita, että kaikki toimistot muutettaisiin asunnoiksi. Hintaero johtuu toimistotonttien räikeästä ylitarjonnasta. Hintaero poistuu, kun tarpeeksi monta toimistoa on muutettu asunnoiksi. Juuri siksi niitä pitäisi muuttaa asunnoiksi.
Moni ekonomisti ajattelee tästä asiasta juuri näin, mutta on väärässä. Asiaan liittyy seikka, jota kutsutaan ulkoisvaikutuksiksi. Toimitiloilla keskustassa on positiivisia ulkoisvaikutuksia suhteessa asumiseen. Näin virasto sen ainakin perustelee, ekonomistikielelle käännettynä.
Konversiomaksu parempi kuin totaalikielto
Uskotaan siis, että on ulkoisvaikutuksia. Ne eivät kuitenkaan ole äärettömiä. Ei siis voida sanoa, että toimisto on ykkösvyöhykkeellä ainoa mahdollinen käyttötarkoitus kaikissa tilanteissa eikä siksi missään oloissa saa muuttaa mitään asunnoiksi. Minusta taloudellisesti järkevä ja tasapuolinen vaihtoehto olisi, että laitetaan toimistojen muuttamiselle asunnoiksi jokin kiinteä hinta neliötä kohden. Tämä jarruttaa konversiota, mutta ei pysäytä sitä samalla, kun se antaa toimijoiden itsensä ratkaista, mitkä toimitilat muutetaan asunnoiksi.
Tällöin asunnoiksi muuttaminen olisi sitä todennäköisempää, mitä epäedullisempi sijainti on työpaikkojen kannalta, mitä kalliimpaa tilojen remontointi nykyaikaisiksi toimitiloiksi on, mitä helpompaa tiloista on tehdä asuntoja ja mitä halutumpi on sijainti asumiselle ‑ sanalla sanoen silloin, kuin se on järkevintä. Näiden asioiden arvioiminen kuuluu oikeastaan kiinteistön omistajalle, ei kaupungille.
1800-luvulla asuintaloiksi rakennetut talot esimerkiksi toimivat huonosti nykyaikaisena toimistona, mutta niistä saa erittäin hyviä asuntoja.
Tämä periaate ei poistaisi halpoja toimitiloja. Aina asunnoksi muuttaminen ei kannata, koska paikka ei ole asumiselle houkutteleva tai kiinteistön muuttaminen asunnoksi olisi valtavan kallista, kuten oli Finnairin entisen toimiston kohdalla Mannerheimintiellä. Silloin on edullisempaa vuokrata vaikka vähän halvemmalla. Mitä korkeampi konversiomaksu, sitä kannattamattomampaa asunnoiksi muuttaminen on.
Joku voi kysyä, eikö tällainen konversiomaksu ole laiton ja aivan kohtuuton omistajaa kohden? Ei se loogisesti ottaen voi olla sen kohtuuttomampi kuin totaalikielto. Jos joku pitää omalta kannaltaan totaalikieltoa konversiomaksua parempana, sen kuin säilyttää toimitilat toimitiloina, eikä tarvitse maksaa mitään. Viraston totaalikielto merkitsee tällä kielellä ääretöntä konversiomaksua.
Jos panisimme konversiomaksuksi 1000 €/m2, olisimme lähellä totaalikieltoa, mutta täysin kohtuuttomisa tilanteissa konversio kuitenkin sallittaisiin. Se taas olisi väärin, että jos tilanne on melkein kohtuuton, konversiota ei sallita, mutta jos se on täyhysin kohtuuton, se sallittaisiin ilmaiseksi.
Laiton se voi tietysti olla, mutta Suomessa on 200 kansanedustajaa, joiden päätehtävä on lakien muuttaminen. Kaupunkipoliittinen lainsäädäntö on Suomessa aika alkeellista, minkä takia teemme huonoja kaupunkeja
WSOY:n toimitalo Bulevardilla muutettiin asunnoksi ja siitä perittiin kunnalle kaavoitushyötynä korvaus. Se muuten sijaitsee tuolla totaalikieloalueella. En kuitenkaan kannata maksun perimistä suhteessa kaavoitushyötyyn vaan samaa maksua neliötä kohden kaikilta juuri siksi, että suhteellinen etu pääsisi ohjaamaan kehitystä. Kaavoitushyötyyn perustuva maksu jarruttaa konversiota eniten siellä, missä konversio on perustelluinta.
Mitä ne ulkoisvaikutukset ovat?
Viraston argumenttia ulkoisvaikutuksista on vaikea arvioida, koska se on esitetty laadullisesti yrittämättäkään muuttaa sitä määrälliseksi.
Yksi väite on, että keskusta on kasautumisetujen takia erityisen tuottavaa aluetta, mitä osoittaa, että siellä sijaitsevat yritykset ovat tuottavimpia. Tämä on sellainen mersu tekee miehestä rikkaan ‑argumentti. Toimitilat ovat keskustassa kalliita, joten siellä ei voi olla kuin tuottavia yrityksiä. Pyrkimys pakottaa pitämään yllä epäkurantteja toimitiloja kai juuri tähtää siihen, että huonotuottoiset yrityksetkin voivat toimia kantakaupungissa.
Väite kasautumiseduista ei ole väärä, mutta esitetty mittari yliarvioi sitä rajusti.
Lisäksi sanotaan, että toimitilojen puolustaminen on tärkeää kunnan talouden kannalta. Tällä varmaankin tarkoitetaan yhteisöveroa. Valtion Kruununhaassa toimivat virastot eivät maksa yhteisöveroa, mutta ökyasuntoina samat kiinteistöt kyllä tuottaisivat. Nyt kai on tarkoitus torpata myös vireillä olevat hankkeet muuttaa valtion virastojen käytössä olevia entisiä asuintaloja takaisin asuintaloiksi. Odotan mielenkiinnolla valtion reaktiota tähän.
Yhteisöverossa on tietysti vähän kyse kuntien välisestä epäterveestä kilpailusta, jonka seurauksena pääkaupunkiseudulla on valtavasti liikaa toimistoiksi kaavoitettuja tontteja ja myös valtavasti toimistoja tyhjillään. Helsinki ei ole tässä suurin konna. Espoossa toimistoja on valtavasti yli tarpeen niin, että joka viides toimistoneliö on tyhjänä.
Kun pääkaupunkiseudun kehittämistä ohjaa destruktiivinen taktikointi naapurikuntia vastaan, siinä on tietysti pakko olla mukana niin kauanm kunnes yhteisistä pelisäännöistä sovitaan. (Sopimus varmaankin sisältää yhteisöverotulojen tasaamisen, ei se muuten toimi.)
Silti luulen, että KSV laskee tässä väärin. Jos Punavuoressa muutetaan toimisto asunnoksi, ei punavuorelainen yritys muuta oikopäätä Soukkaan vaan hyvin todennäköisesti muualle Helsinkiin. Punavuoreen tulee verotuloja maksavia asukkaita. Nämä laskelmat pitäisi tehdä kunnolla – tai jos sellaiset on kunnolla tehty, ne pitäisi päättäjille näyttää.
Bulervardien varsille on suunniteltu niin valtavasti toimitiloja, että en kertakaikkisesti ymmärrä, mistä ne tulevat. Eivätkö ne voisi tulla vaikka Punavuoresta?
Jos on absoluuttisen selvää, että kaikissa tapauksissa ykkösalueella pitää suosia toimitiloja asuntojen sijasta, miksi me olemme kaavoittaneet asuntoja Töölönlahdelle?
Voisi myös ajatella niinkin, että keskustan liike-elämä, josta osa on aika huvittelupainotteista, hyötyisi siitä, että kantakaupungissa olisi enemmän asukkaita, eikä se olisi niin yksipuolisesti pelkkää toimistoa. Tällähän niitä Töölönlahden asuintalojakin perusteltiin. Yksi mielenkiintoinen vaihtoehto olisi, että toimistotalojen ylimmät kerrokset muutettaisiin asunnoiksi. Yllä esittämäni kaavamainen konversiomaksu voisi hyvinkin johtaa tähän. Tosin virastokin ehdottaa, että totaalikielto koskisi vain pääkäyttötarkoitusta. Liitteessä tämä tulkitaan niin, että tällaiset hybriditalot sallittaisiin.
Ei poliittista tapauskohtaista harkintaa
Se on viraston ehdotuksessa hyvää, että periaate on selvä. Pidän hyvin arveluttavana nykytilaa, jossa jotkut saavat luvan muuttaa toimistot asunnoksi ja toiset eivät saa. Vaikka meillä on nykyisin kaava-asioissa paljon vähemmän korruptiota kuin ennen, ei silti pidä luoda asetelmia, jotka ovat hyvin korruptioalttiita – ja korruptioksi lasken senkin, että kavereita suositaan vaikka nämä eivät siitä mitään maksaisikaan.
Tältäkin kannalta hyvin kaavamainen konversiomaksu olisi hyvä. Se kohtelisi kaikkia samalla tavalla.