Nostalgisista syistä olin ajatellut ajaa Cortonaan Toscanassa. Sinne oli yli sata kilometrejä, mutta maasto näytti helpolta. Orvieton jälkeen oli nousu yli vedenjakajan ja lopussa parin sadan metrin nousu itse Cortonaan. Jos Surface olisi toiminut kunnolla, en olisi tehnyt näin karkeaa arviontivirhettä.
Ensimmäiset noin 45 km kilometriä menivätkin nopeasti tasaisessa maastossa ja myötätuulessa. Cortonan jälkeinen nousu oli tolkuttoman jyrkkä ja työtä lisäsi se, että fillarireitin mukainen tie sisälsi myös jyrkkiä alamäkiä, jotka piti nousta uudestaan. Ihan kiva reitti, mutta minulla oli fillarissa väärät välitykset. Yksitoista prosenttia on minulle vähän liikaa – siis tällä fillarilla. Tämä oli varmaankin suunniteltu maastopyörille. Olisi kannattanut hylätä fillarireitti ja ajaa päätietä, koska se olisi ollut paljon loivempi.
En voinut syyttää kuin itseäni. Olin sopinut Cycle Centerin kanssa puuhunkiipeämisvaihteiden asentamisesta Ridleyheni tätä matkaa varten, mutta annoin sen olla, koska en ollut suunnitellut korkealle nousevia vuoristotaipaleita.
Ylämäki päättyi joskus ja seurasi pitkä alamäki. Tässä vaiheessa laskin vielä, että Cortona on saavutettavissa ennen pimeän tuloa. Sitten tuli oma moka. Vaihtoehtona oli vähän kiertävä ja tylsä reitti laakson pohjalla ja suorempi, mutta vähän kumpuileva ja siis varmaankin kaunis reitti laakson laitaa. Ajatus ajaa tasaisessa peltomaisemassa 50 km ei mitenkään houkutellut. Here suositti tätä kumpuilevaa reittiä.
Se vähän kumpuile reitti nousi hämmästyksekseni takaisin korkeuksiin. Reitti oli kaunis, eikä aivan yhtä jyrkkä, joten ei siinä mitään, mutta Cortonan sain unohtaa.
Yövyin Citta della Pieve ‑nimisessä vuoristokylässä ja söin jumalaisen hyvän aterian. Grillattu lammas oli taivaallista.
