Terveydenhuollon valinnanvapaus on tarkoitus toteuttaa niin, että potilas valitsee yleislääkärin palveluja ja joitain tähän rinnastettavaa varten joko nykyiseen tapaan terveyskeskuksen tai sitten yksityisen palveluntarjoajan, jota kutsun tässä lääkäriasemaksi. Valinta tehtäneen vuodeksi kerrallaan. Päivittäin sitä ei voi vaihtaa.
Asiakkaalle maksut ovat samat siitä riippumatta, mistä hän palvelunsa valitsee. Tässä ei ole ongelmaa – tai on tässäkin, mutta siitä myöhemmin. Ongelma on siinä, mistä tuolle lääkäriasemalle maksetaan.
Kulut räjähtävät, jos lääkäriasema saa rahansa käyntikertojen ja tehtyjen hoitotoimenpiteiden ja tutkimusten perusteella. Siitä vallitsee yksimielisyys, että näin ei voi tehdä. Konsensus lienee siitä, että lääkäriasema saa maksun pääosin painotetun kapitaation perusteella ja vain osan maksusta käyntikertojen ja tehtyjen toimenpiteiden perusteella. Tässä slangissa kapitaatio tarkoittaa kirjautuneiden potilaiden lukumäärää. Koska sote-palvelujen kuluista kymmenen prosenttia asiakkaista aiheuttaa 81 % (tutkittu Oulussa) ei maksu voi olla nuoresta ja perusterveestä sama kuin vanhasta ja monisairaasta. Siksi painotettu kapitaatio. Vanhasta ja monisairaasta maksetaan suurempaa vuosimaksua.
Teoriassa helppoa, mutta käytännössä erittäin vaikeata. Miten ne painot määritetään? Ruotsissa tätä on harjoitettu jo jonkin aikaa, joten sieltä voi käydä vakoilemassa.
Suomessa on vähän sitä henkeä, että lääkäriasemalle maksettavan korvauksen pitäisi perustua samoihin kriteereihin koko maassa. Ruotsissa nimenomaisesti on haluttu, että käytäntö voi vaihdelle, jkotta saadaan kokemusta siitä, miellä painolla maksu perustuu kapitaatioon ja millä toimenpiteisiin. Tukholma joutui korjaamaan kapitaation osuutta isommaksi, koska toimenpiteitä alkoi tulla liikaa.
Kapitaation painojen määrittämisessä piilee kuitenkin ensimmäinen kokonaiskustannuksia kasvattava ansa. Osa asiakkaista ei aiheuta terveysasemalle oikeastaan mitään kuluja – ei käy siellä kertaakaan. Kuitenkin näistäkin potilaista on maksettava sen painotetun kapitaation perusteella. Onnekas on se lääkäriasema, jolle osuu lähinnä vain näitä halpoja potilaita. Sellaista painotusta ei voida tehdä, että joidenkin asiakkaiden osalta korvaus on lähellä nollaa.
Toisin päin virhe kyllä korjautuu. Jos jollekin lääkäriasemalle osuu kohtuuttoman raskaista potilaista, tämä lääkäriasema joutuu joko lopettamaan toimintansa tai mankumaan lisää rahoitusta.
Jos yksiköt ovat isoja, suurtenlukujen laki tasoittaa halpojen ja kalliiden potilaiden ongelman. Tarkoitus kuitenkin on, että myös pienet voivat kisaan osallistua.
Olen ymmärtänyt, että Ruotsissa valinnanvapaus tosiasiassa koskee vain sitä 90 prosenttia helppoja potilaita. Monisairaat ohjataan julkisiin palveluihin. Tämä voi olla perusteltua, mutta silloin ei pidä rynnätä vertaamaan julkisten ja yksityisten palvelujen kuluja asiakasta kohden.