Pormestareissa ei oikeastaan mitään uutta

Helsin­ki on siir­tymässä pormes­tari­malli­in. Tämä ei oikeas­t­aan ole mitenkään uut­ta. Helsingis­sä on vuosikymmenet valit­tu kaupung­in­jo­hta­ja ja apu­laiskaupung­in­jo­hta­jat lähin­nä val­tu­utet­tu­jen kesku­ud­es­ta (demar­it ovat valin­neet kak­si viimeistä val­tu­us­ton ulkop­uolelta). Se on siis ollut aika sama asia kuin pormesterimalli.

Kun kaupung­in­jo­hta­jat oli­vat muodol­lis­es­ti virkamiehiä (laki ei tun­tenut pormestare­i­ta) val­in­ta poli­it­tisin perustein oli muodol­lis­es­ti laiton­ta, vaik­ka niin jok­seenkin kaikissa kun­nis­sa tehdään.

Kaupung­in­jo­hta­ji­in ver­rat­tuina pormes­tarien ase­ma eroaa siitä, että he ovat kaupung­in­hal­li­tuk­sen äänioikeutet­tu­ja jäseniä. Tämäkään ei ole täysin uusi asia. 1970-luvulle saak­ka kaupung­in­jo­hta­jil­la oli äänioikeus kaupung­in­hal­li­tuk­ses­sa. Kun heitä oli 15 kaupung­in­hal­li­tuk­sen jäsen­estä seit­semän, aika vah­va oli johta­jis­ton ase­ma päätöksenteossa.

Pormes­tar­it val­i­taan vaa­likaudek­si. Joskus ennen kaupung­in­jo­hta­jat valit­ti­in eläke­virkaan. Niin­pä lib­er­aali Aarne I Välikan­gas oli sivistys­toimen apu­laiskaupung­in­jo­hta­ja senkin jäl­keen, kun lib­er­aalit oli­vat menet­täneet viimeisen paikan val­tu­us­tossa. Tämä ei ollut kovin hyvä asia.