Suomen synkkä tulevaisuus (7) Sisäinen devalvaatio

Mik­si suo­ma­laiset ovat puoli­toista ker­taa rikkaampia kuin viro­laiset[1], vaik­ka Virossa on paljon enem­män uud­is­tuskykyä niin, että he tekevät melkein kaiken paremmin?

Elinkeinopo­h­ja on meil­lä tietysti parem­pi, mut­ta ei tämä etu kestä kauan. Teol­lisu­us raken­netaan melkein kokon­aan uud­estaan 20 vuodessa. Suo­mi on menet­tänyt tuotan­tokykyään tämän pitkit­tyneen laman aikana, kun van­haa koneis­toa on hylät­ty eikä uuteen ole investoitu.

Kuten edel­li­sis­sä postauk­sis­sa tässä rajas­sa olen toden­nut, olemme menet­täneet paljon vahvuuk­sis­tamme nopeasti.

Ker­tauk­se­na edel­li­sistä postauk­sista. Suh­teelli­nen ase­mamme on heiken­tynyt, koska

• Vaik­ka met­sä-sek­tori on edelleen tärkeä, se ei koskaan enää palaa siihen roooli­in, joka sil­lä oli vielä 1980-luvulla.
• Nokia-klus­teri. joka toi meille val­tavasti vau­raut­ta 1990 laman jäl­keen, katosi yhtä nopeasti kuin nousi. Muut ovat saavut­ta­neet meitä alan osaamises­sa ja men­neet roimasti ohi (Etelä-Korea)
• Vahvuute­namme ollut osaa­va ja hyvin koulutet­tu keskilu­ok­ka on menet­tänyt merk­i­tys­tään, kos­ka keskilu­okan työt katoa­vat teol­lisu­us­maista. Olemme hyviä asiois­sa, jois­sa robot­it ovat vielä parempia.
• Päätök­sen­tekokykymme on kadon­nut eikä keskinäi­nen luot­ta­muk­sem­mekaan ole tasol­la, jol­la se oli ennen
• Kun rau­dan tuot­tamis­es­ta on siir­ryt­ty sisäl­lön tuot­tamiseen, pienen kielialueen rasit­teet korostuvat.

Kun van­hat vahvu­utemme ovat men­neet, mei­dän on näyrryt­tävä elämään sil­lä kulu­tus­ta­sol­la, johon iskukykyään menet­tänyt kansan­taloutemme pystyy. Joudume sietämään, että ero esimerkik­si Viroon piene­nee ja Ruot­si­in kasvaa.

Menetet­ty­jen vahvuuk­sien tilalle pitää han­kkia uusia. Uusien markki­noiden val­taami­nen on paljon helpom­paa, kun hin­tak­il­pailukyky on kun­nos­sa. Jos uusien markki­noiden val­taami­nen onnis­tuu, voidaan aikanaan taas keskit­tyä elin­ta­son nostamiseen.

Kun uusia markki­noi­ta on taas val­lat­tu, on aika (ehkä) taas reaalian­sioiden nousulle eli sen hin­tak­il­pailukyvyn syömiselle.

Jos olisi oma mark­ka, nyt olisi oikea aika devalvoi­da. Jos mark­ka kel­luisi, surkeat talous­näkymät oli­si­vat jo kel­lut­ta­neet sen arvoa alas, halusimme tai emme.

Omaa markkaa ei kuitenkaan ole. Niin­pä on tar­jot­tu vai­h­toe­hdok­si sisäistä deval­vaa­tio­ta tai fiskaal­ista deval­vaa­tio­ta. Sisäi­nen deval­vaa­tio tarkoit­taa palkko­jen alen­tamista ja fiskaa­li­nen deval­vaa­tio sitä, että val­tio mak­saa osan työn sivuku­luista työ­nan­ta­jien puoles­ta ja rahoit­taa tämän arvon­lisäveron korotuksella.

Fiskaalisen deval­vaa­tion suh­teen liikku­mavara on aika vähäi­nen, pari pros­ent­tia korkein­taan. Jos kil­pailukykyä halu­taan kohen­taa niin, että talous taas alka­isi vetää, on pakko alen­taa myös palkko­ja. Reilu palkko­jen alen­t­a­mi­nen on vai­h­toe­htona paljon parem­pi kuin saman asian tekem­i­nen työa­jan piden­tämisenä. Työa­jan piden­tämi­nen ei vaikut­taisi monel­la alal­la mitenkään pitkään aikaan. Lisäk­si se olisi askel väärään suuntaan.

Sisäi­nen deval­vaa­tio on paljon kivu­li­aampi toimen­pide kuin ulkoinen deval­vaa­tio, kos­ka se on konkreet­tisem­pi, kos­ka koti­maiset hin­nat eivät laske ainakaan heti ja kos­ka velko­jen suhde palkkoi­hin kohoaa.

Konkreet­tisu­udessa on kyse ammat­tili­it­to­jen kasvoista. Deval­vaa­tio merk­it­see palkko­jen ostovoiman alen­tamista, mut­ta se ei näytä niin pahal­ta kuin selvä euromääräi­nen palkan alen­nus. Helpom­paa olisi vain pidät­tyä palkanko­ro­tuk­sista ja odot­taa, että inflaa­tio huole­htii palkko­jen alen­e­mis­es­ta ja kil­pailukyvys­tä, kun palkat kil­pail­i­ja­mais­sa nousi­si­vat suh­teessa suo­ma­laisi­in palkkoi­hin. Tähän tarvit­taisi­in sitä inflaa­tio­ta. 1990-luvun lamas­sa palkko­ja alen­net­ti­in siirtämäl­lä osa työ­nan­ta­jan sosi­aal­i­tur­va­mak­su­ista palka­nsaa­jien mak­set­tavak­si. Voi sen tietysti noinkin tehdä.

Oikean deval­vaa­tion seu­rauk­se­na tuon­ti­tuot­tei­den hin­ta nousee jok­seenkin heti, mut­ta koti­mais­ten vas­ta hil­jak­seen. Koti­mais­ten tuot­tei­den hin­nat nou­se­vat pikkuhil­jaa, kos­ka niis­säkin on sisäl­lä vien­tipanok­sia ja kos­ka ulko­mais­ten kil­pail­i­joiden nousseet hin­nat anta­vat tilaa hin­nanko­ro­tuk­sille. [VIENTITUOTTEET KORJATTU TUONTITUTTEIKSI]

Sisäisen deval­vaa­tion seu­rauk­se­na koti­mais­ten hin­to­jen pitäisi laskea, mut­ta tämä tapah­tuu hitaasti. Muu­ta­man vuo­den kulut­tua tulos on sama kuin ulkoises­sa deval­vaa­tiot­ta, mut­ta siinä välis­sä ostovoima las­kee liikaa ja turhaan.

1990-luvun deval­vaa­tiot ajoi­vat tuhoon mon­et val­u­ut­ta­lain­o­ja otta­neet. Sisäisessä deval­vaa­tios­sa lain­o­jen reaaliar­vo nousisi kaikil­la. Olisi oikeu­den­mukaista, jos lain­o­jen ja tal­letusten arvoa myös leikat­taisi­in, mut­ta se ei ole käytän­nössä mahdollista.

Sisäisen deval­vaa­tion tarvet­ta on kiis­tet­ty sanom­al­la, ettei mei­dän vien­timme ole kiin­ni hin­nas­ta. Emme­hän me voi kuitenkaan kiinalais­ten tuot­tei­den kanssa hin­nal­la kil­pail­la. Jos joku todel­la uskoo, ettei hin­nal­la ole merk­i­tys­tä, eikä sil­loin kan­nat­taisi ratkaista val­tion­talouden ongel­mat pane­mal­la ankara vero vien­nille? [2]

Kiinalaisen hal­paroinan kanssa emme pär­jää kuin laadul­la, mut­ta on paljon vien­ti­tuot­tei­ta, joiden menekin kannal­ta pienetkin kus­tan­nus­ta­son muu­tok­set ovat merkit­täviä. Sama kos­kee suo­ma­lais­ten tuot­tei­den men­estymistä tuon­ti­tuot­tei­den kanssa kotimarkkinoilla.

Sanoin yllä, että suo­ma­lais­ten tulot ovat puoli­tois­tak­er­taisia viro­laisi­in näh­den. Laskel­ma perus­tuu ostovoimaan, eli siinä on mukana Viron alem­pi hin­tata­so. Erot nimel­lispalkois­sa ovat yli kaksinker­taiset. Palkko­jen alen­t­a­mi­nen viidel­lä pros­en­til­la ei alen­na ostovoimaa viidel­lä pros­en­til­la, kos­ka hin­tata­so las­kee palkko­jen mukana – aikanaan.

Sisäiseen deval­vaa­tioon pitäisi liit­tää elvy­tys­paket­ti. Jos ensin palkko­ja alen­netaan työl­lisyy­den ylläpitämisek­si, on kohtu­ullista odot­taa edes parem­paa työl­lisyyt­tä. Tätäkin tärkeämpi syy on, että sisäi­nen deval­vaa­tio heiken­tää koti­maista kysyn­tää, joka syven­tää lamaa entisestään.

Tämä kaik­ki pitäisi pystyä tekemään sol­i­daaris­es­ti niin, että ne tin­kivät tulois­taan enem­män, joil­la on mis­tä tin­kiä, mut­ta tämä ei olekaan ratkaisuna aivan yksinker­tainen asia.

Hin­tak­il­pailukyvyn paran­t­a­mi­nen on vält­tämätön edel­ly­tys sille, että talous saadaan taas käyn­ti­in, mut­ta se ei riitä. Jos vain siihen tyy­dytään, elin­ta­son lasku jää pysyväk­si. Tarvi­taan niitä kuu­luisia rak­en­teel­lisia uud­is­tuk­sia. Jos niitä olisi tehty hyv­inä aikoina, ei oltaisi nyt elin­ta­son laskun edessä.

Pidän palkko­jen alen­tamista hyvin bru­taali­na keinona, johon ei pitäisi ajau­tua, mut­ta siitä on lähdet­tävä, että tähän on tultu.

Sar­ja jatkuu…

 

[1] BKT henkeä kohden ostovoima­pari­teetil­la korjattuna.

[2] Varastet­tu Juhana Vartiaiselta