Suomen synkkä tulevaisuus (1) Johdanto

Ital­ialainen naa­puri­ni ihmetteli Suomen taloudel­lista tilaa. Hän ker­toi ital­ialai­sis­sa lehdis­sä puhut­ta­van Suomes­ta jo Pohjolan Kreikkana.

Kahdek­san vuot­ta kestänyt laskukausi on poikkeuk­sel­lisen paha. Kyse ei ole enää suh­dan­nevai­hteluista vaan jostain pysyvämmästä.

Aina voi kysyä, mik­si suo­ma­lais­ten ylipään­sä pitäisi olla vau­raampia kuin vaik­ka puo­lalais­ten. His­to­ri­an saatossa Puo­la on ollut meitä rikkaampi muu­ta­maa viimeistä vuosikym­men­tä luku­un otta­mat­ta. Onko järjestys palaa­mas­sa ennalleen tai san­o­taanko vaik­ka normaaliksi?

Meil­lä on pysyviä heikkouk­sia, kuten syr­jäi­nen sijain­timme, har­vaan asut­tu maa ja kielemme, jol­la ei ole käyt­töä maamme rajo­jen ulkopuolella.

Per­in­teisiä vahvuuk­si­amme on ollut vihreä kul­tamme, met­sät, jot­ka antoi­vat aiem­min töitä jopa sadoille tuhan­sille suo­ma­laisille ja oli­vat vien­timme perus­ta. Hyvä yhteiskun­nalli­nen luot­ta­mus – sosi­aa­li­nen pääo­ma – on tehnyt maas­tamme toimi­van ver­rat­tuna suurien vas­tako­htaisuuk­sien ja epälu­ot­ta­muk­sen myrkyt­tämi­in yhteiskuntiin.

Suurin vahvu­utemme on ollut kuitenkin hyvin koulutet­tu kansa. Sen turvin elinkeinomme men­estyivät eri­no­mais­es­ti. Huip­puyliopis­to­ja maas­samme ei ole. Vahvu­utemme on ollut keskiver­tokansalais­ten ver­rat­tain hyvä osaaminen.

Pes­simisti on help­po olla: vahvu­utemme ovat heikken­emässä samal­la, kun heikkouk­siemme merk­i­tys kasvaa.

Aion jatkaa tätä kaamosa­jan synkiste­lyä kir­joi­tus­sar­jal­la, joka käsit­telee muun muas­sa biok­lus­te­ria, osaamista, pienen kielialueen hin­taa ja hyv­in­voin­ti­mallimme tulevaisuutta.