Samasta sähköstä sama hinta

Miltä kuu­lostaisi, jos sähköy­htiöt veloit­taisi­vat sähköstä enem­män niiltä, jot­ka käyt­tävät sitä säästeliäästi? Tämä veisi kan­nat­tavu­ut­ta sähköä säästäviltä investoin­neil­ta. Osta­jat nousi­si­vat vaa­ti­maan samaa hin­taa samas­ta sähköstä.

Juhana Var­ti­ainen on varoit­tanut yri­tysko­htai­sista työ­sopimuk­sista. Ran­skas­sa ay-liik­keen voima ulos­mi­ta­ta yri­tyk­sen tuot­tavu­u­den nousu palkanko­ro­tuksi­na on johtanut halut­to­muu­teen investoi­da. Paikalli­nen sopimi­nen voi vaaran­taa talouden kehityksen.

Samas­ta syys­tä kuin sähkön pitää mak­saa kaikille yhtä paljon, pitäisi työn hin­nankin olla kil­paileville yri­tyk­sille sama – myös Suomes­sa toimivis­sa lentoy­htiöis­sä. Jos jokin yri­tys ei näil­lä ehdoil­la pär­jää, sen on syytäkin vapaut­taa työvoimansa tuot­tavampi­en yri­tys­ten käyt­töön: luo­va tuho.

Vai onko­han sit­tenkään näin? Viime aikoina luo­va tuho on ollut melkein pelkkää tuhoa. Uusia työ­paikko­ja on syn­tynyt hitaam­min kuin van­ho­ja on kuol­lut pois. Voisiko kan­nat­ta­mat­tomis­sa yri­tyk­sis­sä tin­kiä yhteis­es­tä palkkata­sos­ta edes laskusuh­dan­teen aikana työ­paikko­jen turvaamiseksi?

Sak­sas­sa työe­htosopimuk­set jous­ta­vat huonoina aikoina alaspäin. Yri­tys ja sen työn­tek­i­jät voivat sopia val­takun­nal­lista tasoa mata­lam­mista palkoista. Samal­la työ­nan­ta­ja joutuu sitou­tu­maan säi­lyt­tämään työ­paikat, mikä ei aina yri­tyk­sen tilan­net­ta helpota.

Sak­sas­sa työt­tömyys on vähäistä, mut­ta työn tuot­tavu­us on kehit­tynyt heikosti. Työ­paikko­jen suo­jelem­i­nen luo­val­ta tuhol­ta hidas­taa kasvua pitkäl­lä aikavälil­lä. Sak­san malli on hyvä, jos arvostaa enem­män taloudel­lista tur­val­lisu­ut­ta kuin elin­ta­son nousua.

= = = =

Tekeeköhän EK viisaasti pakot­taes­saan liit­toko­htaisi­in sopimuk­si­in? Työe­htosopimusten ongel­ma on sopimusten sisäi­sis­sä jäykkyyk­sis­sä, ei eri alo­jen välisessä palkkarak­en­teessa. Liit­tok­ier­rokset voivat johtaa nousukaut­e­na palkkain­flaa­tioon ja sitä kaut­ta nousun tait­tumiseen, kuten kävi vuon­na 2007.

Työolo­jen yksi­tyisko­htainen sään­te­ly sopi enti­saiko­jen paperite­htaisi­in, mut­ta huonos­ti mod­erni­in talouteen, jos­sa työte­htävät ovat kaik­ki eri­laisia. Liit­toko­htaiset neu­vot­te­lut eivät takaa jous­tavampia sopimuksia.

Nyt sopimuk­sis­sa on paljon työn­tek­i­jöi­den eduk­si tehtyjä jäykkiä määräyk­siä, jot­ka mak­sa­vat työ­nan­ta­jalle paljon enem­män kuin hyödyt­tävät työn­tek­i­jöitä. Paikallis­es­ti olisi mah­dol­lista sopia niistä toisin niin, että kaik­ki voittavat.

Tarvit­taisi­in myös jous­toa yksilö­ta­sol­la, kos­ka luovil­la aloil­la yksilöi­den tuot­tavu­userot ovat todel­la suuria. Mata­la inflaa­tio ei jätä varaa palkkaliuku­mille yleisko­ro­tusten ja inflaa­tion väli­in. Työ­markki­nat toimi­si­vat parem­min, jos inflaa­tio olisi neljä prosenttia.

= = = =

Yksi haitalli­sista määräyk­sistä on sun­nun­taityön kaksinker­tainen palk­ka. Sen ansioista Suomes­sa per­hei­den ei ole tapana syödä sun­nun­tai­lounai­ta rav­in­tolois­sa. Melkein kaik­ki rav­in­to­lat ovat kiin­ni ja auki ole­vis­sa annok­set ovat järkyt­tävän kalli­ita ark­ilo­unaisi­in verrattuna.

Työn­tek­i­jäjär­jestö­jen mukaan sun­nun­taipalk­ka on osa kokon­ais­palkkaa. Sitä ei voi alen­taa, kos­ka palk­ka on muutenkin niin pieni. Sun­nun­taipalk­ka ei voi olla osa kokon­aisan­sioi­ta, jos rav­in­to­la on sun­nun­taisin kiin­ni. Kaikkia hyödyt­tävä ratkaisu olisi alen­taa sun­nun­taipalkkaa ja nos­taa muiden päivien palkkaa pitäen kokon­aisan­siot ennal­laan. Tästä pitäisi voi­da sopia työ­paikkako­htais­es­ti, jot­ta paikallis­es­ti löy­det­täisi­in oikea kor­vaus sun­nun­taityöstä. Ideaalia olisi mak­saa sun­nun­taista ja myös lauan­taista juuri sen ver­ran parem­paa palkkaa, että vapaae­htoisia löytyisi.

Kaik­ki voit­taisi­vat. Rav­in­to­la­henkilökun­nan työl­lisyys paranisi, rav­in­toloiden kan­nat­tavu­us paranisi ja per­hei­den valin­nan­va­paus paranisi.

Sun­nun­tain kaksinker­tainen palk­ka on kir­jat­tu työaikalaki­in. Työ­markki­na­jär­jestöt saa­vat sen kyl­lä muute­tuk­si, jos haluavat.

PAM:n kaivau­tu­mi­nen juok­suhau­toi­hin rav­in­toloiden sun­nun­tain palkois­sa osoit­taa luot­ta­muk­sen puutet­ta omaan neu­vot­telu­voimaan. Se voi olla real­is­tista, mut­ta tarkoit­taa samal­la, että kaik­ki häviävät

Juha Sip­ilän hal­li­tus teki suur­ta hait­taa yrit­tämäl­lä yksipuolis­es­ti pois­taa sun­nun­tain­työn kor­vauk­sen ilman, että palkkaa muil­ta päiviltä olisi vas­taavasti korotet­tu. Se ruokkii epäluuloja.

===

Talous voisi parem­min, jos mitään työe­htosopimuk­sia ei olisi, vaan palkat määräy­ty­i­sivät markki­noil­la, mut­ta työelämän heikoimpi­en kävisi perin ohrais­es­ti, jos he jou­tu­isi­vat yksin pär­jäämään työmarkkinoilla.

Työe­htosopimuk­sista on taloudelle hait­taa, mut­ta ne ovat vält­tämät­tömiä heikos­sa ase­mas­sa ole­vien suo­jelemisek­si. Eikö niitä siis voisi pois­taa ammat­tiryh­miltä, joiden ase­ma on niin vah­va, etteivät suo­jelua tarvitse?

Mitä Aka­va tekee tupo-pöydässä?

= = = =

Pieni­palkkaisimpi­in Suomes­sa kuu­lu­vat kau­pan osa-aikatyötä tekevät. He sai­vat pari vuot­ta sit­ten hal­li­tuk­sen bud­jet­tineu­vot­teluis­sa noin 200 euron koro­tuk­sen net­toan­sioi­hin­sa, kun sovitel­tu­un päivära­haan ja asum­is­tu­keen tuli 300 euron suo­jao­su­us. Onko PAM saanut ikinä tupo-pöy­dässä näin suur­ta voittoa?

Pieni­palkkaisten etu­jen puo­lus­ta­jan rooli on siir­tymässä val­ti­olle. Jos huonos­ti tuot­tavas­ta työstä yritetään sopi­mal­la saa­da parem­paa palkkaa, työt­tömyys nousee.

Mata­la­palkkaisia aut­taisi pieni perus­tu­lo. Sel­l­ainen ei kor­vaisi sosi­aal­i­tur­vaa, mut­ta lisäisi oikeu­den­mukaisu­ut­ta työ­markki­noil­la ja vähen­täisi työttömyyttä.

[Kir­joi­tus on julka­istu Suomen Kuvale­hdessä näkökulma-artikkelina]