Tämä väite on itsepetosta. Onhan meillä kehitetty joitakin ihan kelpo tuotteita joilla on hyvä kansainvälinen maine. Kuluttajasegmentissä on esimerkiksi Marimekko ja Arabian keramiikka. Isommassa mittakaavassa Koneen hissit ovat lähellä maailman käreä. Tuotteissa ei siis ainakaan näiden kohdalla ole vikaa.
Näitä hyviä Suomessa kehitettyjä tuotteita ei kuitenkaan valmisteta Suomessa. Koneen hissien osalta saattaa olla jotain marginaalista kotimaista valmistusta. Silloin ei vika ole huonoissa tuotteissa vaan kilpailukyvyttömyydessä.
Mihin perustuu olettamus, että uusien loistavien tuotteiden kanssa kävisi toisin?
Aiemmin suomalaisen lattiatason duunarin etuna olivat hyvät suomalaiset insinöörit, jotka tekivät niin kilpailukykyisiä tuotteita, että niiden valmistamisesta kannatta maksaa hyvää palkkaa suomalaiselle duunarille. Nyt tämä kytkentä on kadonnut. Tuotteita kehitetään yhtäällä ja valmistetaan toisaalla.
Siksi olen perin pessimistinen valmistavan suomalaisen teollisuuden tulevaisuudesta.